Outi Honka, Anssi Keinänen & Sasu Tyni

Vaikuttaako vankeinhoito?

Kirjoituksessa selvitetään Cognitive Skills® -ohjelman vaikutusta vankilasta vapautuneiden uusintarikollisuuteen. Viime vuosina keskimäärin 60–70 vankia vuodessa on osallistunut CS-kurssille. Tutkimuksen mukaan ohjelman läpikäyneillä vangeilla on pienempi riski palata vankilaan kuin muilla vangeilla.

Tässä tutkimuksessa ei pyritty tutkimaan aitoa uusimista eli sitä ovatko vankilaan palanneet vangit tehneet uuden rikoksen vapautumisen jälkeen. Keskusvankirekisteristä ei voida poimia rikoksentekopäiviä. Uusintarikollisuudella tarkoitetaan tässä ainoastaan sitä, että vapautunut vanki on palannut vankilaan suorittamaan uutta ehdotonta vankeusrangaistusta vapautumisensa jälkeen. Vapautuneen vangin vankilaan palaamisen todennäköisyyttä voidaan pitää yhtenä CS-kurssin toimivuuden eli uusintarikollisuuteen vaikuttavuuden mittarina.

Cognitive Skills ®-ohjelma on Kanadassa rikoksentekijöille kehitetty oppimisohjelma. Ohjelma ohjaa arvioimaan omaa ajattelua, toimintaa sekä niiden seurauksia ja siten kokemuksesta oppimista. Se on kehitetty tutkimalla rikoksentekijöiden kognitiivisia taitoja, joissa on huomattu puutteita. On todettu, että taitoja voi oppia ja ihmisellä on mahdollisuus muuttua ja kasvaa.

Ohjelman aikana opitaan ongelmanratkaisutaitoja: tunnistamaan ongelma, löytämään vaihtoehtoiset ratkaisut ja ennakoimaan ratkaisun seurauksia; itsekontrollia: pysähtymistä ajattelemaan ennen kuin toimii ja tunteiden ja käyttäytymisen hallintaa; kriittistä ajattelua: tarkastelemaan kriittisesti omia käsityksiä ja huomaamaan ajattelun, tunteiden ja käyttäytymisen välinen yhteys sekä erottamaan tosiasiat, kuvitelmat ja mielipiteet toisistaan; sosiaalisia taitoja: toimimaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, kykyä vastaanottaa kritiikkiä sekä pyytämään apua ja neuvottelemaan; luovaa ajattelua: välttämään jäykkiä asenteita, arvioimaan eri vaihtoehtoja sekä tutkimaan omaa suhtautumista ongelmiin sekä arvojen pohdintaa: tunnistamaan oman arvomaailmansa piirteitä ja tarkastelemaan asioita myös muista näkökulmista.

Arviointitutkimusten perusteella mallinnetut ohjelmat, joissa käytetään ennalta määriteltyä opetussuunnitelmaa sekä valikoituja opetusmenetelmiä, toimivat parhaiten (Mm Bonta, Gendreau, Cullen, McGuire). Ohjaajat vastaavat siitä, että keskustelussa pysytään ohjelman tavoitteiden mukaisissa aiheissa sekä aikataulussa. Ohjaajat myös pyrkivät "haastamaan" ajattelua ohjelman keinoin. Vuorovaikutuksen ammatillisuus on eräs keskeisiä vaikuttamisen keinoja – jopa tärkeämpi kuin ohjelman rakenne. Ohjelma sinänsä ei muuta ketään. Ohjaajat opiskelevat motivoivaa ja dialogista työtapaa ennen kuin voivat toimia ohjaajina.

Muissa maissa Cognitive Skills (Reasoning and Rehabilitation ®)-ohjelma ei toimi yksittäisenä interventiona, vaan se on osa kuntoutusjatkumoa. Suomessa ohjelmatoiminta on kuitenkin niin vähäistä, että jatkumoita kyetään rakentamaan vain pienessä mittakaavassa. Siitä syystä myös yksittäisen CS-ohjelman interventiotutkimusasetelma on hyvin keinotekoinen eikä huomioi muiden työntekijäryhmien työpanosta.

