Sirkka Perttu

Parisuhdeväkivaltaa seulottava äitiys- ja lastenneuvoloissa

Vuosina 2000–2002 toteutettiin äitiys- ja lastenneuvoloissa hanke, jossa etsittiin hyvää tapaa tunnistaa, kohdata ja ottaa puheeksi naisen kokema parisuhdeväkivalta. Parisuhdeväkivallan tunnistamista ja puheeksi ottamista sekä viranomaisten yhteistyötä varten laadittiin myös toimintaohje.

Parisuhdeväkivallan seulontaan kehitettiin kysymyssarja tutkimustulosten, hankkeessa saatujen kokemusten ja Yhdysvalloissa kehitetyn AAS-mittarin (the Abuse Assessment Screen) pohjalta. Sarja sisältää parisuhdeväkivaltaa ja kumppanin kontrolloivaa käyttäytymistä sekä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevia kysymyksiä. Hanke kuului sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja prostituution ehkäisyprojektiin (Stakes 1998–2002).

Taustana olivat Heiskasen ja Piispan (1998) tutkimustulokset, joiden mukaan avio- tai avoliitossa olevat nuoret naiset sekä naiset, joilla oli alle 7-vuotiaita lapsia, olivat parisuhdeväkivallan riskiryhmiä. Myös äitiyslomalla tai hoitovapaalla olevilla parisuhdevalta oli hieman keskimääräistä yleisempää. Neljä naista sadasta ilmoitti väkivallan alkaneen raskauden aikana ja neljä naista sadasta lapsen ollessa alle vuoden vanha. Miehistä kymmenesosa jatkoi väkivaltaa kumppaniaan kohtaan myös raskauden aikana.

Raskauden aikaista parisuhdeväkivaltaa on selvitelty aikaisemmin erityisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa, joissa naisista 0,9–20,1 prosenttia joutuu fyysisen väkivallan kohteeksi raskauden aikana. Varhaisimmat tutkimukset keskittyivät usein ainoastaan fyysisen väkivallan selvittelyyn. Euroopassa tutkimuksia on tehty ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa. Tutkimuksissa on havaittu, että raskauden aikana väkivaltaa kokeneilla naisilla on muita naisia useammin abortteja ja keskenmenoja, ennenaikaisia synnytyksiä, erilaisia raskauteen liittyviä komplikaatioita, yleisiä terveysongelmia tai keisarinleikkauksella tapahtuvia synnytyksiä. Lisäksi raskauden aikaisesta väkivallasta kärsivät naiset tupakoivat, käyttävät alkoholia ja muita huumaavia aineita useammin kuin naiset, jotka eivät ole kokeneet väkivaltaa. Tutkijat huomauttavat, että työntekijöiden tulee olla tietoisia väkivallan mahdollisuudesta, kun he ottavat puheeksi naisen tupakoinnin ja alkoholin käytön raskauden aikana.

Neuvoloissa kysyttiin parisuhdeväkivallan yleisyyttä

Äitiys- ja lastenneuvolat ovat keskeisiä palveluja parisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa, sillä Suomessa lähes kaikki raskaana olevat naiset ja pienten lasten äidit käyttävät kunnallisia äitiys- ja lastenneuvolapalveluja. Normaaliraskauden aikana nainen käy äitiysnevolan vastaanotolla 11–15 kertaa. Lapsen syntymän jälkeen lapsen ja perheen hyvinvointia seurataan säännöllisesti lapsen kouluikään saakka. Parisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen on nykyaikaista neuvolatyötä ja erityisesti sillä on parisuhdeväkivaltaa ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ennaltaehkäisevä merkitys.

Äitiys- ja lastenneuvoloissa tehtiin kaksi tutkimusta, joissa terveydenhoitajat ja kätilöt haastattelivat strukturoidun lomakkeen avulla raskaana olevia naisia ja pienten lasten äitejä kahden kesken. Äitien nuorin lapsi oli molemmissa tutkimuksissa haastatteluhetkellä korkeintaan yhden vuoden ikäinen. Ensimmäinen tutkimus vuonna 2000 keskittyi äitiys- ja lastenneuvoloissa asiakkaana oleviin naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyyden ja piirteiden selvittämiseen. Toisella tutkimuksella vuonna 2002 kartoitettiin parisuhdeväkivallan yleisyyttä raskauden ja pienten lasten perhevaiheen aikana. Molemmat tutkimukset tehtiin Vantaalla, Porvoossa ja Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän kunnissa Keski-Suomessa. Ennen tutkimusten suorittamista ja niiden aikana kätilöt ja terveydenhoitajat saivat koulutusta ja työnohjausta.

