Jukka-Pekka Takala

Euroopan rikoksentorjuntaverkosto käsitteli kotiväkivaltaa

EU:n rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) hyvien käytäntöjen konferenssin teemana oli kotiväkivallan torjunta. Konferenssin yhteydessä ratkaistuun Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun osallistui 15 maata. Sen voitti Malmön naisrauhahanke.

Joulukuussa Lissabonissa pidetyssä konferenssissa oli 130 osallistujaa 23 EU:n jäsenvaltiosta. Kaikkiaan kuultiin 33 esitystä, joista 24 esitteli jäsenvaltioiden konkreettisia hyviä käytäntöjä kotiväkivallan torjumiseksi.

Kokonaisvaltaiset moniammatilliset puuttumismenetelmät

Esiteltyjen hankkeiden suurin luokka olivat erilaiset kokonaisvaltaiset, moniammatilliset ja integroidut yritykset tehdä kotiväkivalta näkyväksi ja puuttua siihen koordinoidusti poliisin, syyttäjäviranomaisten, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä erilaisten kansalaisjärjestöjen yhteisin toimin. Tavoitteina oli lisätä tietoisuutta kotiväkivallasta, sen tuomittavuudesta ja haitallisuudesta, rohkaista väkivallan uhreiksi joutuneita ja myös tekijöitä hakemaan apua väkivallan lopettamiseksi.

Tällaisia hankkeita esittelivät mm. Belgia, Kypros, Saksa, Romania, Portugali, Tšekinmaa, Liettua, Unkari, Britannia ja Ruotsi. Osa näistä hankkeista oli valtakunnallisia, ikään kuin kansallisen kotiväkivaltapolitiikan rakennusohjelmia, osa oli paikallisia yhteistyöhankkeita.

Tšekinmaa esitteli paikallisen vapaaehtoisjärjestön aloitteesta syntyneen hankkeen, jonka tavoitteena oli "muuttaa maan kotiväkivaltapolitiikka potentiaalisten uhrien nopean ja tehokkaan suojelemisen takaamiseksi". Niin tämä kuin monet muutkin vastaavat hankkeet näyttivät monella tapaa ansiokkailta ja järkeviltä. Sen sijaan niiden vaikutuksesta itse väkivaltaan ja sen haittoihin oli useimmissa tapauksissa suhteellisen vähän sanottavaa. Joitakin poikkeuksia tosin oli.

Fokusoituneita hankkeita

Tavoitteiltaan hyvin kokonaisvaltaisten yhteistyöhankkeiden lisäksi esiteltiin myös hankkeita, joilla oli rajatummat tavoitteet ja metodit.

Suomen ehdokkaana rikoksentorjuntakilpailussa oli Lastensuojelun keskusliiton hanke Älä lyö lasta, joka näyttää jouduttaneen suomalaisten asenteiden muuttumista aikaisempaa torjuvammiksi kuritusväkivaltaa vastaan (Haaste 4/2007 ).

Saksalainen hanke erikoistui vähentämään katkenneen parisuhteen jälkeiseen ahdisteluun ja väijymiseen liittyviä riskejä. Se oli syntynyt reaktiona Bremenissä tällaisissa tilanteissa sattuneisiin henkirikoksiin. Hanke työskentelee sekä väijynnän uhrin että siihen syyllistyneen kanssa ja pyrkii ratkaisemaan konfliktit samalla kun ahdistelijalle asetetaan tiukat rajat. Suomeen sovellettuna kyse olisi ehkä lähestymiskieltoon liittyvästä tehostetusta avusta ja valvonnasta.

Tanska esitteli Dialog mot vold hankkeen, joka työskentelee lapsiperheissä väkivaltaa tehneiden miesten kanssa Kööpenhaminassa, Århusissa ja Odensessa. Hankkeen metodi on kognitiivinen.

