Matti Vartia & Ritva Turunen

Elinkautisvankien vapauttaminen hovioikeuden päätöksellä

Elinkautisvangit ovat lokakuusta 2006 alkaen voineet hakea ehdonalaiseen vapauteen pääsyä Helsingin hovioikeudelta. Ehdonalaiseen vapauteen päästetyn elinkautisvangin koeaika ja jäännösrangaistus on kolme vuotta. Presidentillä on myös edelleen mahdollisuus vapauttaa elinkautisvanki armahtamalla. Tähän mennessä hovioikeus on vapauttanut 12 elinkautisvankia.

Vapauttamisen menettelytavasta säädetään pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetussa laissa. Asia tulee hovioikeudessa vireille vangin vapaamuotoisella hakemuksella. Asianosaisina käsittelyssä ovat vanki ja Rikosseuraamusvirasto (Rise). Hovioikeus pyytää virastolta lausuntoa, jossa sen on otettava kantaa vapauttamisen edellytysten täyttymiseen. Lausuntoon liitetään asian ratkaisemiseksi tarpeellinen vankia koskeva selvitys ja asiakirja-aineisto, jotka toimitetaan vangille ja hovioikeudelle. Vanki voi tehdä hakemuksen hovioikeuteen aikaisintaan kaksi vuotta ennen aikaisinta mahdollista vapauttamisajankohtaa.

Hovioikeudessa asian käsittely on lähtökohtaisesti suullista; kirjallinen käsittely tulee kyseeseen lähinnä silloin, jos hovioikeus päättää vapauttaa vangin. Asian käsittely tapahtuu suljetuin ovin ja siihen liittyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Hakemuksen käsittely vireille tulosta hovioikeuden päätökseen kestää yleensä noin 5–6 kuukautta.

Rikosseuraamusvirasto päättää vangin sijoittamisesta valvottuun koevapauteen sen jälkeen, kun hovioikeus on tehnyt vapauttamispäätöksen. Jos hovioikeus on Risen kanssa yhtä mieltä koevapauden tarpeesta, hovioikeus määrää vapautumispäivän niin, että vanki ehditään ennen sitä sijoittaa valvottuun koevapauteen. Pitkän vankilassaoloajan vuoksi on pidetty erittäin tärkeänä, että elinkautisvangin vapauttaminen tapahtuu kontrolloidusti ja tuetusti valvotun koevapauden kautta. Sen pituus on vaihdellut, kuitenkin lähtökohtaisesti se on ollut noin 3 kuukautta. Armahduksella vapauttamisen yhteydessä ei voida käyttää valvottua koevapautta.

Jos hovioikeus tekee kielteisen päätöksen, vanki voi jättää uuden hakemuksen aikaisintaan vuoden kuluttua päätöspäivästä. Ottaen huomioon vuoden karenssiaika, asian käsittelyyn kuluva aika sekä valvottu koevapausaika ja sen vaatima valmisteluaika (noin 2 kk), vanki voi käytännössä vapautua aikaisintaan vajaan kahden vuoden kuluttua kielteisestä päätöksestä. Hovioikeuden istunnoissa vangeille tarvittaessa kerrotaan mahdollisuudesta peruuttaa hakemus, jolloin karenssiaikaa ei tule.

Helsingin hovioikeus on tehnyt 31.1.2009 mennessä 12 vapauttavaa päätöstä (+ KKO 1 ), 8 hylkäävää päätöstä ja 10 kertaa vanki on peruuttanut hakemuksensa. Tällä hetkellä vireillä on 12 hakemusta.

Hovioikeuden päätökseen voi hakea muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta (KKO). KKO on kerran muuttanut hovioikeuden päätöstä. Tällöin se kumosi päätöksen, jolla vangin (Nikita Fouganthine) pääsy ehdonalaiseen vapauteen oli peruttu.

Vapauttamisharkintaan vaikuttaa monet seikat

Vapauttamisen edellytyksistä ja vapauttamisharkinnassa huomioon otettavista seikoista säädetään rikoslaissa (RL 2c luku 10 §). Elinkautisvangin ehdonalaiseen vapauteen päästämisen edellytyksenä on, että vankilassaoloaikaa on kertynyt 12 vuotta – ellei hän ole tehnyt rikosta alle 21-vuotiaana, jolloin minimiaika on 10 vuotta. Vankilassaoloaikaan lasketaan mukaan vain se aika, jonka vanki on suorittanut sitä tuomiota, josta elinkautinen vankeusrangaistus on määrätty. Lisäksi otetaan huomioon elinkautiseen tuomioon johtaneeseen rikokseen liittyvät vapaudenmenetysajat, ellei tuomittu ole silloin suorittanut muuta rangaistusta.

Vapauttamisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota rikoksen tai rikosten laatuun sekä elinkautiseen vankeusrangaistukseen sisältyviin muihin rikoksiin. Erityisesti henkirikosten määrä on merkittävä. Rikoksen laadussa olennaista on sen tekotapa – jos sitä on pidettävä murhaksikin poikkeuksellisen raakana ja julmana. Harkinnassa on kiinnitettävä huomiota myös mahdolliseen vankila-aikaiseen rikollisuuteen, rangaistusajan suunnitelman toteutumiseen ja vangin muuhun käyttäytymiseen. Vanki voi siten itse vaikuttaa huomattavasti vapautumisajankohtaan niin myönteisesti kuin kielteisestikin. Vapauttamisharkinnassa otetaan huomioon myös vangin osallistuminen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan.