Parisuhdeväkivallalla tarkoitettiin väkivallalla uhkaamista ja eri asteista fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Ensimmäisessä tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1020 naista. Heistä 18 % oli kokenut joskus nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa. Yleisimmät väkivallan muodot olivat liikkumisen estäminen tai kiinni tarttuminen, tönäiseminen tai läimäiseminen ja väkivallalla uhkaaminen. Naisista kolme prosenttia oli joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Tutkimuksen mukaan 18–24-vuotiaat naiset ja avoliitossa olevat naiset, joilla oli alle 7-vuotiaita lapsia, olivat väkivallan riskiryhmiä. Näihin ryhmiin kuuluvat naiset olivat joutuneet muita useammin väkivallan kohteeksi nykyisessä parisuhteessaan.

Tutkimuksessa naisilta kysyttiin myös kumppanin kontrolloivaa käyttäytymistä, jolla tarkoitettiin erilaista naista eristävää, alistavaa tai pelottelevaa käyttäytymistä. Miehen kontrolloiva käyttäytyminen nosti naisen riskiä joutua fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi 2,6–10,7-kertaiseksi verrattuna niihin naisiin, joiden puolison käyttäytymisessä ei ollut ilmennyt näitä piirteitä.

Toisessa tutkimuksessa kätilöt ja terveydenhoitajat haastattelivat yhteensä 510 naista. Naisista 11 % oli ollut väkivallan kohteena joskus raskauden aikana. Suurin osa (76 %) väkivallan tekijöistä oli nykyinen avio- tai avomies. Entisiä avio- tai avomiehiä väkivallan tekijöistä oli viidennes.

Naisista 11 % oli ollut parisuhdeväkivallan kohteena joskus synnytyksen jälkeen lapsen ollessa alle vuoden ikäinen. Väkivallan tekijöistä 72 % oli naisen nykyinen avio- tai avomies ja runsas neljännes entisiä avio- tai avomiehiä. Sekä raskauden aikana että synnytyksen jälkeen tapahtunut väkivalta oli ollut useimmiten fyysistä.

Haastattelua pidettiin tarpeellisena

Naisilta kysyttiin haastattelujen jälkeen, miten he olivat kokeneet väkivallasta kysymisen. Valtaosa naisista koki sen myönteisesti. He pitivät sitä tarpeellisena ja hyvänä, vaikka asia ei itselle olisi ollut ajankohtainen. Naiset, jotka kokivat väkivaltaa, kommentoivat haastattelua tilannettaan helpottavaksi. Naiset pitivät kysymistä hyödyllisenä myös siksi, että monien läheis-, ystävä- tai tuttavapiirissä oli parisuhdeväkivallasta kärsiviä naisia. Keskustelussa he saivat tietoa väkivallasta sekä tilaisuuden puhua siitä. Muutama nainen koki kysymisen kielteisenä ja liian intiiminä ja tungettelevana.

Myös haastattelijat kirjoittivat kokemuksensa haastattelulomakkeeseen. Lisäksi kätilöille ja terveydenhoitajille tehtiin erillinen kysely vuonna 2001. He pitivät kysymistä tärkeänä ja heidän kokemuksensa puheeksi ottamisesta olivat myönteisiä. Ennen haastattelujen alkamista kätilöt ja terveydenhoitajat pohtivat, onko neuvola oikea paikka kysyä, miten aloittaa keskustelu väkivallasta, osaako naista lähestyä oikealla tavalla ja onko heillä tarpeeksi tietoa ja taitoa käsitellä parisuhdeväkivaltaa. Heitä myös jännitti, miten naiset reagoivat kysymiseen. Haastattelujen myötä kysyminen helpottui ja alkoi tuntua luontevalta. Naisten haastatteluun suostuminen ja myönteinen suhtautuminen asiaan vakuuttivat haastattelijat kysymisen oikeutuksesta.

