Artikkelit

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana poliisipäällikkö Lasse Aapio. Hän on ollut innokkaasti kehittämässä paikallista turvallisuussuunnittelua. Erityisen tärkeänä hän pitää yhteistyörakenteiden ja toimintamallien luomista viranomaistoiminnan rajapintoihin ja asukkaiden mukaanottoa. Poliisin osalta hän korostaa oman toiminnan suuntaamista eli oma-aloitteista puuttumista ennakoitaviin ongelmiin.

Yhteistyön esteet voitetaan ajantasaisella tiedolla ja kanssakäymisellä.

Suomen huumepoliittiset linjaukset tukeutuvat ennen muuta hyvinvointi- ja sosiaalipolitiikkaan. Se, että huumausaineisiin liittyvät teot ovat laissa pääosin määritelty rikoksiksi, ohjaa kuitenkin sääntelykeinoja rikoslain piiriin. Sosiaali- ja terveyspoliittisten sekä kriminaalipoliittisten keinojen yhdistämispyrkimyksestä huolimatta suomalainen huumepolitiikka on aina ollut perustaltaan kaksijakoista. Huumepolitiikka samanaikaisesti sekä työntää käyttäjiä ulos yhteiskunnasta (ekskluusio) että yrittää integroida heitä keskuuteensa (inkluusio).

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa huumeiden käyttäjäkontrollin tulee perustua ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuollollisiin interventioihin. Rikosoikeuden tulee olla sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien sääntelyn viimeinen keino.

Kannabis on Suomessa yleisimmin käytetty laiton huumausaine. Koko väestöstä kannabista kertoo kokeilleensa 12 prosenttia, 450 000 suomalaista. Muihin laittomiin huumausaineisiin verrattuna kannabista kokeillaan ja käytetään moninkertaisesti. Kannabikseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua ei kuitenkaan käydä Suomessa juuri lainkaan. Miksi?

Yleinen käsitys on, että perinteiset moraaliarvot ovat rapautumassa individualismin vallatessa yhä enemmän alaa. Onko tilanne näin yksioikoinen?

EU:n rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) hyvien käytäntöjen konferenssin teemana oli kotiväkivallan torjunta. Konferenssin yhteydessä ratkaistuun Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun osallistui 15 maata. Sen voitti Malmön naisrauhahanke.

Kampanjalla pyritään vakuuttamaan poliitikot, jotta lasten väkivaltainen kuritus ymmärrettäisiin ihmisoikeusasiana.

Oikeusministeriö ja rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta järjestivät Helsingissä marraskuussa restoratiivista oikeutta ja rikossovittelua käsitelleen pohjoismaisen seminaarin. Se oli jatkoa edellisenä vuonna Oslossa järjestetylle tapahtumalle. Osallistujia oli noin 80. Seminaarissa päivitettiin sovittelun tilannetta eri Pohjoismaissa ja keskusteltiin sovitteluun liittyvistä kysymyksistä, mm. lähisuhdeväkivallan sovittelusta, vakavista rikoksista ja uhrin oikeuksista.

Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa uutta seuraamusta, valvontarangaistusta. Valvontarangaistukseen tuomittu voisi suorittaa lyhyen vankeusrangaistuksensa sähköisessä valvonnassa kotonaan tai laitoshoidossa. Tuomitun liikkeitä seurattaisiin esimerkiksi matkapuhelimella tai jalkapannalla.

Jos seurasi kriminaalipoliittisia pohdintoja 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuoliskolla, törmäsi usein kahteen "mallimaahan". Hollanti oli onnistunut esimerkki siitä, miten kehittynyt yhteiskunta voi tulla toimeen hyvin vähäisellä vankilarangaistuksen käytöllä. Japani mainittiin maana, jossa valtavasta kaupungistumisesta huolimatta rikollisuus pysyi hyvin alhaisella tasolla. 1

 
Julkaistu 10.3.2008