Britannian kilpailuehdokas oli Harrow’n kaupungin turva-asuntohanke. Ratkaistavana ongelmana oli se, että huolimatta monenlaisista tukitoimista monet väkivallan uhkaamat naiset kokivat kotinsa turvattomaksi ja joutuivat sen takia usein muuttamaan – tavallisesti naisen entisen puolison tai miesystävän väkivallan tai uhkailun takia. Taustalla on myös Britannian asuntoviranomaisten velvollisuus järjestää uusi asunto nykyisessä väkivallan uhkaa kokevalle henkilölle. Harrow’n ratkaisuna on, että kodin fyysistä turvallisuutta parannetaan turvaovella, paloturvan kohentamisella ja muilla järjestelyillä siten, että poliisi ehtii varmasti paikalle, ennen kuin asuntoon pyrkijä pääsee asukkaisiin käsiksi. Suojattavalla henkilöllä on käytössään turvapuhelin. Viisi vuotta toimineen hankkeen ansiosta lähes 300 naista runsaan 200 000 asukkaan alueella on voinut jäädä kotiinsa asumaan muualle muuttamisen sijaan. Turvallisuuden tunne heidän keskuudessaan on kohentunut huomattavasti. Turvajärjestelyjen pettämisiä ei ole tullut tietoon, ja vain muutama asukas on turvajärjestelyjen jälkeen päättänyt muuttaa pois. Malli on otettu Britannian kansalliseen ohjelmaan. Hankkeen edustajat arvioivat, että koko maassa se on mahdollistanut jo tuhansien naisten pysymisen turvallisesti omassa asunnossaan. Kyse on myös asunnottomuuden estämisestä.

Hankkeen voi sanoa noudattavan yhtä tilannetorjuntateorian klassista ideaa: rikoksenteon fyysistä vaikeuttamista. Hanke ei ollut tuomariston kolmen suosikin luettelossa. Se herätti myös käytävillä hieman ristiriitaisia ajatuksia. Ehkä sen inhimillisiä puolia ei tuotu riittävästi esiin.

Malmön naisrauhaohjelman dokumentointi pulmallinen

Kokonaisvaltaisten perheväkivaltaohjelmien joukossa parhaiten kuvattuja oli Ruotsin Malmön kaupungin naisrauhaohjelma, kvinnofridsprogram. Sen tuomaristo valitsi kilpailun ja 20 000 euron voittajaksi.

Malmön ohjelma alkoi 1997 ennen muuta poliisin, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoimintana. Varsinainen ohjelma hyväksyttiin 1999–2000 taitteessa. Ohjelmalla on oma palkattu koordinaattori. Tavoitteisiin kuuluu naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan tekeminen näkyväksi ja sen estäminen. Se pyrkii myös parantamaan naisten ja lasten turvallisuutta niin, että he rohkenevat etsiä apua ja ilmoittaa väkivallasta. Edelleen ohjelma pyrkii kehittämään tällaisen väkivallan tutkintaa ja oikeuskäsittelyä.

Ohjelma vaikuttaa monella tapaa järkevältä. Vaikutuksista on kuitenkin hämmentävän hatarat tiedot. Keskeisenä tuloksena esitetään, että hanke on lisännyt kotiväkivallan ilmituloa. Konkreettisesti todetaan, että poliisin tietoon tulleitten naisiin kohdistuneiden tuttujen henkilöiden tekemien väkivaltarikosten määrä on ohjelman käynnistymisen jälkeen kasvanut 50 prosentilla ja että tätä on pidettävä lähinnä piilorikollisuuden vähenemisenä, sillä sairaalatilastojen perusteella tällainen väkivalta näyttäisi pysyneen samalla tasolla koko ajan. Näyttö hämmentää kahdesta syystä.

Tärkein syy on se, että raportin ainoa mittari, joka on riippumaton halukkuudesta ilmoittaa väkivaltaa poliisille, viittaisi todellakin siihen, että naisiin kohdistuva vakava väkivalta ei Malmössä olisi vähentynyt. Vuonna 1996 Malmön yliopistosairaalassa hoidettiin väkivallan vuoksi 18 naista väestön 100 000 henkeä kohti, vuonna 2006 vastaava luku oli 17. Hanke ei siten näyttäisi kyenneen vähentämään sairaalahoitoa vaativaa väkivaltaa. On toki mahdollista, että se on vähentänyt väkivaltaa, jossa sairaalahoitoa ei ole tarvittu, mutta tästä ei esitetty näyttöä.

