Riikka Kostiainen

Poliisitoiminnan kehittämisessä tarvitaan palautetta

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana uusi poliisiylijohtaja Markku Salminen. Hän etsii vastauksia rikollisuusongelmiin myös rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolelta. Vankeinhoidossa työskentelyn jälkeen hän arvostaa erityisesti sosiaalityön keinoja.

Markku Salminen siirtyi rikosseuraamusviraston pääjohtajan paikalta poliisiylijohtajaksi tämän vuoden alussa. Vankeinhoidon johtoon hänet valittiin vuonna 1998. Sitä ennen hän työskenteli pitkään mm. keskusrikospoliisissa.

– Vankeinhoidossa työskentely oli valtavan sivistävä kierros, toinen näkökulma rikollisuuteen. Siellä korostuivat sosiaalityö, kuntoutus, päihdehoito ja koulutus. Nämä ovat aivan eri painotuksia kuin rikoksia tutkivalla ja ihmisiä kiinni ottavalla organisaatiolla.

Sisäasiainministeriön poliisiosasto on Salmiselle tuttu työpaikka 1980-luvun alusta, mutta monet asiat ovat parissakymmenessä vuodessa muuttuneet. Tulosohjaus teettää enemmän töitä kuin aikaisemmin, talouden seuranta on entistä tarkempaa ja painopistealueet entistä priorisoidumpia. Kansainvälisten asioiden merkitys on noussut huomattavasti ja yhä enemmän vaatimuksia tulee ulkomailta. Ministeriössä tehtävän lainsäädäntötyön määrä on kasvanut, hän luettelee.

Tekniikan ja teknisen osaamisen lisääntyminen ovat Salmisen mukaan tuoneet joitakin ongelmia perinteiseen "reinikaispoliisitoimintaan". Esimerkiksi telepakkokeinojen käyttö on monimutkaisen oikeudellisen sääntelyn takana. Viimeaikainen keskustelu on keskittynyt poliisin päivittäiseen työhön kohdistuvan valvonnan laatuun ja määrään.

– Kyllä siinä korjattavaa on, mutta pystymme nämä asiat myös korjaamaan. En usko ulkopuoliseen valvontaan, koska kysymys on kuitenkin kymmenistä tuhansista pakkokeinoista vuodessa. Niiden valvonta jää kuitenkin esimiestyön ja koulutuksen varaan. Mutta siihen ei enää voi tyytyä, että laillisuusvalvonta yritetään hoitaa tulosohjauksella, vaan siihen täytyy olla aivan oma tapansa toimia ja raportoida. Näiden asioiden täytyy olla laillisessa mallissa, eivätkä ne ole mitään muodollisuuksia.

Salminen ei silti usko keskustelun telepakkokeinojen valvonnasta leimaavan poliisin arvostusta kansalaisten keskuudessa. Useat ihmiset ajattelevat, ettei heidän puhelinkeskusteluissaan ole mitään kuunneltavaa kenellekään.

Perheväkivaltaan ja omaisuusrikosten selvittämiseen huomiota

Salminen kertoo aloittaneensa työn kokoamalla listaa asioiden nykytilasta ja tavoitteista. Ensimmäisenä listassa on ministeriön poliisiosaston uudelleenorganisointi, sillä painotukset ovat muuttuneet. Tämä ei niinkään näy heti ulospäin, mutta hän uskoo "ihmisenkokoisilla" toimenkuvilla olevan vaikutusta poliisitoiminnan laatuun.

Konkreettisia suomalaisten turvallisuutta koskettavia asioita puolestaan ovat esimerkiksi tavoitteet vähentää liikennekuolemia ja henkirikoksia. Jälkimmäisessä erityisenä piirteenä on hänen mukaansa kossu, kesä ja perheväkivalta.

– Olen alustavasti selvitellyt mahdollisuutta lisätä ja systematisoida poliisin ja sosiaaliviranomaisten yhteistyötä, koska vanhalla "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan" -menetelmällä jännitteet saattavat vain lisääntyä. Olen katsonut mielenkiinnolla esimerkiksi Espoon Lyömättömän Linjan konseptia, jossa miehillekin luodaan sosiaalinen tukiverkko. Turvakodit ovat tärkeitä, mutta se toinen osapuolihan siinä tarvitsee toisenlaisen toimintalinjan. Järjestelmä on paljon parempi, jos tilanteeseen tapahtuu todellinen interventio.