Hankkeen keskeisiä johtopäätöksiä

Hankkeen tutkimusosioiden johtopäätöksinä oli, että ensiksikin äitiys- ja lastenneuvoloissa on tärkeää tunnistaa parisuhdeväkivallan riskiryhmiä, kehittää erilaisia tukitoimia erityisesti nuorille raskaana oleville naisille ja pienten lasten äideille sekä antaa heille tietoa parisuhdeväkivallasta ja sen luonteesta ja vaikutuksista. Neuvoloissa tulisi kehittää edelleen erilaisia perheiden tukitoimia, joissa voidaan antaa tietoa tasa-arvoisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä sekä väkivallasta. Näitä voivat olla esimerkiksi perhevalmennus, raskaana olevien naisten ryhmät, äiti-lapsiryhmät, miesten ryhmät sekä isä-lapsiryhmät. Yhteistyömuotoja erityisesti lastensuojelun kanssa tulisi kehittää. Myös poliisin ja neuvoloiden yhteistyö olisi tärkeää esimerkiksi neuvojen saamiseksi.

Toiseksi on tärkeää keskustella naisten kanssa parisuhteessa ja perheessä vallitsevista tavoista sekä miehen ja naisen rooleista. Keskustelu kontrollin käyttöön liittyvästä käyttäytymisestä antaa mahdollisuuden parisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen varhaisessa vaiheessa. Alistavat, eristävät ja pelottelevat käyttäytymispiirteet saattavat olla väkivaltaa ennakoivia merkkejä tai merkkejä tapahtuneesta väkivallasta. Keskeistä olisi keskustella parisuhteen ja perheen riidoista ja mitä niissä tapahtuu sekä kertoa riidan ja väkivallan eroista. Tiedon antaminen väkivallan ja alkoholin suhteesta on tärkeää. Joskus haastateltavat naiset tuntuivat aliarvioivan tai kieltävän tapahtuneen väkivallan vetoamalla miehen humalatilaan. Myös mustasukkaisuudesta keskusteleminen osoittautui tärkeäksi, sillä usein väkivaltaa neutralisoitiin sillä.

Kolmanneksi parisuhdeväkivallasta kysyminen tulisi olla äitiys- ja lastenneuvoloissa systemaattinen työtapa ja sen tulisi kuulua neuvoloiden seurantaohjelmiin muiden tarkastusten ohella. Parisuhdeväkivallasta ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tulisi kysyä kaikilta naisilta standardoidulla seulontalomakkeella. Seulonnan tulee perustua haastatteluun, jotta tukea tarvitsevat naiset ja perheet voidaan ohjata heille tarkoituksenmukaisiin auttamispaikkoihin. Väkivallasta kysyjän tulisi olla naiselle tuttu työntekijä, jonka luona nainen jatkaa neuvolavastaanotoilla. Tuttu ja luottamuksellinen suhde madaltaa naisen kynnystä kertoa väkivallasta. Väkivallasta kysymiseen ja seulontalomakkeen käyttöön työntekijät tarvitsevat koulutusta, työnohjausta, konsultaatioapua ja koko työyhteisön tukea. Ennen lomakkeen ottamista käyttöön on tärkeää sopia paikallisesti perheiden jatkohoitorakenne.

Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta kysyminen koettiin tärkeänä tutkimuksissa, ja siksi seulontalomakkeeseen on sisällytetty kaksi kysymystä asiasta. Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta kysyminen on ennaltaehkäisevää lastensuojelua. Naiseen kohdistuva parisuhdeväkivalta ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta liittyvät toisiinsa. Naisen ollessa parisuhdeväkivallan kohteena myös lasten riski joutua pahoinpitelyn kohteeksi kasvaa. Joskus naista pahoinpitelevä kumppani pahoinpitelee myös lapsia. Lisäksi uhrissa väkivallan aiheuttama stressi ja traumatisoituminen voi johtaa kärsimättömyyteen lapsia kohtaan ja nostaa väkivallan riskiä myös lasten äidin taholta.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että äitiysneuvoloissa parisuhdeväkivallasta tulisi kysyä vähintään kerran raskauden kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana ja lastenneuvolassa viimeistään lapsen puolivuositarkastuksessa ja sen jälkeen lapsen tasavuositarkastuksissa. Hankkeessa kehitetty parisuhdeväkivallan seulontakysymyssarja on tarkoitus ottaa valtakunnalliseen käyttöön äitiys- ja lastenneuvoloissa.

Kirjoitus perustuu tutkimusraporttiin Sirkka Perttu: Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ja sen seulonta äitiys- ja lastenneuvoloissa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:6. Raportti sisältää myös äitiys- ja lastenneuvoloille tarkoitetun oppaan. Raportti löytyy sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta www.stm.fi .

Kirjoittaja on projektipäällikkö Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa.

 
Julkaistu 14.3.2005