Minna Ruckenstein

Vankilassa hallitaan pelolla ja väkivallalla

Vangit hakeutuvat eristykseen hyvin monista eri syistä. Vankien turvattomuutta lisäävät sekä vankiloiden korkeat vankiluvut että järjestäytyneiden rikollisliigojen toimintatavat.

Rikosseuraamusviraston tutkimuksessa selvitettiin keitä omasta pyynnöstä eristykseen hakeutuneet vangit ovat ja miksi he eristäytyvät muusta vankiyhteisöstä. Tutkimuksen lähtökohtana oli suljetuissa vankiloissa havaittu pelkääjävankien määrän lisääntyminen. Vangeista aiempaa useammat pyytävät päästä eristykseen tuomiota suorittaessaan, ja vangeille joudutaan järjestämään vankiloihin omia osastoja tai muita turvapaikkoja.

Tutkimus toteutettiin Helsingin vankilassa, jossa vankien pelosta on tullut viime vuosina yhä hallitsevampi osa vankilan arkea. Vankilan reilusta kolmesta sadasta vangista jopa yli 50 vankia voi olla sijoitettuna erilaisille eristysosastoille, ja vangeista useampi kuin joka kahdeksas hakeutuu jossain vaiheessa tuomiotaan omasta pyynnöstä eristykseen.

Pelkääjävankien joukossa on huonosti suomea puhuvia ulkomaalaisia, päihderiippuvaisia tai mielenterveysongelmaisia vankeja, jotka eivät pärjää vankilassa sosiaalisesti. Lisäksi vankien eristäytyminen liittyy vakiintuneisiin vankiyhteisöä sääteleviin periaatteisiin: ilmiantajiksi leimatut ja seksuaalirikoksista tuomitut vangit painostetaan suljetuissa vankiloissa eristysosastoille.

Erityisesti Helsingin vankilassa pelkääjävankien määrää lisää myös vankiloiden välinen työnjako. Vankilaan sijoitetaan koko Suomen alueelta vankeja, jotka eivät ole menestyneet oman alueensa vankiloissa.

Rangaistuksena häätö

Tutkimuksessa hyödynnettiin antropologista lähestymistapaa. Helsingin vankilassa tehtiin kenttätyötä useiden kuukausien ajan, ja tutkimusta varten kerättiin aineistoa sekä vankeja koskevista asiakirjoista, vankien ja henkilökunnan haastatteluista että vankilan eri osastoilla tehdyistä havainnoista. Kenttätyön päämääränä oli tavoittaa ne sosiaaliset ja kulttuuriset merkitykset, jotka määrittävät pelkääjävankien asemaa suljetussa vankilassa.

Tutkimukseen koottiin tiedot 142 pelkääjävangista, jotka suorittivat tuomiotaan Helsingin vankilassa 17.4.2003–17.12.2004 välisenä aikana. Tutkimus näyttää, että pelkääjävangit eivät muodosta yhtenäistä tai edes kovin selvärajaista ryhmää. Vangit eristäytyvät vankiyhteisöstä monin eri tavoin, ja tilanteet vankilassa muuttuvat jatkuvasti.

Omasta pyynnöstä eristäytyneiden vankien kannalta on olennaista, että suljetun vankilan hallitseva valtaväestö määrittelee vankiyhteisön pelisäännöt. Pelkääjävankeja rangaistaan siitä, että he ovat rikkoneet tai kyseenalaistaneet muille vangeille tärkeitä periaatteita tai tavoitteita. Rangaistus tulee näkyväksi vankilan arkisissa käytännöissä, kun vankeja häädetään tavallisilta osastoilta eristysosastoille.

Hallitseva pelko

Merkittävää on, ettei suurinta osaa pelkääjävangeista pahoinpidelty vankilassa: vangin kokema uhka pikemminkin kuin ruumiillinen väkivalta sai hänet hakeutumaan eristykseen.

Vankien välisen väkivallan ehkäisemiseksi on viime vuosina muotoiltu erilaisia toimintaohjeita. Helsingin vankilassa ohjeet näkyvät lukuisina uusina käytäntöinä. Vankien liikkumista osastolta toiselle on rajoitettu. Vangit joutuvat kulkemaan työpaikalta osastolle palatessaan metallinpaljastimien läpi, ja vankien välisiin väkivaltatapauksiin puututaan aiempaa johdonmukaisemmin.

Väkivaltaa ehkäisevät käytännöt ovat rauhoittaneet Helsingin vankilaa, ja vankien välisiä pahoinpitelyjä tapahtuu vankilassa aiempaa vähemmän. Siitä huolimatta vankien kokema pelko näyttää lisääntyneen. Yksi syy vankien pelon lisääntymiseen on erityisesti huumekauppaan liittyvä järjestäytynyt rikollisuus. Rikollisliigojen jäsenet luovat ympärilleen väkivallan ja pelon ilmapiiriä, joka pakottaa vankeja eristykseen.

