Riikka Kostiainen

Rikosuhrityössä riittää haasteita

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällman. Hän nostaa tämän hetken suurimmaksi haasteeksi muuttuvan toimintaympäristön. Eniten hän on huolissaan yhteiskunnan arvojen muutoksesta, mikä heijastuu monin tavoin kolmannen sektorin työhön. Paljon rikoksen uhrin ja todistajan asemaa pystyttäisiin silti parantamaan pienillä käytäntöjen muutoksilla.

Rikosuhripäivystys perustettiin Suomeen vuonna 1994. Se on seitsemän järjestön yhteistyöhanke, jota koordinoi Suomen Punainen Risti. Tavoitteena on lievittää rikoksesta uhrille aiheutuvia seurauksia sekä parantaa rikoksen uhrin asemaa vaikuttamalla yleisiin asenteisiin, käytäntöihin, päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

Toiminnanjohtaja Petra Kjällman kertoo, että yksi konkreettinen muutos rikosuhrityön toimintaympäristössä on uusien palveluntuottajien tulo kentälle. Palveluvalikon ajantasaisuutta seurataan koko ajan, koska päällekkäistä työtä ei ole tarkoitus tehdä. Esimerkiksi oikeusministeriön oikeusapuohjauksen kohdalla todettiin kuitenkin, etteivät rikoksen uhrit tai todistajat ilmeisesti kovin paljon sitä käytä, eikä se ole laskenut Rikosuhripäivystyksen puhelinpalvelujen käyttöä. Molemmille palveluille näyttää olevan sosiaalinen tilaus.

– Sovittelun valtakunnallistamisessa huolemme puolestaan on se, että sovittelun ja restoratiivisen oikeuden lähtökohta on ollut uhrin hyvittäminen, mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan rahan säästäminen. Sovitteluun liittyy myös muita kysymyksiä, joiden vuoksi on tärkeää pitää rikosuhrityö koko ajan sitä lähellä. Sovitteluun ohjatulla rikoksen uhrilla pitäisi olla ainakin tieto tukipalveluistamme. Sovittelu lähtee tasa-arvoisuudesta ja neutraliteetista, kun taas rikosuhrityö katsoo asiaa uhrin oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Ei myöskään saa tulla sellaista harhaa, että uhri on "kuivilla" sen jälkeen, kun asia on soviteltu ja vahingonkorvaukset sovittu. Rikoksen kohteeksi joutunut voi tarvita vielä kauan tukea, ennen kuin elämänhallinta ja työkyky ovat täysin palautuneet.

Kjällmanilla ei silti ole erityisesti mainita huonoja kokemuksia yhteistyöstä uuden lain tultua voimaan. Kun tapahtuneet vahingot ja virheet otetaan rakentavasti huomioon ja pyritään jatkossa välttämään, ei niitä hänestä pidä laskeakaan. Rikosuhrityön näkökulmasta iso haaste sen sijaan on resurssien riittävyys yhteistyöhön, koska sovittelun volyymi on tällä hetkellä paljon suurempi.

Uusista rikosprosessin käytännöistä sähköinen rikosilmoitus ja kirjallinen menettely mietityttävät Rikosuhripäivystystä.

– Sähköinen rikosilmoitus on tarkoitettu lievempiin rikoksiin, mutta neuvojen, tuen ja avun tarve ei välttämättä riipu rikoksen laadusta vaan esimerkiksi rikoksen uhrin henkilökohtaisesta tilanteesta. Täytyisi päästä sellaiseen käytäntöön, että vastauksen yhteydessä lähetettäisiin sähköisen ilmoituksen tekijälle tieto palvelustamme. Pahimmassa tapauksessa ilmoitus tehdään sähköisesti ja juttu menee kirjalliseen menettelyyn, jolloin missään vaiheessa kukaan ei kerro rikoksen uhrille tarkoitetuista tukipalveluista. Kirjallinen menettely ja sähköinen ilmoitus toki mahdollistavat sen, että vakavan rikoksen uhrit voivat saada enemmän viranomaisten huomiota, mutta asiassa on huonotkin puolensa, hän muistuttaa.

Yhteiskunnan koveneva arvomaailma

Petra Kjällman pitää yllättävänä yhteiskunnan asenneilmapiiriin kovenemista. Se näkyy muussakin kuin rikosuhrikeskustelussa, esimerkiksi vanhusten palveluissa. Kolmannen sektorin työtä arvomaailman muutos vaikeuttaa selvästi ja on pakottanut uudenlaiseen ajatteluun.

