Riikka Kostiainen

Rikosasioiden sovittelu laajenee Euroopassa

Rikosasioiden sovittelu laajenee Euroopassa, vaikka useimmille kansalaisille se on edelleen tuntematon ratkaisukeino. Soviteltavat tapaukset ovat vaikeutuneet ja monipuolistuneet useassa Euroopan valtiossa.

Oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö järjestivät joulukuussa Helsingissä seminaarin tuomioistuinmenettelyn vaihtoehdoista ja rikosasioiden sovittelusta. Seminaari oli osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. Seminaariin osallistui noin 90 virkamiestä, rikosoikeusjärjestelmän toimijaa ja sovittelupalvelujen tuottajaa.

Useimmissa EU:n jäsenmaissa on rikosasioiden sovittelua, mutta menettelytavat ja käytännöt vaihtelevat suuresti. EU:ssa on nyt tavoitteena jäntevöittää toimintaa ja eri maiden lainsäädäntöä sekä pohtia sovittelun suhdetta rikosoikeusjärjestelmään. Yhtenäiseen malliin ei kuitenkaan haluta siirtyä, mutta eri maissa saaduista kokemuksia yritetään oppia. Rikossovittelulle on luotu yhteinen menettelyohjeistus, jota yritetään saada laajempaan käyttöön. Helsingin kokouksessa pohdittiinkin mm. mahdollisuuksia muodostaa EU-maiden välille verkosto vahvistamaan yhteistyötä ja parhaiden käytäntöjen levittämistä.

Kansalaisille sovittelu on vielä vierasta eikä mahdollisuutta sovitteluun tunneta. Seminaarissa keskusteltiinkin siitä, mitä sovittelun tunnettavuuden eteen voitaisiin tehdä sekä pohdittiin keinoja lisätä tiedonkulkua ja yhteistyötä viranomaisten ja palveluntuottajien välillä. Etenkin poliisien, syyttäjien ja tuomareiden kouluttamista pidettiin tärkeänä. Uhrin asema, oikeusturvan varmistaminen sekä ennakkoluulojen voittaminen olivat keskeisiä aiheita. Erityisesti keskustelua on aiheuttanut lähisuhdeväkivaltatapausten sovittelu ja pelko siitä, että rikokseen syyllistynyt ei joutuisi vastuuseen teostaan.

Sovittelun ala laajemmaksi

Professori Ivo Aertsen Leuvenin yliopistosta Belgiasta kiitti lehdistötilaisuudessa Suomen työtä rikosasioiden sovittelun kehittämisessä ja uskoi, että moni Euroopan maa voisi hyötyä mallin ottamisesta Suomen uudesta sovittelulaista. Suomen malli on hänestä kiinnostava, koska siinä hyödynnetään vapaaehtoisia paikallisella tasolla. Sovittelussa tarvitaan avaintoimijoita rikosoikeusjärjestelmän ulkopuolelta ja tärkeää on lähentää viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyötä.

Tärkeä eurooppalainen kehityssuunta Aertsenin mielestä on sovittelun alan laajentaminen. Sovitteluun sopivat myös vakavat rikokset ja sovittelu voi tapahtua missä tahansa prosessin vaiheeessa, myös tuomion antamisen jälkeen. Lähtökohtana täytyy aina kuitenkin olla uhrin eivätkä rikosoikeusjärjestelmän tarpeet.

Sovittelu säästää aikaa ja rahaa

Neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen oikeusministeriöstä korosti, että rikos- ja riita-asioiden sovittelu on halpa keino ongelmien ratkaisuksi verrattuna siihen, että asia viedään käräjäoikeuskäsittelyyn. Suurin osa soviteltavista rikoksista on selkeitä pikkurikoksia, joiden käsittelyyn tuomioistuinkäsittely on liian raskas ja jäykkä. Sovittelun käyttöä lisäämällä voitaisiin vähentää käräjäoikeuksien jutturuuhkaa ja vapauttaa resursseja muiden asioiden käsittelyyn.

Sovittelutoimistossa juttu voidaan ratkaista puolta lyhyemmässä ajassa kuin käräjäoikeudessa. Sovittelussa yhden jutun käsittelyyn menee tavallisesti aikaa noin yksi kuukausi. Käräjäoikeuksissa noin 50 prosenttia asioista ratkotaan alle 2 kuukaudessa. Näistä suurin osa on todennäköisesti sentyyppisiä yksinkertaisia juttuja, joita käsitellään sovittelutoimistoissa. Kaikkien rikosjuttujen (mukaan lukien laajat rikokset) käsittelyyn menee käräjäoikeuksissa keskimäärin 3,3 kuukautta juttua kohden.

Oikeusministeriön suuntaa antavien laskelmien mukaan sovittelulla saadaan aikaan tuntuvia säästöjä. Jos soviteltavia asioita on vuodessa 15 000, yhden jutun sovittelu maksaa keskimäärin 420 euroa. Käräjäoikeudessa yhden rikosasian ratkaiseminen pääkäsittelyssä yhden tuomarin kokoonpanossa maksaa noin 466 euroa. Lisäksi käsittelyä edeltävästä syyteharkinnasta ja syyttäjän työstä oikeudessa aiheutuu 319 euron kustannukset. Jos sovittelulla voidaan korvata pääkäsittely ja syyteharkinta, voidaan valtion varoja säästää siten 365 euroa juttua kohden.

 
Julkaistu 14.3.2007