Toinen hämmentävä piirre liittyy kotiväkivallan ilmitulon arviointiin. On totta, että Malmössä tuli naisiin kohdistuneita tutun henkilön tekemiä väkivaltarikoksia (joista valtaosa lienee parisuhdeväkivaltaa) poliisin tietoon vuonna 2006 suhteellisesti noin 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 1996. Tämä ei kuitenkaan olennaisesti poikkea kaikkien väkivaltarikosten trendistä: niitä tuli poliisin tietoon 45 prosenttia enemmän. Toisin sanoen kyse voi olla pikemminkin yleisestä väkivaltaa koskevasta ilmoituskynnyksen alentumisesta kuin lisääntyneestä herkkyydestä ilmoittaa nimenomaan perheväkivaltaa.

Selviä tuloksia Malmön hankkeesta esitettiin kaksi: erilaisista sosiaalista ja muuta apua saaneiden väkivaltaa kokeneiden naisten määrä moninkertaistui ja sekä syytteeseen että tuomioon johtaneiden tapausten osuus kotiväkivaltatapauksista nousi olennaisesti. Ennen hanketta syytteeseen pantiin noin 18 prosenttia naisiin kohdistuneista poliisin tietoon tulleista parisuhdeväkivaltatapauksista, vuonna 2006 vastaava osuus oli noussut 32 prosenttiin. Kun ottaa huomioon poliisin tietoon tulleiden tapausten lisääntymisen, syytteeseen pantujen parisuhdeväkivaltatapausten määrä olisi lähes kolminkertaistunut.

Unkarin köyhän maaseudun hälytys- ja turvaverkosto

Kilpailun tuomaristo nosti kolmen kärkeen myös Unkarin ehdokkaan. Kyseessä oli harvaan asutun köyhän maaseudun hanke, jossa jopa postinjakaja toimi yhtenä yhteyspisteenä kotiväkivaltaan puuttuvassa verkostossa. Hankkeen nimi on "Suojaa lapsiamme, suojaa tulevaisuuttamme" ja sen muoto on lasten ja nuorison suojelusopimus. Alueella kaksi viidestä asuu pienillä maatiloilla, siellä on paljon työttömyyttä ja suuri osa väestöstä elää sosiaaliturvan varassa. Infrastruktuuri on harva, väestöä vähän ja sosiaalinen kontrolli siksi heikko. Kotiväkivalta on isompi ongelma kuin maassa keskimäärin. Raportin mukaan Unkarissa ei pahoinpitelijän häätäminen asunnosta toimi kunnolla. Tämän takia kotiväkivallan torjunta oli keskeinen hankkeessa, vaikka siinä on muitakin tavoitteita. Sopimuksen avulla on perustettu tiedonvaihto- ja hälytysjärjestelmä, jossa ovat mukana alueen lähes kaikki ajateltavissa olevat organisaatiot (12). Ohjelman puitteissa on näytetty elokuvia, jaettu lentolehtisiä ja järjestetty kokouksia alueen kouluilla. Kotiväkivallasta kärsineille lapsille on järjestetty leiri ja muuta vapaa-ajan ohjelmaa. Raportin mukaan piilorikollisuus on vähentynyt: poliisin tietoon tulleiden kotiväkivaltatapausten määrä on kaksinkertaistunut. 128 uhrille annettu apua.

Liettua: Kaunasin alueen monipuolinen ohjelma

Kolmas tuomariston suosikki oli Liettuan Kaunasin alueen avustusohjelma kotiväkivallan uhreiksi joutuneille naisille ja heidän perheenjäsenilleen, lähinnä lapsille, mutta viime aikoina myös väkivallan tekijöille. Tässäkin ohjelmassa on monia osia ja monien viranomaisten ja järjestöjen yhteistyötä. Uhreille ja väkivallan tekijöille tarjotaan mm. psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja lakimiehen palveluja. On myös itsepuolustuksen kehittämiseen sekä itsetuntoa ja itseluottamusta vahvistamaan pyrkivää ryhmätyöskentelyä. Tässä osassa käytetään mm. ahvenanmaalaisen Mia Hanströmin metodia. Asiakaskyselyssä 73 prosenttia naisasiakkaista raportoi, että heidän emotionaalinen ja mielenterveydellinen tilansa oli ohjelman myötä parantunut huomattavasti. Muuten ohjelman tuloksia mitattiin jälleen lähinnä yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien tyytyväisyydellä.