Toinen kansalaisia konkreettisesti koskettava tavoite on omaisuusrikosten selvitystason parantaminen.

– Näyttää, että niiden selvitystaso on lähtenyt nousemaan vuoden 2003 Rikostutkinnan tila -raportin jälkeen. Viime vuonna DNA-rekisterijärjestelmästä saatiin jo parituhatta hittiä eli tuntematonta tekijää kiinni. Lisäksi niin sanottu tekijäkeskeinen tutkintamalli on johtanut joillakin alueilla rikollisuuden merkittävään vähenemiseen. Kannattaa huomata, että suurin osa esimerkiksi varkausrikoksen selvitysprosentista muodostuu sellaisista rikoksista, joissa tekijä on otettu kiinni jo tekopaikalla. Jos selvitystasossa tapahtuu muutamankin prosentin nousu, se tapahtuu juuri pimeissä rikoksissa, Salminen kertoo.

– Yritämme kehittää myös tutkinnan mittareita. Ensin selvitämme alueelliset erot, minkä jälkeen voidaan katsoa, onko menetelmissä tai jossakin muussa sellaisia tekijöitä, joihin voidaan puuttua.

Palveluperiaate tärkeää toiminnassa

Markku Salminen yrittää huolehtia myös palveluperiaatteen toteutumisesta. Ensinnäkin on tärkeää, että rikosilmoitukset voidaan tehdä mahdollisimman kevyesti, esimerkiksi internetin kautta. Sen hyödyntämistä kehitellään muutenkin. Poliisi avaa pian nettisivut, joilla etsitään valokuvin ja poliisilla olevin tiedoin selvitystä pimeisiin rikoksiin, kuten varastettuihin ajoneuvoihin. Tällaisessa palvelussa poliisi-yleisösuhde toimii hänestä mahdollisimman suuressa yhteistyössä. Tietenkin samalla täytyy harkita toiminnan rajat ja netin täytyy olla linjassa muun tiedottamisen kanssa.

Palveluperiaatteeseen kuuluu myös vakuustakavarikkojen suorittaminen, jolla turvataan asianomistajien korvausvaateet. Vakuustakavarikoilla on merkitystä erityisesti suurissa talousrikoksissa.

– Lisäksi palveluperiaatteeseen kuuluu harvaan asuttujen seutujen poliisipalvelujen turvaaminen. Poliisipiirissä ajomatka hälytystehtävässä voi olla sata kilometriä. Poliisimiesten määrää lisäämällä ei siis välttämättä saavuteta tehoja, mutta ehkä siihen päästäisiin täydellisellä lähimmän partion periaatteella – tulkoon partio sitten naapuripiirin alueelta tai liikkuvasta poliisista.

Rangaistukset eivät sovi suoritteeksi

Poliisi voisi tehdä reagoivan, sakkoja jakavan työn sijaan enemmän valistustoimintaa ja ennaltaehkäisevää valvontaa, Salminen linjaa.

– Viime syksyn pimeydessä huomasin usein töihin lähtiessäni Keravalla, että koululaisilta puuttuivat kauttaaltaan heijastimet ja pyöräilykypärät. Siinä tuli väkisinkin mieleen, että sakkojen jakamisen sijasta yksi käynti koululla voisi olla paljon tehokkaampi liikenneonnettomuuksien estämiseen. Eihän koululaisille sakkoja pidä antaa, mutta kotiin voisi lähettää lapun ja pyytää kuittaamaan.

Poliisi ei saisikaan pitää ainoana suoritteena vangittujen tai jaettujen sakkojen lukumäärää, vaan suorite on todellinen turvallisuuden tila. Salminen ottaa yhden esimerkin.