Tutkimusaineisto

Tutkimusaineisto muodostettiin Rikosseuraamusviraston keskusvankirekisteristä kesäkuussa 2005 poimitusta kaikkien vankien vankilakausia koskevasta aineistosta, vuosien 1998–2004 vankirakennekartoitusten poikkileikkausaineistoista ja vankien nimilehdistä. Verrokkihenkilöiden valitsemiskriteereinä olivat sukupuoli, ikä, vankeuslaji, vankeuskertaisuus ja päärikos. Tämän lisäksi näytteen edustavuutta pyrittiin lisäämään sovittamalla yhteen verrokkihenkilöiden ja Cognitive Skills ® -kursseille osallistuneiden tuomion pituudet sekä vapautumisajankohta.

Varsinaisen seuranta-aineiston kokoon vaikutti se, että joillekin CS-kursseille osallistuneille ei löytynyt keskusvankirekisteristä kriteereitä täyttäviä vertailuhenkilöitä. Osa kursseille osallistuneista vangeista ei ollut vielä ehtinyt vapautua tai vapautumisen jälkeinen seuranta-aika olisi jäänyt liian lyhyeksi. Seuranta-aineistoon jäi 355 CS-kurssille osallistunutta ja 469 vertailuhenkilöä. Lisäksi CS–kursseille osallistuneet ulkomaalaiset poistettiin tutkimusaineistosta, koska Rikosseuraamusvirastolla ei ollut käytettävissään tietoa uusimisesta. Väestörekisterikeskuksen kuolintiedoista selvitettiin seuranta-aikana kuolleet.

Tulokset ohjelman vaikuttavuudesta lupaavia

Tulokset osoittavat sen, että CS-kurssin läpikäyneiden vankilaan palaamisen todennäköisyys on pienempi kuin verrokkiryhmällä ja kurssin keskeyttäneillä. Kuviossa 1 on kuvattu vankilaan palaamisen todennäköisyys seuranta-ajan mukaan. Ensimmäisen seurantavuoden jälkeen kurssin keskeyttäneistä oli tuomittu uuteen vankeusrangaistukseen 31 prosenttia ja kurssin suorittaneista 21 prosenttia. Kolmen vuoden seuranta-ajan jälkeen verrokkiryhmästä oli tuomittu uuteen vankeusrangaistukseen 61 prosenttia, kurssin läpikäyneistä 48 prosenttia ja kurssin keskeyttäneistä 61 prosenttia. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että kurssin läpikäyneillä vankilaan palaamisen todennäköisyys on 13 prosenttiyksikköä (melkein 22 prosenttia) pienempi kuin niillä, jotka eivät ole osallistuneet kurssille.

Kuvio 1. Vankilaan palaamisen todennäköisyys seuranta-ajan mukaan.

Seuraavaksi tutkimuksessa tarkasteltiin regressioanalyysin avulla, johtuvatko erot uusimisen eroista ryhmien taustamuuttujissa, kun selitettävänä muuttujana oli vankilaan palaaminen kahden vuoden seurannan aikana. Analyysin mukaan CS-kurssi vaikuttaa vankien uusimiseen tilastollisesti merkitsevästi ainoastaan ensi tai toista kertaa vankilasta vapautuvilla. Esimerkiksi vuonna 2002 vapautuneella ensikertalaisella 24–29-vuotiaalla vankilaan palaamisen todennäköisyys kahden vuoden seuranta-aikana oli 65 prosenttia, jos hän ei ollut käynyt CS-ohjelmaa ja 49 prosenttia, jos hän oli suorittanut kurssin kokonaan. Kurssin keskeyttäneiden vankien vankilaan palaamisen todennäköisyys ei poikennut merkitsevästi verrokkiryhmän riskistä.

Esimerkiksi alle 24-vuotiailla oli suurempi vankilaan palaamisen todennäköisyys kuin 24–29-vuotiailla. Kaikkein pienintä vankilaan palaamisen todennäköisyys oli yli 40-vuotiailla vangeilla. Edellisen rangaistuksen kestolla ei ollut vaikutusta uusimiseen. Ainoastaan alle puoli vuotta vankilassa olleiden vankilaan palaamisen todennäköisyys oli muita suurempaa. Aikaisempien vankilakertojen määrän lisääntyminen lisää vankilaan palaamisen riskiä huomattavasti.

Tutkimuksessa vielä puutteita

Vaikka empiiriset tulokset CS-ohjelman vaikuttavuudesta näyttävät lupaavilta, tutkimusaineistossa on omat puutteensa. Ne tulisi huomioida tulevaisuudessa, jotta tilastolliset tulokset saataisiin laskettua tarkemmin. Suurin ongelma tutkimusaineistossa on, että sen avulla ei voida muodostaa ohjelmaan valikoitumisesta muuttujaa.