Cardiff vähensi reilusti toistuvaa väkivaltaa

Myös Cardiffin naisten turvayksikkö on monitoimijainen yhteistyöhanke. Se on myös poikkeuksellisen hyvin jäsennelty ja pätevästi arvioitu hanke, joka valitettavasti ei mahtunut kilpailuun (koska Britannia oli valinnut toisen ehdokkaan).

Cardiffin hankkeessa kotiväkivallan kanssa tekemisiin joutuvat viranomaiset ja muut yhteistyötahot tekevät systemaattisia riskiarviointeja ja näihin perustuen ottavat kotiväkivaltatapauksia käsiteltäväksi monen toimijan riskinarviointikokouksessa. Näissä kokouksissa suunnitellaan ja sovitaan toimenpiteet, joihin ryhdytään. Cardiffin yliopistossa tehdyn arvioinnin (Amanda Robinson ym.) mukaan vakava uusintarikollisuus oli laskenut huomattavasti. Cardiffin poliisi on jo vuosikausia pitänyt tilastoa siitä, miten usein sen tietoon tulevat väkivallan uhrit ovat olleet sitä jo aikaisemminkin saman vuoden sisällä. Tällä tavoin mitattuna kotiväkivaltatapauksissa oli toistuvan väkivallan uhreja ennen hanketta 30 prosenttia. Hankkeen myötä osuus on pudonnut alle 10 prosenttiin. Vaikka pyrkimyksenä on ollut myös lisätä kotiväkivallan ilmituloa, kokonaisjuttumäärät pysyivät vertailukautena suhteellisen vakaina. Hanke näyttää siten reilusti vähentäneen toistuvaa kotiväkivallan uhriksi joutumista. Cardiffilaiset korostavat suurimman riskin tapausten tunnistamista ja niihin puuttumista.

Tulokseksi mainittiin myös, että kun aikaisemmin uhrit keskeyttivät rikosoikeusprosessin 54 prosentissa perheväkivaltatapauksia, niin hankkeen toimittua muutaman vuoden vastaava luku oli laskenut 12 prosenttiin.

Kasvavat rikostilastot välitavoitteena

Yleinen tapa arvioida kriminaalipolitiikan tilaa on katsoa virallisia rikostilastoja ja niissä näkyviä muutoksia. Kriminologit ja rikoksentorjunnan asiantuntijat tietävät tämän kuitenkin monella tapaa ongelmalliseksi mittariksi, koska virallisiin rikostilastoihin suodattuvat vain ne rikokset, jotka tulevat poliisin tietoon.

Kotiväkivallan mittaaminen poliisin saamien kotihälytysten tai tehtyjen rikosilmoitusten nojalla on erityisen hankalaa sen vuoksi, että niin suuri osa lähisuhdeväkivallasta jää tulematta poliisin tietoon. Sen takia olikin ilahduttavaa, miten itsestään selvästi Lissabonin kokouksen osanottajat tuntuvat lähteneen siitä, että kotiväkivallan kohdalla kasvavat rikostilastot ovat usein pikemmin hyvä kuin huono tulos. Kyse on yleensä enemmän siitä, että tekojen ilmitulokynnys on laskenut – ja että niihin voidaan sen takia puuttua aikaisempaa paremmin – kuin siitä, että kotiväkivalta olisi lisääntynyt. Samalla on selvää, että tätä mittaria pitää käyttää varovasti eikä sitä voi pitää lopullisena. Ei ole mitään takeita, että kasvaneet kotiväkivaltarikostilastot ajasta ja paikasta riippumatta heijastavat vain piilorikollisuuden vähenevää osuutta. Tarvitaan myös muita mittareita kuten väestökyselyitä, sairaalatilastoja, päivystyshoitotietoja, tietoja sosiaaliviranomaisilta, jne.