– Amfetamiinia tuodaan Virosta, jossa sitä valmistetaan isoissa tehtaissa. Kuriirin avulla se tulee Suomeen. Täällä on levitys- ja perintäorganisaatio ja seurauksena muun muassa laaja varkausrikollisuus ja tartuntatautien leviäminen. Ei silloin suoritteena voi pitää takavarikkoa tullissa. Rikosoikeudellisen järjestelmän painopistettä pitäisi saada ulkomaille ja jakeluorganisaation lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota käyttäjäportaaseen sekä siihen, että käyttäjien hoitoonohjausjärjestelmä on optimaalinen.

Uusintarikollisuuden mittaaminen ongelmallista

Suomalainen kriminaalipolitiikka on kansainvälisesti ottaen lievää. Päälinjasta ei myöskään ole Markku Salmisen mielestä syytä poiketa.

– Kysyin vankeinhoidon puolella, kuinka kova rangaistuksen pitää olla, että se tekisi entiset teot tekemättömiksi. Vankeinhoidossa yritetään korostaa yhteiskuntaan palaamisen näkökulmaa. Mitä ankarampi järjestelmä on, sitä syvemmin se vaarantaa yhteiskuntaan palaamisen. Joskus olen sanonut, että jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu – joka on aina väärä. Tämä pätee myös ongelmaan nimeltä rikollisuus.

Salminen on arvostellut Sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteita vähentää uusintarikollisuutta. Yksi ristiriita on, että poliisin DNA-rekisterijärjestelmä oikeastaan pyrkii lisäämään uusintarikollisuutta, sillä sieltä löytyy vain aiemmin rikoksen tehneitä. Uusintarikollisuuden alenemiseen puolestaan vaikuttavat hänen mukaansa eniten vankien kuolleisuus ja ulkomaalaisten vankien määrä. Ulkomaalaisethan karkotetaan ja vankien keskimääräinen elinikä on nyt 43 vuotta. Jos sairaanhoito jää vielä vähemmäksi, se alentuu vieläkin. Tätä kautta tapahtuva uusintarikollisuuden vähentäminen ei voi olla valtion tavoite. Nämä ovat eräitä esimerkkejä numeroilla mittaamisen ongelmista.

– Olen kritisoinut myös sitä, että uusinta-sana liitetään ainoastaan vankeusrangaistukseen, vaikka myös sakkoja ja muita rangaistuksia uusitaan. Kaikilla rangaistuksilla pitäisi olla sama erityisestävä vaikutus rikolliseen käyttäytymiseen. Jos rangaistuksella tai rikosoikeudellisella järjestelmällä ei ole mitään merkitystä, pitäisikö silloin mennä näihin ajoneuvon väliaikaisiin takavarikkoihin ja hakea todellista vaikutusta rikollisuuteen muualta. Esimerkiksi hoitoonohjaus ja sosiaalityö yleensä voisivat olla sellaisia keinoja, joilla vankilukua saataisiin alaspäin, hän pohtii.

Yhteistyö kriminaalipolitiikassa lisääntynyt

Eri viranomaisten välisen yhteistyön kehittäminen on ollut tärkeä kriminaalipoliittinen linjaus.

– Perinteinen poliisi-tulli-rajayhteistyö, jossa nyt on vankeinhoitokin mukana, alkaa vähitellen toimia. Erityisesti tästä on hyötyä laajojen rikossarjojen ehkäisyssä. Vankilan muurit kun eivät ole este ammattimaiselle, johdetulle rikollisuudelle. Vankeinhoidon turvallisuus on puolestaan parempi, kun toiminta erityistilanteissa on suunniteltu poliisin kanssa ennalta, Salminen mainitsee esimerkkinä.

Yhteistyön lisääntymistä ilmentää hänestä myös se, että ihmiset huolehtivat ammattitaidostaan yhä enemmän virkakierron avulla.

– Olen valmis kehittämään sitä, että toisaalta poliisiin saadaan ulkopuolista näkökulmaa ja toisaalta yhteiskunnassa ymmärrystä siihen tapaan, jolla poliisi toimii. Poliisi on ainoa poliisikulttuurin kehittäjä. Siinä keskeinen työkalu on palaute – olkoon se kansalaispalautetta, lainvalvontapalautetta, yliopistokeskustelua tai median kirjoittelua.

 
Julkaistu 14.3.2005