Kauko Aromaa

Väkivalta ja miehet

Vuosikausia on jatkunut debatti, jossa on korostettu naisiin kohdistuvan väkivallan olevan monin verroin yleisempää kuin viranomaislähteet tietävät. Vähän aikaa sitten osoitettiin lapsiin kohdistuvan väkivallan suuri yleisyys, josta siitäkään viranomaislähteet eivät ole kovin hyvin selvillä. Piiloon jäävän väkivaltarikollisuuden uusin paljastus koskee nyt naisten miehiinsä ja lapsiinsa kohdistamaa väkivaltaa: Hannele Törrönen ja Ensi- ja turvakotien liitto avasivat julkisen keskustelun miehiin kohdistuvasta väkivallasta. Miehet ovatkin tunnetusti rekisteröidyn väkivaltarikollisuuden keskeinen aikuisuhriryhmä. He näyttävät kuitenkin olevan erityisen haluttomia tuomaan naistensa heihin kohdistamaa väkivaltaa viranomaisten tietoon.

Mikään näistä avauksista ei voi yllättää piilorikollisuutta tutkineita asiantuntijoita, kun tiedossa on, että käytännössä kaikissa rikoksissa piiloon jääminen on yleistä. Keskustelun painottuminen milloin mihinkin väkivallan kohderyhmään – joka aina on "vaiettu" – sen sijaan on vähemmän arvattavaa.

Se, että naiset uhriryhmänä ovat olleet selvästi muita enemmän esillä, on tietysti naisliikkeen aktiivisuuden ansiota. Samalla ovat muut uhriryhmät jääneet vähemmälle huomiolle, kun suomalaiseen julkiseen keskusteluun ei samanaikaisesti mahdu kovin monta teemaa. Toki on hyvin mahdollista, että pimentoon jääneet uhriryhmät olisivat pimennossa joka tapauksessa, eikä yhden ryhmän osalle tullut julkisuus siten olisi muilta pois.

Lasten korkeat uhriluvut eivät ole kestäneet keskustelussa päällimmäisinä tavallista uutispäivää pidempään, koska heidän puolestaan toimivat etujärjestöt näyttävät jättäneen tutkimustulosten esillä pitämisen ja uusien tutkimusten edistämisen vähälle huomiolle. Miehet uhreina eivät myöskään näytä herättävän voimakkaita tunteita, ja asiaa painottavia miehiä tunnutaan herkästi leimattavan yksipuolisiksi naisvihaajiksi. Ei kovin rakentavia kommentteja asiaan, joka ei vaikenemalla parane. Hyvän päätöksenteon edellytys on tosiasioiden tunnustaminen. Niitä ei kuitenkaan voida tunnustaa, ellei niitä tunneta.

Kun meillä nyt on toteutettu sekä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa koskevia survey-tutkimuksia, ja lastenkin uhriksi joutumista on onnistuttu jonkin verran selvittämään, ja lopulta naisten lapsille tekemään väkivaltaankin on avattu ikkuna, alkaisi olla aika tehdä miesuhritutkimus, joka arvioi varsinkin naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa aiempaa kattavammin. Lasten osalta on tosin vielä isoja puutteita, esimerkiksi opettajien ja muiden kasvattajien lapsiin kohdistamat asiattomuudet tulisi ehdottomasti selvittää nykyistä paremmin.

Uhritutkimus on aikaa myöten osoittautunut voimakkaaksi välineeksi, ja tämä tutkimustraditio tulee kehittymään niin, että yleisten mittausten ohella tällaiset tutkimukset vastaisuudessa paneutuvat myös erilaisten erityis- tai vähemmistöryhmien – esimerkiksi vanhusten, maahanmuuttajien, vammaisten – oloihin.

Uhritutkimusten kehittämisessä alkaa myös olla aika siirtyä eteenpäin pelkästä mittaamisesta. Mittaaminen on välttämätöntä ennen kuin ilmiöstä voidaan edes asiallisesti keskustella, mutta survey-tutkimuksella voidaan päästä pidemmällekin: rikoksentorjunnan kannalta tarpeellisia näkökohtia olisi tärkeää tietoisesti painottaa, kun uusia tutkimuksia suunnitellaan.

Tiedon lisääntyessä uusia haasteita ilmaantuu enemmän kuin ehditään luettelemaan. Samalla tutkimuksen asema on monin tavoin uhanalainen.

 
Julkaistu 10.3.2009