Kaisa Vuolukka & Tiina Tervaskanto-Mäentausta

Vapautuva päihdeongelmainen usein entisen elämän vanki

Entisen elämän vanki -projektissa kerättiin kokemuksia ja luotiin psykososiaalisen kuntoutuksen malli vapautumassa oleville päihdeongelmaisille vangeille. Kuntoutusprosessi käynnistyi jo vankilassaoloaikana. Kokemusten mukaan keskeistä oli vangin psykososiaalisen voinnin yksilöllinen lähtöarviointi jo ennen vapautumista. Projektin aikana ilmeni, että yhteiskunnalliset odotukset vangin palaamisesta työelämään ovat usein liian korkeat.

Merimajakka ry:n projekti käynnistyi syksyllä 2002 vankilan toiveesta ohjata vankeja kuntoutukseen vapautumisen jälkeen. Entisen elämänsä vanki -projektissa tarjottiin vapautuvalle päihdekuntoutusta, asunto, työ ja henkilökohtaista tukea. Projekti päättyi viime vuoden lopussa, mutta itse toiminta jatkuu Merimajakka Oy:n toimintana. Se oli yksi osahanke "Huumereitiltä hoitoketjuun" EU-hankkeessa.

Projektissa oli mukana yhteensä viisi vapautunutta vankia. Heistä neljällä oli huume- ja päihdeongelma ja yksi oli alkoholiongelmainen. He kaikki olivat 20–40-vuotiaita miehiä. Psykososiaalinen kuntoutus oli monitahoinen. Päihdeongelmasta kuntoutuminen muodosti sen yhden osa-alueen. Tavoitteena oli, että jokainen osanottaja aloittaa työharjoittelun tai koulutuksen jo kuntoutuksen aikana.

Projektia markkinointiin ensin vankiloihin, kuntien sosiaalityöhön ja Kriminaalihuoltolaitokselle. Ensimmäinen yhteydenotto otettiin yleensä vankilasta, asiakkaan sosiaalityöstä tai Merimajakasta. Asiakkaan kuntoutus alkoi vankilan ovelta, josta hän siirtyi suoraan kuukauden arviointijaksolle Merimajakan laitoskuntoutusyksikkö Poijuun. Tavoitteena oli loiva laskeutuminen siviiliin. Poijujaksolla selvitettiin asiakkaan psykososiaalinen kunto. Samalla arvioitiin hänen motivaatiotaan ja sitoutumistaan sekä ja valmisteltiin avohoitoyksikköön siirtymistä.

Avohoito tapahtui Merimajakan tuetussa asumispalveluissa Luotsissa. Avokuntoutusjaksolla painotettiin psykososiaalista kokonaiskuntoutusta, joka sisälsi asumisen, työharjoittelun tai oppisopimuskoulutuksen, ratkaisukeskeiset yksilökeskustelut, erilaiset ryhmätoiminnot ja henkilökohtaisen kuntoutumissuunnitelman. Tuen määrää vähennettiin sitä mukaan kuin kuntoutujan elämänhallinta lisääntyi.

Vapautuvan tuen tarve yllätti

Vaikka tiedettiin vankilasta vapautuvien päihdeongelmaisten tarvitsevan paljon tukea arjessa selviytymiseen, heidän tuen tarpeensa silti yllätti. Asiakkaiden kanssa etsittiin erilaisia ratkaisuja päihteettömyyden tukemiseen. Päihteettömyys on avokuntoutuksen ja työharjoittelun edellytys. Kokeiltiin intervallijaksoja ja katkaisujaksoja Poijussa sekä varhaista puuttumista. Asiakkaat toivat esille myös pelkonsa uuteen elämäntilanteeseen siirtymisestä, sillä muutos entiseen elämään on huomattava. Yksi asiakas kertoi, ettei hän saanut oikein mistään kiinni, vaikka kaikki asiatkin olivat yhtäkkiä hyvin. Uusi elämä konkretisoitui vain elämällä. Oman haasteensa kuntoutukseen tuo aina myös päihdeongelma, sillä retkahtaminen on kiinni yhdestä pienestä päätöksestä.

Pääsääntöisesti asiakkaat kokivat Merimajakan tarjoaman kuntoutuksen mielekkäänä. Erityisesti oltiin tyytyväisiä työharjoitteluun. Kaksi heistä suoritti työharjoittelun ohessa yhdyskuntapalvelua. Asiakkaan kannalta tärkeimpiä kuntoutuksen saavutuksia oli kokemus "normaalielämästä" ja siitä, että oppi hoitamaan asiallisesti asioitaan. Osa vapautuneista vangeista ei ollut koskaan ollut töissä. Kuntoutuksen aikana pääsi kokeilemaan työharjoittelua ja sai edes mahdollisuuden hankkia ammatin. Työllä on merkittävä rooli ihmisen sijoittumisessa takaisin yhteiskuntaan.