– Suomella menee nyt taloudellisesti hyvin, joten haavoittuvimpien ryhmien kanssa tehtävään työhön luulisi liikenevän helpommin varoja, mutta onkin käynyt toisin päin. Aloitimme toiminnan tiukan laman aikana, ja silloin kolmannen sektorin palveluja otettiin erittäin mielellään vastaan. Tällä hetkellä yksittäisestä ihmisestä huolen pitäminen sitä vastoin ei ole arvo sinänsä. Arvomaailma on muuttunut niin, että kaikki mitataan euroissa. Esimerkiksi ministeriöille on asetettu suuret säästövaatimukset, ja sama trendi on siirtynyt ketjureaktiona kolmannen sektorin toimintaan. Toisaalta on hyvä asia, että asetetaan tulostavoitteet ja arvioidaan toiminnan tehokkuutta. Mutta kolmannella sektorilla mittaaminen ei ole helppoa, koska vain osa väestä on palkattua, osa on vapaaehtoista ja asioita tehdään paljon yhteistyönä.

Asenteiden muutoksiin liittyvät myös neljän vuoden välein vaihtuvat hallitusohjelmat. Hänen mielestään välillä mennään kovin lyhyessä syklissä. Pitkän tähtäimen tavoitteet eivät välttämättä näy enää seuraavassa ohjelmassa. Tähän liittyy myös se, että rikosuhrityön kaltaista toimintaa rahoitetaan aina vuosi kerrallaan. Periaatteessa jatkuva Raha-automaattiyhdistyksen rahoituskin anotaan joka vuosi erikseen, joten pitkän tähtäimen suunnitelmien tekeminen on vaikeaa.

Arvojen koveneminen heijastuu myös siten, että ihmiset ovat niin kovilla työelämässä, ettei heillä tahdo riittää energiaa vaativaan, pitkäjänteiseen vapaaehtoistyöhön. Kjällman uskoo, että jos vapaaehtoistyötä ja kolmatta sektoria arvostettaisiin ja se olisi esillä julkisessa keskustelussa, ihminen harkitsisi herkemmin vapaaehtoistyötä harrastuksekseen. Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoisten määrä on vaihdellut aaltomaisesti toiminnan aikana.

– Esimerkiksi viime talvena yksi tai kaksi peruskurssia piti peruuttaa sen takia, ettei vapaaehtoisia saatu riittävästi, ja joinain vuosina taas kurssit ovat pullistelleet. Tosin viimetalviseen tilanteeseen vaikutti eniten sovittelun valtakunnallistaminen. Vuoden sisällä siihen rekrytoitiin paljon sellaisia vapaaehtoisia, jotka voisivat olla kiinnostuneita myös meidän työstämme. Tilanne varmaan kuitenkin tasoittuu pian.

Kansainvälistyminen

Suurista toimintaympäristön muutoksista Petra Kjällman ottaa seuraavaksi esille kansainvälistymisen ja rajojen avautumisen, jolla on vaikutuksia myös rikosuhrityöhön.

– Suomeen ovat rantautuneet uusina rikoksina ihmiskauppa ja sen kaltaiset rikokset. Kolmannen sektorin toimija joutuu miettimään tarkkaan oman tonttinsa sellaisessa rikollisuudessa työturvallisuusriskin vuoksi. Esimerkiksi todistajan tuki on uusi alue, jolle mielellämme antaisimme panostamme, mutta todistajan suojelu on taas aivan eri asia ja kuuluu nimenomaan viranomaisille. Yhteistyön viranomaisten kanssa pitäisi kuitenkin olla saumatonta, koska todistajan suojeluun voi tulla ihmisiä, jotka voisivat hyötyä meidän todistajan tuestamme.

Siksi suhtautumista ihmiskaupan uhreihin Kjällmanin mukaan ei vielä ole Rikosuhripäivystyksessä päätetty. Tällaisia tapauksia saattaa kuitenkin tulla haaviin jonkin toisen asian yhteydessä. Työntekijöillä pitäisi olla siis sen verran osaamista, että osaa tunnistaa merkit ja ohjata uhrin eteenpäin.

Ylipäätään ulkomaalaistaustaisia rikoksen uhreja on yhä enemmän ja he kokevat esimerkiksi syrjintää, rasismia ja kiskonnan tapaista työsyrjintää. Tämän ryhmän palvelemiseen Rikosuhripäivystykseltä täytyy löytyä erityisosaamista, aivan kuten vanhusten, nuorten ja seksuaalisten vähemmistöjenkin auttamiseen. Pian on käynnistymässä ULRIK-hanke, jonka tavoitteena on, että kaikissa toimipisteissä löytyy osaamista myös ulkomaalaistaustaisten uhrien auttamiseksi ja että ulkomaalaistaustaiset löytävät Rikosuhripäivystyksen palvelut. Nykyään palveluja voidaan käytännössä tarjota vain suomen kielellä.

Yhteistyö viranomaisten kanssa

Kjällman näkee edelleen haasteita myös viranomaisten ja kolmannen sektorin yhteistyössä, vaikka siinä on menty hyvin eteenpäin.

