Riikka Kostiainen

Linjakkuutta poliisitoimintaan

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana poliisipäällikkö Lasse Aapio. Hän on ollut innokkaasti kehittämässä paikallista turvallisuussuunnittelua. Erityisen tärkeänä hän pitää yhteistyörakenteiden ja toimintamallien luomista viranomaistoiminnan rajapintoihin ja asukkaiden mukaanottoa. Poliisin osalta hän korostaa oman toiminnan suuntaamista eli oma-aloitteista puuttumista ennakoitaviin ongelmiin.

Poliisipäällikkö Lasse Aapiolle uranvalinta oli helppo – poliisiksi isän jalanjäljissä, vaikka insinööriksikin oli tie auki. Vuonna 1980 hän aloitti kuuden vuoden pestin Helsingin poliisilaitoksella passintarkastajana ja opiskeli työn ohessa oikeustieteen kandidaatiksi. Sen jälkeen hän toimi pari vuotta syyttäjänä Vantaalla, jossa myös auskultoi. Uudenmaan lääninhallituksessa hän oli lääninsyyttäjänä ja apulaispoliisitarkastajana 1990-luvun alussa. Vuodesta 1994 alkaen hän toimi kolme vuotta Espoon apulaisnimismiehenä, kunnes siirtyi lääninpoliisitarkastajaksi uuteen Etelä-Suomen lääninhallitukseen. Maaliskuussa 2000 hän aloitti Hyvinkään poliisipäällikkönä ja viime vuoden huhtikuusta alkaen on työskennellyt Hämeenlinnan poliisipäällikön sijaisena. Uusi tehtäväkin on jo tiedossa: hän siirtyy viimeistään vuoden 2009 alusta uuden Päijät-Hämeen kihlakunnan poliisipäälliköksi.

Aapio on nähnyt vaihtelevalla urallaan monenlaisia fuusioita kuten lääninhallinnon mittavan uudistuksen vuonna 1997. Myös paikallistasolla Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa hän on ollut tekemässä uudistuksia poliisiorganisaatiossa. Seuraavaksi hän siis ryhtyy osaltaan toteuttamaan suurta kihlakuntauudistusta, kun ensi vuoden alussa Suomen poliisipiirit vähenevät nykyisistä 90:stä 24:ään. Tämän työkokemuksensa ansiosta hän osaa arvostaa toiminnan suunnitelmallisuutta.

– Olen joskus sanonut, että minulla on poliisin sydän ja juristin aivot. Juristin tehtävä on jäsentää ja poliisin tietää intuitiolla, minne pitää mennä.

Paikallinen turvallisuussuunnittelu etenee

Yksi Lasse Aapion kiinnostuksen kohteista on paikallinen turvallisuussuunnittelu. Hän oli mukana sisäasiainministeriön asettamassa työryhmässä, joka kehitti ja ohjeisti laajaan turvallisuuskäsitykseen perustuvaa suunnittelua. Uudessa mallissa paikallista turvallisuustyötä johtavat kunnan johto, poliisipäällikkö ja alueellisen pelastuslaitoksen johto, mutta muuten se järjestetään paikallisten tarpeiden mukaan. Ajatuksena on, että turvallisuussuunnitelma hyväksytään kunnanvaltuustossa ja sen toimeenpanoa seurataan säännöllisesti. Jatkossa toivotaan myös, että suunnitelmat olisivat entistä enemmän seudullisia ja että työhön otetaan mukaan mm. järjestöjä ja elinkeinoelämää. Turvallisuussuunnitteluun on viime aikoina kehitetty avuksi myös työvälineitä kuten rikoksentorjuntaneuvoston ylläpitämä tietopankki ja pian käyttöönotettava VTT:n ARTU-ohjelma mm. uhka-analyysien tekoon.

– Hyvinkäällä turvallisuussuunnitelman tekeminen oli tärkeää poliittisen sitoutumisen kannalta. Kuntapuolellakin tuntuu olevan tärkeää, että suunnitelma on hyväksytty riittävän korkealla tasolla, jotta sen toteuttamiseen voidaan käyttää työaikaa ja ohjata voimavaroja, Aapio kertoo omista käytännön kokemuksistaan.

– Turvallisuussuunnitelman laatimisprosessissa on ehkä tärkeintä, että asioissa nähdään monta puolta ja että koetaan turvalliseksi ja hyödylliseksi vaihtaa mielipiteitä ja tietoa suunnitelman tekoon osallistuvien kesken. Suunnitelmassa sisällöllisesti tärkeintä puolestaan on, että se on strateginen asiakirja, joka tuo linjauksia, toimintamalleja, resursseja ja jakaa vastuita. Liian yksityiskohtainen se ei saisi olla, jotta se ei liian nopeasti vanhene muuttuvissa olosuhteissa. Asiakirjan tekeminen itsessään ei ole mikään autuus, vaan sen pitäisi ohjata sitä, mitä käytännössä tapahtuu.