Vapautuneen vangin sitoutumista kuntoutukseen ja siinä yrittämistä voidaan pitää keinoina selviytyä ilman päihteitä. Onnistumisena voidaan pitää jo motivaatiota lähteä mukaan kuntoutusprosessiin ja halua muuttaa omaa elämäänsä psykososiaalisen tuen avulla rikoksettomaan ja päihteettömään suuntaan. Vaikka asiakkaat olivat erittäin motivoituneita vankilassa ollessaan, he eivät vapaana enää välttämättä olleetkaan valmiita työstämään omaa päihdeongelmaansa. Kun asiakkaiden kuntoutus keskeytyi, syynä oli päihteidenkäyttö ja vanhojen kavereiden kuvioihin palaaminen. Kuntoutuksen aikana koetut myönteiset kokemukset olivat silti mahdollinen alku seuraavaan yritykseen.

Kuntoutukseen kannattaa panostaa

Siviiliin vapautuvien ja tukea tarvitsevien päihdeongelmaisten vankien määrä on kasvussa. Päihdeongelmainen tekee lähes poikkeuksetta omaisuusrikoksia tai väkivaltarikoksia, joita kuntoutuksella pystytään ehkäisemään tai vähentämään. Hyvin todennäköistä myös olisi, että jos asiakas ei olisi kuntoutuksessa, hän olisi työttömänä ja asunnottomana ja sitä kautta kuormittamassa kunnan sosiaali- ja terveystointa. Ironista kyllä tämä kuormitus saattaa olla ainoa vapautuneen vangin kuntoutusta edistävä asia. Koko projektin ajan käytiin keskustelua kuntien sosiaalityön kanssa maksusitoumuksista.

Verkostojen ja yhteistyön merkitys korostuu psykososiaalisessa kuntoutusprosessissa. Vangin sosiaalinen verkosto on usein suppea ja muodostuu rikostaustaisista ystävistä. Viranomaisyhteistyön ohella kuntoutuksen tueksi tarvitaan terve sosiaalinen verkosto. Siihen pyrittiin mm. työharjoittelun ja opiskelun kautta. Asiakkaiden moniongelmaisuuden vuoksi prosessin aikana tehtiin tiivistä moniammatillista viranomaisyhteistyötä.

Kaisa Vuolukka oli sosiaalityöntekijänä Merimajakka ry:n Entisen elämän vanki -projektissa. Merimajakka tarjoaa Oulun seudulla päihdepalveluita nuorille ja nuorille aikuisille. Tiina Tervaskanto-Mäentausta on aluekoordinaattori Huumereitiltä hoitoketjuun Oulun seudun osahankkeissa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa.

Uusi elämä vapautuvalle vaikeaa

Kuntoutusprosessia kuvaa hyvin Maran tapaus. Hän oli 40-vuotias mies, joka vapautui Merimajakan projektiin istuttuaan vankilassa viimeiset kymmenen vuotta lähinnä humalassa tehdyistä rikoksista. Maraa käytiin tapaamassa vankilassa ja hän oli erittäin innostunut katkaisemaan vankilakierteensä, saamaan töitä ja elämänsä takaisin raiteilleen.

Maran kuntoutus kesti kahdeksan kuukautta. Tänä aikana hän oli työharjoittelussa ja pääsi sitä kautta kursseille ja kurssin jälkeen sai työsopimuksen vuodeksi. Noin puolen vuoden jälkeen hänen alkoholin käyttönsä kuitenkin lisääntyi ja samalla poissaolot töistä. Hän pystyi ja sai kuitenkin vielä jatkaa.

Työpaikan pitämisen ja alkoholinkäytön vähenemisen myötä Maran kuntoutus jatkui sovitusti. Hänelle alettiin etsiä asuntoa oman kunnan alueelta. Juuri ennen kuntoutuksen päättymistä Mara sai ensimmäisen todellisen palkan. Mara alkoi juomaan ja sen seurauksena menetti työpaikkansa, ja lopulta muutti takaisin omalle paikkakunnalleen.

Maran kuntoutuksella alkanut elämä vapaudessa kesti kaikkinensa hieman yli kaksi vuotta. Tämä on pisin jakso, jonka hän ollut pois vankilasta viimeiseen kymmeneen vuoteen. Kuntoutuksen aikana hän pääsi työsuhteeseen ja hyvää jaksoa kesti yli puoli vuotta. Vuosi siviilissä meni ilman rikoksia.

 
Julkaistu 14.3.2005