Näyttö tuloksellisuudesta EUCPN:ssa

Euroopan rikoksentorjuntaverkoston perusajatuksia on ollut näyttöön perustuvan rikoksentorjuntapolitiikan edistäminen. Ainakin periaatteessa. Käytännössä verkoston tilaisuuksissa ja nettisivuilla on esitetty hyvinä käytäntöinä paljon sellaisia hankkeita, joiden tuloksellisuuden dokumentointi on heikkoa.

Rikoksentorjuntakilpailun nykysääntöjen mukaan yhtenä arviointiperusteena on se, missä määrin hanke on saavuttanut asettamansa tavoitteet. Yleensä on ymmärretty, että tavoitteiden pitää liittyä rikollisuuden tai sen haittojen torjumiseen ja niiden saavuttaminen pitää dokumentoida rikollisuutta ja sen haittoja mahdollisimman suoraan mittaavilla menetelmillä. Näin olikin laita vuosina 2005 ja 2006. Vuoden 2006 voittaja, Tanskan Ringsted-hanke, oli onnistunut selvästi vähentämään koeryhmään kuuluneiden koululaisten itseilmoitettua rikoskäyttäytymistä verrokkiryhmään verrattuna. Vuoden 2005 hollantilaisvoittaja vähensi dokumentoidusti rikollisuutta, häiriökäyttäytymistä ja turvattomuuden tunnetta Utrechtin aseman ympäristössä.

Vuoden 2007 kilpailussa tuloksellisuuden mittarit olivat yleensä vaatimattomia. Vaikutuksia kotiväkivallan määrään tai haitallisuuteen ei yleensä ollut mitattu. Ei ollut myöskään juuri arvioita, jotka osoittaisivat tunnettujen kotiväkivallan riskitekijöiden vähentyneen.

Näyttönä esitettiin lukuja toimenpiteiden määrästä, viranomaisten ja järjestöjen yhteistyön kehittymisestä tai yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien tyytyväisyydestä. Nämä ovat usein sinänsä välttämättömiä, mutta jäävät kauaksi siitä, mitä rikoksentorjuntahankkeen vaikuttavuudelta yleensä vaaditaan.

Monissa hankkeissa (voittajahanke mukaan luettuna) esitettiin kyllä myös tietoja apua hakeneiden ja saaneiden kotiväkivallan uhrien määrän kasvusta: tätä voi pitää osanäyttönä väkivallan haittojen vähentämisestä. Keskeisimmäksi tulokseksi nostettiin kuitenkin poliisin tietoon tulleiden rikosten määrän kasvu. Tämä mittari liittyy rikollisuuteen ja sen haittoihin mutkikkaasti ja osin kiistanalaisesti. Yleensä ilmituloriskin kasvun kyllä oletetaan vähentävän rikollisuutta, mutta tämä periaate ei välttämättä aina toteudu suoraviivaisesti tai noudata juuri rikosoikeudellisen käsittelyn riskin vaihteluita. Etenkin kotiväkivallan ehkäisyn suhteen on saatu ristiriitaisia tuloksia ja sen vuoksi siihen tähtäävissä hankkeissa pitäisi käyttää monipuolisempia mittareita.

Lissabonin päätelmät?

Syksyn 2007 puheenjohtajamaa Portugali on laatimassa Lissabonin konferenssin perusteella suositusehdotuksia EUCPN:lle. Alustavien luonnosten perusteella päätelmissä todettaisiin mm., että kotiväkivalta on edelleen merkittävä eurooppalainen ongelma, josta tietoisuutta on lisättävä yhteiskuntien kaikilla tasoilla. Tarvitaan kattavia puuttumisohjelmia, jotka perustuvat yhteistyöhön ja laajaan kumppanuuteen. Ohjelmissa tarvitaan paikallishallinnon, poliisin, terveydenhuollon, rikosseuraamuslaitoksen, turvakotien, koulujen, sosiaalihuollon ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä.

Kirjoittaja on suunnittelija rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristössä.

Vuoden 2008 kilpailun teemana julkinen tila

 
Julkaistu 10.3.2008