Aapio arvioi, että käytännön toteuttamisessa yksi kriittinen taso on viranomaisten yhteispeli. Tarvitaan sellaisia rakenteita ja malleja, joissa viranomaiset tekevät yhdessä työtä. Yhteistyö ei pelkästään riitä. Yhteistyö on usein tietojenvaihtoa ja kokouksia, ja jokainen viranomaistaho tekee osuutensa erillään ja omassa organisaatiossaan. Tällä tavoin toimimalla viranomaiset eivät pysty vastaamaan nopeasti ilmeneviin ongelmiin ja ilmiöihin. Tarvitaan yhä enemmän viranomaisten edustajista koostuvia tiimejä, jotka voivat tarttua ongelmaan nopeasti ja tekeminen tapahtuu yhdessä.

Hän mainitsee esimerkkeinä hyvistä toimintamalleista viranomaisten välisiin rajapintoihin lastensuojeluilmoitusten teon, väkivallan selvittämisen välineeksi tehdyn pahoinpitelyn kehokartan, sosiaalityöntekijän poliisilaitoksella ja ennen kaikkea hämeenlinnalaisen Ankkuri-mallin. Siinä ideana on, että nuoren rikoksentekijän tai perheväkivallan tapaus käsitellään moniammatillisessa tiimissä, joka sijaitsee poliisilaitoksella. Tiimiin kuuluu sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja, nuorisotyöntekijä ja poliisi. Malli on lisännyt mm. poliisimiesten ilmoitusaktiivisuutta, kun he ovat nähneet, että asialle todella tehdään jotain.

– Yhdessä tekemisen lisäksi pitäisi rakentaa enemmän viranomaisten yhteistä tilannekuvaa – mikä on paikallinen tilanne ja mitkä ovat ongelmat kunkin viranomaisen näkökulmasta. Nyt kun kaupungitkin ovat kasvaneet, helposti tulee sellaista kyynisyyttä, ettei puututa mihinkään, tai sitten reagoidaan vain ilmituleviin impulsseihin eli juostaan ongelmien perässä. Viranomaisilla pitäisi olla yhteinen tahtotila eli yhteinen tavoite siitä, että asioita pitää hoitaa parempaan kuntoon.

Vuoropuhelua asukkaiden kanssa kehitettävä

Lasse Aapiolla on kaksi näkökulmaa, jolla asukkaat voidaan ottaa huomioon turvallisuussuunnittelussa ja poliisityössä. Ensinnäkin poliisin on tärkeää käydä asukkaiden kanssa vuoropuhelua vaikka siten, että jos asukas ilmoittaa liikennevalvonnan tarpeesta jossain paikassa, poliisi käy siellä arvioimassa tilanteen ja raportoi siitä asukkaille. Automaattinen liikennevalvonta antavat siihen uusia mahdollisuuksia. Valvonta alueella voidaan suorittaa yhden poliisimiehen toimesta.

– Vihjepuhelimet ovat jo vähän vanhanaikaista toimintaa, pitäisi päästä enemmän blogeihin, kännykkäkuvan välittämiseen ja muihin tapoihin, joita ihmiset normaalisti nykyään käyttävät. Tätä asukkaiden kanssa käytävää vuoropuhelua pitäisi saada lähemmäs reaaliaikaa ja löytää uusia teknisiä toteutuksia. Ihmisten pitäisi saada viesteistä myös palautetta, eivät ne saa mennä jonnekin "eetteriin", hän painottaa. Hyvinkäällä on kokeiltu myös mallia, jossa asukkaat pystyvät lähettämään tekstiviestejä vaaranpaikoista.

Toinen tapa asukkaiden mukaanottoon on alueelliset työryhmät, joissa tehdään turvallisuussuunnitelman tilannekuvaa asukkaiden lähiympäristössä sen sijaan, että se tulisi ikään kuin annettuna keskusvirastosta. Esimerkiksi Espoossa on alueellisia hyvinvointityöryhmiä, joissa käydään silloin tällöin läpi, miltä Leppävaaran tai joku muun alueen turvallisuus näyttää. Yleensä alueellisissa ryhmissä on mukana viranomaisia ja mahdollisesti asukkaita, järjestöjä ja elinkeinoelämää. Alueellinen työ toimii Aapion havaintojen mukaan paremmin paikoissa, joissa on perinteitä tällaiseen aktiivisuuteen, kuten esimerkiksi Oulussa.

– Tuskin asukkaiden aktivointi yleisellä tasolla kovin äkkiä läpi menee, jos puhutaan vain asukkaiden vastuusta tai vanhempien vastuusta. Välistä tuntuukin, että vanhempien vastuu on käytännössä "kohtuuton". Nuoret ovat nykyään hyvin verkostoituneita ja tieto kulkee, missä mennään ja mistä saa viinaa. Sen sijaan vanhemmat ovat erittäin huonosti verkostoituneita keskenään, eivätkä tiedä muiden vanhempien suhtautumista nuorten mitä erilaisimpiin pyyntöihin.

