Riikka Kostiainen

Poliisikoulutus uudistuu jatkuvasti tarpeiden mukaan

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Seppo Kolehmainen. Hän nostaa poliisikoulutuksen suurimmiksi haasteiksi tällä hetkellä ajan tasalla pysymisen ja hakijamäärän riittävyyden. Koulutuksen suunnittelussa on seurattava jatkuvasti yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutoksia, jotta koulutus pystyy vastaamaan poliisille asetettuihin vaatimuksiin.

Seppo Kolehmainen suunnitteli armeijan jälkeen opettajan uraa suvun perinteiden mukaisesti, mutta jäi opiskelupaikasta täpärästi. Tie vei Poliisin kurssikeskukseen Tampereelle, ja peruskurssin jälkeen töihin Helsingin poliisilaitokselle 1982. Opettajahaaveet jäivät kuitenkin kaihertamaan, ja hän opiskeli poliisin työn ohessa kasvatustieteen maisteriksi 1986–90. Myöhemmin hän on suorittanut työn ohessa myös valtiotieteen maisterin tutkinnon 2002 ja oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon 2005.

Poliisihallinto on koko ajan tarjonnut Kolehmaiselle mielekkäitä työmahdollisuuksia, joissa tutkintojakin on pystynyt hyödyntämään. Sisäasianministeriön poliisiosastolle hän siirtyi 1997 ensin työsuojelupäälliköksi, sitten poliisitoimintayksikköön erilaisiin tehtäviin ja 2002 poliisin valtakunnalliseksi koulutuspäälliköksi. Tässä roolissa hän oli valmistelemassa Poliisikoulun ja Poliisiammattikorkeakoulun yhdistämistä ja jälkimmäisen siirtoa Tampereelle. Valmistelija nimitettiin sittemmin kesäkuussa 2007 yhdistyvien oppilaitosten rehtoriksi. Vuotta aiemmin hän oli jo siirtynyt Espooseen poliisiammattikorkeakoulun määräaikaiseksi rehtoriksi.

Päällekkäisyydet karsittiin koulutuksesta

Uusi Poliisiammattikorkeakoulu vastaa poliisikoulutukseen rekrytoinnista ja opiskelijavalinnoista, tutkintokoulutuksesta, johtamiskoulutuksesta, täydennyskoulutuksesta sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

Yhdistynyt oppilaitos on toiminut nyt reilun vuoden Tampereella. Espoossa työntekijöitä oli 61, joista Tampereelle siirtyi 22. Näin ollen osaamista lähti, mutta ydintoiminnoissa se saatiin Kolehmaisen mukaan siirrettyä. Ajatus yhdestä yhteisestä oppilaitoksesta on mennyt hyvin läpi: ei ole juuri ollut vanhan ja uuden tai Espoon ja Tampereen välistä kitkaa. Rehtorina hän odotti enemmän arjen ongelmia.

– Toiminta on lähtenyt käyntiin joustavasti ja tulostavoitteet on saavutettu. Suurin hyöty saman katon alla toimimisessa on ollut se, että koulutusta on pystytty suunnittelemaan kokonaisuutena ja löytämään ydinoppiaines kullekin virkatutkintoportaalle. Opettajat voivat opettaa osaamisensa mukaan eri tasoilla, mikä lisää työn mielekkyyttä. Uudet ajanmukaiset tilat harjoitusalueineen mahdollistavat luonnollisesti koulutuksen kehittämistä. Myös hallintoa ja muitakin toimintoja on voitu järkevöittää, hän listaa etuja.

Poliisikoulutuksen lähihistorian merkkipaalut

Poliisikoulutus on kokenut suuria muutoksia sinä aikana, kun Seppo Kolehmainen on sitä seurannut ja ollut kehittämässä.

– Mikkelin surullinen panttivankidraama 1986 sai liikkeelle kehitysketjun poliisikoulutuksessa. Alettiin pohtia poliisin osaamista operatiivisessa tilanteessa ja poliisin johtaminen kehittyi paljon. Kohta sen jälkeen toteutunut keskiasteen uudistus pidensi poliisin peruskoulutuksen keston puolesta vuodesta kahteen ja puoleen vuoteen. Sisällöllisesti koulutukseen tuli silloin kaikkia osa-alueita lisää: käyttäytymistieteellisiä aineita, juridiikkaa ja varsinaisia ammatillisia aineita. Annamme täällä yleistutkinnon, jolla voi hakeutua kiinnostuksensa mukaan rikostutkintaan, kenttätoimintaan tai vaikkapa suojelupoliisiin. Sen vuoksi tutkinnon on katettava monipuolisesti kentän vaatimuksia.