Esimerkiksi tulos, että CS-ohjelma ei vaikuta urautuneiden vankien uusimiseen, voi johtua siitä, että sosiaaliset ongelmat ovat paljon pahempia näillä ihmisillä ja tarvittaisiin muitakin kuntoutustoimenpiteitä. Toisaalta pitää muistaa, että tutkimuksessa havaittiin, ettei ohjelman keskeyttäneiden vankilaan palaamisen todennäköisyys poikennut verrokkiryhmästä. Ainoastaan ohjelman loppuun suorittaneilla vankilaan palaamisen todennäköisyys oli pienempi kuin muilla. Toiseksi tutkimusaineistosta puuttuu tärkeitä muuttujia, kuten tiedot vankien sosiaalisista ongelmista.

Interventiotutkimuksen tilastotieteellisessä analyysissä joudutaan harkitsemaan myös tutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Kuntoutukseen valittavia ei voida jättää valitsematta vain siitä syystä, että saataisiin muodostettua muuttujien suhteen täsmälleen identtinen verrokkiryhmä. Jos todetaan, että henkilö on motivoitunut ja jokin kuntoutusmuoto on hänelle tarpeen, hänet valitaan ryhmään. Satunnaistamista ei suoriteta siten, että kahdesta potentiaalisesta kurssille osallistujasta toinen jätettäisiin verrokkiryhmään ja toinen otettaisiin kuntoutusryhmään, jotta heidän selviytymistään voitaisiin vertailla tilastollisesti objektiivisesti. Verrokiksi valitseminen estäisi ohjelmaan pääsyn vähintään kahdeksi vuodeksi – eikä tämänkaltainen peruste ole perusteltavissa. Joidenkin tutkijoiden mielestä se muodostaa reliabiliteettiongelman. Toisaalta tilastotieteellinen koeasetelma ei ole vankeinhoidollinen arvo. Tutkimusasetelman kokeelliseen luotettavuuteen liittyvä vaje on arvovalinta, joka voidaan tehdä eettisten arvojen hyväksi.

Jatkoksi

Viime aikoina julkisuudessa on huolestuttu vankilukumäärän jatkuvasta kasvusta. Tähän on reagoitu vähentämällä sakon muuntorangaistusten määriä ja lyhentämällä niiden pituuksia. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vankeudenaikaisen kuntoutuksen ja erilaisten toimintaohjelmien merkitystä uusintarikollisuuteen ei tule aliarvioida. Erilaisten toimintaohjelmien vaikuttavuudesta tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta, jotta näitä kuntoutusresursseja voitaisiin jakaa entistä tehokkaammin. Omalta osaltaan tutkimustulos kuitenkin osoittaa kuntoutuksen olevan tuloksellista. Kuntoutustoiminnan lisääminen edellyttää lisää henkilöresursseja kuntouttavaan työhön.

Ihmisen muutoksen ja kasvun tutkimus on perimmältään narratiivista ja konstruktivistista. CS-ohjelma ohjaa ja antaa välineitä valintojen tekoon, mutta ei tee valintoja henkilöiden puolesta. Uusintarikollisuuteen/ päihdekäyttäytymiseen vaikuttavia strukturoituja ohjelmia voitaisiin soveltaa jo huomattavan paljon ennen vankeusrangaistusta. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA on suositellut, että sosiaalisten taitojen ja ongelmanratkaisutaitojen opetusta sisällytettäisiin jo peruskouluopetukseen – näiden toimenpiteiden todellista vaikuttavuutta vankilukuun ei toistaiseksi voida arvioida. Vain muutama maa soveltaa näitä ohjelmia opinto-ohjelmissaan järjestelmällisesti. Useimmat Euroopan maat eivät vielä näin ole tehneet, vaikka rikosten ehkäiseminen on painopisteenä koko Euroopassa.

Outi Honka toimii erityisasiantuntijana Rikosseuraamusvirastossa, Anssi Keinänen toimii oikeustaloustieteen lehtorina Joensuun yliopistossa ja Sasu Tyni toimii suunnittelijana Rikosseuraamusvirastossa.

 
Julkaistu 13.3.2006