– Vieläkin saa kuulla epäilyjä, voiko Rikosuhripäivystykseen ohjata, kun se on vapaaehtoistoimintaa. Ymmärrän tämän hyvin, ja vaativalle vapaaehtoistyölle pitäisikin saada standardit. Itse määrittelemme oman työmme erittäin vaativaksi vapaaehtoistyöksi, jonka täytyy aina olla ammatillisesti ohjattua ja vapaaehtoisten olla hyvin koulutettuja ja työnohjattuja. Epäilys ja kritiikki kohdistuvat paljon helpommin vapaaehtoisuuteen perustuvaan järjestötoimintaan kuin viranomaisiin – tosin tietenkin vapaaehtoisen vastuukuvio on toisenlainen.

Erityisesti hän haluaa kiinnittää huomiota todistajan aseman parantamiseen pienten toiminnan muutosten avulla. Erilaisilla käytännöillä voitaisiin saada todistaja kokemaan itsensä ja tehtävänsä arvokkaaksi. Käräjäoikeudessa pitäisi esimerkiksi aikatauluttaa jutut niin, ettei todistajan tarvitse istuskella siellä tarpeettoman kauan – ja jos tällaista tapahtuu, välillä pitäisi käydä kertomassa viivästymisestä ja varmistaa, ettei hän joudu istumaan odotustilassa kasvokkain vastaajan kanssa. Erillinen odotustila käräjäoikeudessa vastaajille ja asianomistajille ja todistajille onkin asia, johon hän toivoo vihdoin ratkaisua. Usein puolustaudutaan, että oikeustalot ovat vanhoja rakennuksia ja se ei ole arkkitehtonisesti mahdollista, mutta hän uskoo haluttaessa luovia ratkaisuja löytyvän.

– Lisäksi todistajan aseman näkökulmasta käräjäoikeuksien esimiehet voisivat antaa haastemiehille ohjeen, että kutsun yhteyteen liitettäisiin esite Rikosuhripäivystyksen todistajan tuesta. Poliiseilla on jo suositus yhteistyöstä meidän kanssamme. Edelleen silti siinäkin pitäisi painottaa sitä, että poliisi antaa kuulustelussa aktiivisesti asianomistajille tietoa meistä, eikä sitä jätetä pelkästään siihen, että esitteet ovat pöydällä.

Mieleen Kjällmanille tulee myös turvallisuussuunnitelmien tekeminen paikallisella tasolla. Aika harvassa kaupungissa kolmannen sektorin edustajia on pyydetty niiden tekemiseen mukaan. Sellaisissa kaupungeissa, joissa on Rikosuhripäivystyksen toimipiste, olisi luonnollista, että sen edustaja olisi jossain vaiheessa asiantuntijana kuultavana keinoista asukkaiden turvallisuuden lisäämiseksi.

– Muutos on kiinni todella paljon asenteista ja käytännöistä – joskin rahallakin on merkitystä. Mutta on eteenpäin menty ja luotan siihen, että viranomaiset tekevät koko ajan jotain uhriasian eteen. Ehkä vain pientä kärsimättömyyttä tulee ruohonjuuritasolla, koska kestää kauan ennen kuin uudet toimintamallit omaksutaan. Tietenkin kansainvälisesti katsoen rikoksen uhrin asema on Suomessa aika hyvä: lainsäädäntö on kunnossa ja kohtelu korrektia. Mutta hyvä vertailutulos ei anna lupaa jättää korjaamatta asioita, joissa siihen on tarve.

Sähköinen tulevaisuus

Rikosuhripäivystyksen perussuunta on jatkaa edelleen sellaisena palveluna, jonka kohteena on yleensä rikoksen uhri, eli minkä tahansa rikoksen kohteeksi joutunut, uhrin läheiset sekä rikosasian todistajat, toiminnanjohtaja Petra Kjällman linjaa.

Kehitystyö kohdistuu tällä hetkellä erityisesti sähköisen viestinnän mahdollisuuksien valjastamiseen palvelutuotantoon. Uutta on sähköinen rikosuhripalvelu rikunet (https://www.rikunet.fi/fi/rikunet/ ), joka julkistettiin helmikuussa kansainvälisellä rikosuhriviikolla. Se on verkossa toimiva kysymys-vastauspalvelu, jossa voi esiintyä nimettömänä ja joka ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Rikunetillä Rikosuhripäivystys yrittää olla laajemmin käytettävissä kuin sen tavoitettavuus on tällä hetkellä.

– Yleensä tavoitteemme on vahvistaa entisestään palvelumme laatua niin, että koko organisaatiossamme on sama hyvä taso. Lisäksi erittäin suuri haaste on tunnettavuutemme lisääminen. Markkinointiin ei resursseja riitä, joten viranomaisten kanssa on tehtävä entistä parempaa yhteistyötä, hän kertoo.

– Motivaatio työhön tulee siitä, kun näkee asiakkaiden kautta niin selkeästi sosiaalisen tilauksen tämän tyyppiselle palvelulle. Työmme on haastavaa, mielenkiintoista ja motivoivaa, ja meillä on vielä tähän työhön kipinä.

 
Julkaistu 14.3.2007
Sivun alkuun |