Ehdonalaista vapauttamista voidaan lykätä, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että hän vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi (RL 2c luku 9 §:n 2 mom.). Säännöksessä ei arvioida vangin yleistä vaarallisuutta, vaan se edellyttää vangista aiheutuvaa konkreettista uhkaa tietylle henkilölle.

Hovioikeuden vapauttamat vangit on päästetty ehdonalaiseen vapauteen keskimäärin noin 2 vuotta vähimmäisajankohdan jälkeen. Vapauttaminen heti vähimmäisajan jälkeen on edellyttänyt sitä, että rikoksen laadussa ei ole mitään erityistä, että rikoksessa on ollut kyse lähinnä poikkeuksellisessa elämäntilanteessa tehdystä ainutkertaisesta teosta ja että vangin vankila-aikainen käyttäytyminen on ollut moitteetonta. Tällä hetkellä pisimpään elinkautista suorittaneelle vangille vankilassaoloaikaa on kertynyt 18 vuotta 9 kuukautta, toiseksi pisin aika on ollut 16 vuotta 5 kuukautta ja kolmanneksi pisin 15 vuotta 7 kuukautta. Heidän lisäkseen kaksi elinkautisvankia on suorittanut rangaistusta yli 14 vuotta.

Vapauttamispäätöksen peruuttamisessa ongelmia

Vangin vapauttamispäätös voidaan peruuttaa, jos hän syyllistyy uuteen rikokseen valvotun koevapauden aikana. Ongelmallinen tilanne voi syntyä tapauksessa, jossa vanki syyllistyy uuteen rikokseen vapauttamispäätöksen jälkeen mutta ennen valvottuun koevapauteen päästämistä, jolloin vapauttamista ei voida peruuttaa. Jos uudesta rikoksesta annettu tuomio ehtii lisäksi tulla täytäntöön pantavaksi ennen vapauttamispäivää, vanki ei joudu suorittamaan tuomiosta mitään, koska se sisältyisi tällöin elinkautiseen rangaistukseen. Hovioikeus on päätöksissään ottanut huomioon asian siten, että päätös- ja vapautumispäivän välinen aika ei ole tarpeettoman pitkä. Oikeusministeriö on muuttamassa lainsäädäntöä ongelman poistamiseksi.

KKO:n päätös Nikita Fouganthinesta herättää kysymyksiä siitä, millaiseen rikokseen vanki voi syyllistyä valvotussa koevapaudessa ilman pelkoa vapautumisen peruuntumisesta ja mitä seikkoja tällöin otetaan huomioon päätösharkinnassa. KKO perusteli päätöstään mm. sillä, että uudet rikokset (60 päivää ehdotonta vankeutta) olivat elinkautiseen vankeuteen johtaneisiin rikoksiin verrattuna erilaatuisia ja lievemmin rangaistavia ja että niiden ei voitu katsoa osoittavan sellaista ilmeistä vaaraa, että hän vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen. KKO kiinnitti huomiota myös elinkautisen vankeuden pitkään kestoon (20 v 6 kk). Lain esitöissä (HE 262/2004) todettiin, että peruuttamisasian uudelleen käsitteleminen tulee kysymykseen ennen muuta rikoksista, jotka johtaisivat ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Siinä ei siten poissuljettu sitä mahdollisuutta, että peruuttaminen voisi tulla kyseeseen myös lievempään seuraamukseen johtavista rikoksista.

KKO:n päätöksen perusteluita voidaan tulkita mm. siten, että mitä kauemmin elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on suorittanut rangaistusta ennen kuin vapauttamisen edellytysten hänen kohdallaan on katsottu täyttyneen, sitä korkeampi kynnys on vapauttamispäätöksen peruuttamisella. Päätöksen perusteluiden mukaan vaikuttaisi mahdolliselta, että elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen vakavuus voisi myös nostaa peruuttamiskynnystä. KKO ei liene tarkoittanut päätöstään tulkittavan edellä mainitulla tavalla?

Vapauttamisen peruuttamiskynnyksen korkealle asettamisesta voi olla käytännössä erilaisia ongelmallisia seuraamuksia. Jos lakia muutetaan siten, että myös ennen koevapautta tehdyistä rikoksista voidaan vapauttamispäätös peruuttaa ja sen johdosta vapauttamispäätöksen ja -päivän välisen ajan pituus kasvaa – mikä sinällään olisi perusteltua – samalla tulee entistä todennäköisemmäksi, että vanki voi syyllistyä varsin vakavaankin rikokseen ilman muuta seuraamusta kuin koevapauden peruuttaminen.

Käytäntö muodostunut ennustettavaksi

Elinkautisvankien suuren määrän (noin 150) vuoksi on perusteltua ja tärkeää, että vapauttamismenettely tapahtuu järjestelmällisesti ja että vapauttamiskriteerien tulkintaa suoritetaan kaikkien kohdalla samalla tavalla. Helsingin hovioikeuden ratkaisukäytäntö elinkautisvankien vapauttamisessa on muodostunut yhdenmukaiseksi ja ennustettavaksi. Elinkautisvankien vapauttamismenettely on saanut muutenkin vakiintuneet ja hyvin toimivat muodot. Lain voimaantulon jälkeen presidentti on armahtanut vain yhden elinkautisvangin ja hänetkin lain voimaantulon alkuaikoina. Helsingin hovioikeudesta on muodostunut se taho, joka tällä hetkellä käytännössä päättää elinkautisvankien vapauttamisesta.

Kirjoittajista Vartia on lakimies ja Turunen osastosihteeri Rikosseuraamusvirastossa.

 
Julkaistu 10.3.2009