Ammattimaisen rikollisuuden näkökulmasta ruumiillinen väkivalta näyttäytyy suljetussa vankilassa kontrolloituna resurssina, jota käytetään harkiten. Ruumiillista väkivaltaa käytetään usein vasta siinä tilanteessa, kun muut painostuskeinot eivät ole tehonneet. Tämä on yksi syy siihen, että vankien uhkailu on huomattavasti tavanomaisempaa kuin ruumiillinen väkivalta.

Harkitun väkivallan rinnalla vankilassa esiintyy kuitenkin myös täysin harkitsematonta vankien välistä väkivaltaista käytöstä. Pahoinpitelyjen kohteet voivat olla sattumanvaraisia, eikä väkivaltaiselle käytökselle välttämättä löydy muuta syytä kuin yritys turvata oma asema.

Pelkääjävankien näkökulma kiinnittääkin huomion vankien välisen väkivallan erilaisiin merkityksiin ja päämääriin. Väkivaltaa ja uhkailua tuottavat yhtä lailla vaikutusvaltaisten vankien taloudelliset pyrkimykset kuin vankiyhteisössä heikossa asemassa olevien vankien kokema pelko tai uhatuksi tulemisen tunne. Pelkääjävangit eivät ole yksinomaan muiden vankien uhkailemia vaan myös vankilassa tunnettuja uhkailijoita. Heidän joukossaan on myös vankeja, joiden tiedetään joko pahoinpidelleen tai toistuvasti uhkailleen muita vankeja.

Haasteellinen sijoittelu

Vankien pelon tarkastelu tuo esille, etteivät omasta pyynnöstä eristäytyneet vangit kaipaa yhtenäistä vankeinhoidollista otetta vaan pikemminkin osastoja, työpaikkoja ja kuntoutusohjelmia, jotka on suunnattu erilaisille vangeille. Tästä näkökulmasta on erityisen ongelmallista, että vankiyhteisö rajoittaa jatkuvasti omasta pyynnöstä eristettyjen vankien mahdollisuuksia vankilassa.

Suljettujen vankiloiden yhä tärkeämpi tehtävä on turvata päihteetön ympäristö vangeille, jotka haluavat pysyttäytyä erossa huumeista ja vankilan sisäisestä huumekaupasta. Päihteettömiä osastoja on kuitenkin vankiloissa edelleen vähän, eikä niille välttämättä hyväksytä vankeja, joiden pyrkimyksenä on eristäytyä muusta vankiyhteisöstä. Esimerkiksi Helsingin vankilan päihteettömän osaston vangit eivät suvaitse pelkääjävankeja osastolle vaan pikemminkin pyrkivät erottautumaan heistä. Vankien näkökulmasta päihteettömän osaston maineen kannalta on tärkeää, ettei se leimaudu pelkääjien osastoksi.

Pelkääjävankien tilanteeseen voi pyrkiä vaikuttamaan erilaisilla vankien välistä väkivaltaa ja uhkailua ehkäisevillä toimintaohjelmilla. Lähtökohtana tulisi olla mahdollisimman todenmukainen käsitys vankilan vakiintuneista vallankäytön tavoista. Lisäksi henkilökunnan on sitouduttava siihen, että vankien välisiä hierarkioita pyritään johdonmukaisesti purkamaan. Esimerkiksi omasta pyynnöstä eristykseen hakeutuvaa vankia ei automaattisesti eristettäisi vaan hänen tilanteensa pyrittäisiin perinpohjaisesti selvittämään osastolla. Tarvittaessa vangin uhkailija siirrettäisiin pois osastolta.

Toinen tapa helpottaa omasta pyynnöstä eristettyjen vankien asemaa on luoda uusia käytäntöjä, joiden lähtökohtana ovat pelkääjävankien väliset erot. Se edellyttää joko yhä sisäisesti eriytyneempää vankilaa tai aiempaa johdonmukaisempaa vankiloiden välistä työnjakoa, jossa eristetyille vangeille suunnataan erilaisia osastoja, työpaikkoja tai päihde- ja kuntoutusohjelmia. Olennaista omasta pyynnöstä eristettyjen vankien kannalta on, ettei yksikään vanki, joka kykenee osallistumaan vankilan toimintoihin joutuisi suorittamaan tuomiotaan toimettomana ja muista eristettynä.

Kirjoitus perustuu Minna Ruckensteinin ja Annika Tepon tutkimukseen Vankien väliset valtasuhteet ja väkivallan pelko suljetussa vankilassa. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2005.

Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopistossa.

 
Julkaistu 13.3.2006