Seuraavaksi merkkikohdaksi Kolehmainen nimeää Euroopan unionin jäsenyyden 1995. Se toi mukanaan poliisille entistä tiiviimmän kansainvälisen yhteistyön, mistä yhteiset tutkintaryhmät ovat konkreettinen esimerkki. Poliisikoulutuksessa kansainvälistyminen merkitsee osallistumista Euroopan poliisiakatemian toimintaan. Akatemian muodostavat kansalliset poliisioppilaitokset ja se toimii verkostoperiaatteella. Se vie poliisikoulutuksen yhtenäistä eurooppalaista mallia ja parhaita opetus- ja muita käytäntöjä eteenpäin.

– Kolmas merkkipaalu on totta kai ollut poliisioppilaitosten yhdistyminen. Poliisikoulutuksen näkökulmasta se on ollut vuosikymmenen uudistus. Olemme saaneet asianmukaiset tilat ja kaikki toiminnot yhteen. Minusta parempaa tilannetta ei voi toivoa.

Peruskoulutus AMK-tasoiseksi

Lähiajan tavoite on saada poliisin perustutkinnosta ammattikorkeakoulututkinto. Tämän hetkinen 2,5 vuoden koulutus ei ole pituudeltaan eikä laadultaan kaukana siitä. Seppo Kolehmainen arvioi perustutkintoon tarvittavan lähinnä lisää tutkimusvalmiuksien opettamista ja kieliopintoja.

– Poliisin osaamisvaatimukset ovat tänä päivänä niin kovat, että ammattikorkeakoulutason on oltava lähtökohta. Esimerkiksi kun partio menee tehtävälle haja-asutusalueella, poliisimies voi joutua olemaan käytännössä myös kemisti, lääkäri, juristi ja pappi samassa persoonassa. Lisäksi poliisin työssä täytyy osata nähdä asioiden syy-yhteydet yhteiskunnassa ja esimerkiksi käyttää tutkimuskirjallisuutta. Analyyttista ajattelua tarvitaan, koska pääpaino poliisitoiminnassa tulisi olla ennaltaehkäisyssä. Tämä olisi yhteiskunnankin kannalta parasta.

Tällä hetkellä päällystötutkinto on ammattikorkeakoulututkinto. Suunnitelmissa on saada siitä ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Päällystötutkinnon suorittanut voi jo nyt jatkaa opintojaan sopimusyliopistoissa, Tampereella ja Turussa. Motivoituneelle ja kyvykkäälle opiskelijalle on siten putki auki tohtorintutkintoon asti, mitä rehtori pitää jopa rekrytointivalttina poliisille.

– Yhteydet tiedemaailmaan pitää olla auki tietenkin myös siksi, että poliisista tarvitaan objektiivista tutkimusta. Mitä enemmän meitä tutkitaan, niin omat kuin ulkopuolisetkin, sen edullisempaa se on poliisihallinnolle. Ilman tutkittua tietoa ja kriittistä tutkimusta ei päästä eteenpäin. Oma tutkimus- ja kehittämisosastomme onkin iso etu siviilipuolen ammattikorkeakouluun verrattuna.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimustoiminnan tehtävänä on luoda perustaa poliisikoulutukselle, poliisin toiminnan suunnittelulle ja kehittämiselle sekä sisäisen turvallisuuden ylläpitämiselle ja parantamiselle. Tutkijoilla on myös opetusvelvollisuus, mistä on Kolehmaisen mukaan saatu hyvää palautetta.

Koulutusohjelmat pidetään ajan tasalla

Koulutusohjelmia päivitetään jatkuvasti ja varsin joustavasti. Ongelmana vain usein on, että kun jokin ilmiö yhteiskunnassa nousee esille, siitä halutaan koulutusta saman tien poliisin perustutkintoon. Nykyäänkin tutkinto on niin täyteen pakattu, että sen pituus voisi hyvin olla yli kolme vuotta. Koko ajan täytyy siksi pohtia, onko uusi ilmiö yksittäistapaus vai luoko se jatkossa osaamistarpeita poliisiin. Jos se välttämätöntä sisällyttää peruskoulutukseen, tietenkin jotain täytyy vastaavasti pudottaa pois, rehtori kiteyttää.

– Tämä asettaa opettajallekin tiukkoja vaatimuksia uudistaa opetustaan. Tekninen kehitys on tuonut hiukan helpotusta, kun osaa opetussisällöstä voidaankin opettaa eri tavalla. Uskon verkkopedagogiikkaan aikuisopiskelussa, jota poliisikoulutuskin on. Meillä on nykyään kaksi verkkopedagogiikan asiantuntijaa, jotka avustavat opettajia oppiaineen viemisessä verkkoon, mikä on edistänyt asialle lämpenemistä. Totta kai lähiopetusta tarvitaan yhä tietyillä osa-alueilla, vaikkapa perusoikeudet on iskostettava mieleen niin hyvin, että ne varmasti menevät läpi.

Siitä, ovatko opetuksen sisällöt kohdallaan vai pitääkö koulutusta jotenkin muuttaa, saadaan parhaiten palautetta työ- ja kenttäharjoittelujärjestelmän kautta.