Aapio näkee kihlakuntauudistuksessa etuja turvallisuussuunnittelun kannalta. Maakunnan kokoinen alue voi toimiva sosiaalipäivystyksen ja kriisityön kannalta ja on ehkä helpompi rakentaa yhteisiä toimintamalleja poliisin ja sosiaali- ja terveystoimen, koulun ja muiden kesken, kun järjestelypohja on riittävän iso. Pitkien etäisyyksien vuoksi tarvitaan kuitenkin paikallisia yhdyshenkilöitä. Toimintamallien täytyy olla vahvasti ja selkeästi rakennettuja, jotta viranomaisten välinen yhteistyö poliisilaitoksen alueella on joustavaa ja tehokasta. Poliisin sisäisen toiminnan kannalta uudistuksen etuja ovat esimerkiksi erikoistumismahdollisuudet ja hallinnon keskittyminen.

Poliisin toimittava suunnitelmallisesti

Poliisipäällikkönä Lasse Aapio on pyrkinyt kehittämään poliisitoiminnan johtamista sekä toiminnan oma-aloitteista suuntaamista. Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa on pyritty siihen, että esimerkiksi kenttäpoliisilla on keskustan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalla tiettyjä toimintalinjoja, jotka hyväksytään ja annetaan myös julkisuuteen. Asukkaat tietävät mitä odottaa poliisin toiminnalta kaupungin keskustassa.

– Yksittäinen poliisimies ei pysty ainakaan suurenevissa kihlakunnissa kovin merkittävää tekemään. Pitäisi luottaa siihen, että toisto tuo mukanaan vaikuttavuutta. Poliisin toiminnan tulee olla joka päivä johdonmukaista ja suunnitelmallista. Olen sanonutkin, ettei meillä voi olla "kilttejä poliiseja ja tuhmia poliiseja" – eli ei voi olla ensin poliisi, joka ei kaada nuoren kaljoja maahan ja sitten seuraavassa vuorossa onkin poliisi, joka kaataa ne. Asukkaat kokevat tällaisen vaihtelevan toimintatavan yhdenvertaisuutta loukkaavana.

Normaali poliisityö on ennaltaehkäisyä

Poliisin strategioissa korostetaan panostusta ennaltaehkäisevään työhön, mutta miten se onnistuu käytännössä? Lasse Aapio kokoaa johtoajatuksensa myös tähän ohjenuoraksi.

– Yksi tapa tehdä ennaltaehkäisevää työtä on, että poliisin käyttäytyminen ja puuttumislinja on ennalta arvattava, niin että ihmiset ymmärtävät, mikä on hyväksyttävää ja mikä on väärin. Kun poliisi puuttuu häiriökäyttäytymiseen ja ilkivaltaan johdonmukaisesti joka päivä, niin ainakin valtaosa asukkaista noudattaa näin syntynyttä tapaa. Tällöin tapaa rikkovien määrä pysyy niissä rajoissa, että poliisilla on voimavaroja puuttua näiden henkilöiden tekemiseen, hän perustelee.

– Toinen näkökulma on se, että poliisin pitää yhä enemmän kyetä suuntaamaan omaa toimintaansa omista lähtökohdistaan nähden. Nykyisin poliisin voimavaroja menee liiaksi akuuttien tehtävien hoitamiseen. Mennään tehtävästä toiseen ja kokonaisuus jää sirpaleiseksi.

Kolmanneksi poliisin lohkoksi ennaltaehkäisyssä Aapio näkee, että puututaan ja ilmoitetaan havaituista asioista muille viranomaisille vielä enemmän kuin aikaisemmin. Kun tehdään enemmän yhdessä, opitaan ymmärtämään, minkälainen asia on jonkun toisen viranomaisen murhe jossain myöhemmässä vaiheessa, eikä tehdä havaintoja yksinomaan poliisin näkökulmasta. Perheväkivallan ehkäisyssä tällainen asenne on hänestä erityisen tärkeää.

– Neljäntenä alueena on perinteinen lähipoliisityö, jossa poliisi on lähellä asukkaita ja läsnä esimerkiksi koulussa. Poliisia tarvitaan koulujen yleisissä tilaisuuksissa ja vanhempainilloissa kertomassa erilaisista ilmiöistä ja käyttäytymisestä. Lähipoliisityö on tärkeää poliisin tiedonhankinnassa ja asukkaiden turvallisuuden tunteen lisäämisessä. Toivoisin lähipoliisityön valtakunnallista mallintamista. Nykyisin lähipoliisikäsitteen alla on liian monenlaista soveltamiskäytäntöä.

 
Julkaistu 10.3.2008
Sivun alkuun |