Täydennyskoulutuksessa joustava malli

Täydennyskoulutuksen kautta esimerkiksi lakiuudistukset saadaan nopeasti läpi poliisihallinnossa. Poliisiammattikorkeakoulun täydennyskoulutuksen malli on kouluttajakoulutus eli koulutuksen saaneet vievät tietoa eteenpäin omissa yksiköissään maakunnissa. Seppo Kolehmainen pitää mallia hyvänä, sillä se kasvaa ja pienenee tarpeen mukaan. Yksiköt voivat hankkia koulutusta myös muualta. Vuosittain tehtävä koulutusohjelma ja tulossopimus poliisin ylijohdon kanssa lyövät raamit täydennyskoulutukselle.

– Täydennyskoulutus mielletään kentällä yleensä positiiviseksi asiaksi. Koulutukseen on aina enemmän tulijoita kuin pystymme ottamaan kursseille. Mekanismina on tulos- ja kehityskeskustelu, jossa esimies selvittää alaisen ja viraston tarpeet ja katsoo, missä osaamisvaje on tarkoituksenmukaisinta täyttää. Virkatutkintokoulutukseen, joka merkitsee uralla ylenemistä, on tietenkin eniten halukkuutta, mutta siihen on tiukat pääsykokeet.

Koulutusyhteistyötä on jo vuosia tehty tiiviisti erityisesti syyttäjälaitoksen kanssa poliisi-syyttäjäkurssien muodossa. On todettu hyväksi, että poliisilla on syyttäjien kanssa yhteisiä koulutustapahtumia, joissa pystytään keskustelemaan prosessin ongelmatilanteista – esimerkiksi katsomaan rajapinnat vaikkapa esitutkinnan kulusta. Kolehmaisen mielestä siinä on jo saavutettu tietynlainen tasanne; sen tarve on tunnistettu ja se on vakiintunutta toimintaa. Tietenkin koko ajan mietitään, mitä muuta yhteistyötä voisi olla.

Rekrytoinnin ongelmista eroon

Viime aikoina poliisikoulutuksen suhteen on noussut keskusteluun hakijamäärän riittävyys.

– Viime vuonna emme päässeet tulostavoitteisiin sisäänottomäärän suhteen. Tavoite oli 312, mutta saimme vain 215 mitat täyttävää opiskelijaa. Meille haki kyllä 927 ihmistä, mutta ilmeisesti hakijoita pitäisi olla noin 1500, jotta aloituspaikat saataisiin täyteen. Meille on tiukat pääsykriteerit, joista ei haluttu tinkiä tällaisessakaan tilanteessa, Seppo Kolehmainen painottaa.

– Rekrytointiongelman on arvioitu johtuneen viime vuonna käydystä työttömyyskeskustelusta, joten toivottavasti se on nyt poistumassa työllistämistoimien ja poliisiylijohdon lupausten myötä. Odotamme, että viesti menee potentiaalisille hakijoille perille. Silti on haaste saavuttaa poliisikoulutuksen entinen kiinnostavuus; jotain saatettiin menettää, kun tilanne meni näin hankalaksi.

Kolehmaisen mukaan Suomen poliisi on perinteisesti ollut läpileikkaus yhteiskunnasta ja sen rikkaus on, että töissä on lähtökohdiltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Tämän tilanteen halutaan jatkuvan ja opiskelijoiksi pyritään valitsemaan kaikenlaisia kriteerit täyttäviä ihmisiä, niin taustaltaan kuin persoonaltaan. Mutta ovatko poliisit sitten koulutuksen läpikäytyään samanlaisia?

– Tarkoitus ei ole tasapäistää persoonallisuuksia, mutta realiteetti on, että koulun sosiaalisessa verkostossa menestyminen vaatii sopeutumista, jossa ääripäät voivat karsiutua. Sekin on kasvamista, sillä ammatissakin toimitaan tiettyjen lainalaisuuksien mukaan. Toivottavasti silti omaakin persoonaa pystyy tuomaan ammattia harjoittaessaan esille. Sillä tavalla täällä tietenkin muokataan käyttäytymistä, että halutaan poliisien käyttäytyvän kohteliaasti ja pystyvän kohtaamaan ihmisen aidosti ihmisenä.

Luottamus poliisiin on ollut Suomessa perinteisesti hyvin korkeaa. Uusimmassa poliisibarometrissa kysyttiin uutena asiana kansalaisten käsityksiä poliisin toiminnan eettisyydestä. Kansalaisten luottamus siihen ei ollut aivan aukotonta.

– Eettiset periaatteet ja tinkimätön lain noudattaminen on tärkeä juurruttaa peruskoulutuksessa niin, että niitä varjellaan koko virkauran. Vaalimisesta on esimerkki poliisin eettinen vala. Lähdettyään täältä jokainen kuitenkin vastaa omallatunnollaan siitä, miten poliisin arvoja noudattaa. Poliisibarometrin palaute toki luetaan aina tarkkaan ja mietitään, mitä sieltä olisi siirrettävissä poliisikoulutukseen.

 
Julkaistu 10.3.2009
Sivun alkuun |