Louna Hakkarainen

Digitaalinen väkivalta parisuhteessa ja sen jälkeen

Digitalisaatio luo alati kehittyviä väkivallan tekemisen välineitä

Kuva: Riikka Kostiainen


Nykypäivänä ihmisten välinen vuorovaikutus tapahtuu suurelta osin sosiaalisen median, sähköpostin ja erilaisten pikaviestipalveluiden välityksellä. Nettiin linkitetyt hyvinvointiteknologiat keräävät tietoa ruumintoiminnoistamme tai vaikkapa unirytmistä. Auton navigaattori, karttasovellukset ja monenlaiset applikaatiot tallentavat jatkuvasti tietoa sijannistamme. Kodin äänentoistoa, ilmastointia, valaistusta ja lämmitystä voidaan hallinnoida etäisyyden päästä. Liikkeentunnistimet ja huomaamattomat valvontakamerat ovat helposti ja edullisesti kenen tahansa saatavilla.

Uusilla teknologioilla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Teknologisen kehityksen varjopuoli on, että digitalisaatio tarjoaa alati kehittyviä väkivallan tekemisen välineitä ja uudenlaisen toimintakentän väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Sairaalloisen mustasukkaiselle tai entistä kumppaniaan vainoavalle ihmiselle on tänä päivänä tarjolla suunnaton määrä dataa kumppanin toimista. Teknologia mahdollistaa toisen ihmisen satuttamisen ja julkisen nöyryyttämisen tehokkaammin ja monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Naisten Linjalla on tehty töitä naisiin kohdistuvan digitaalisen väkivallan parissa vuodesta 2018 lähtien ja STEAn rahoittama Turv@verkko-hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä parisuhteessa tapahtuvasta digitaalisesta väkivallasta. Termillä viitataan laajasti ymmärrettynä parisuhdeväkivaltaan ja eron jälkeiseen vainoon, jossa hyödynnetään digitaalisia teknologioita esimerkiksi älypuhelimia, tietokoneita, sosiaalisen median alustoja, sähköpostia, paikannuslaitteita, pikaviestipalveluita tai vaikkapa internet-of-things-laitteita kuten hyvinvointiteknologiaa tai nettiin kytkettyä kodinelektroniiikka. Monissa tapauksissa digitaalinen väkivalta on alkanut parisuhteen aikana ja jatkuu – monesti jopa voimistuu – eron jälkeen digitaalisena vainona.

Online ja offline ovat yhtä totta

Digitalisaatio on muuttanut myös väkivallan kokemusta. Uudet väkivallan tekemisen välineet ja areenat vaikuttavat siihen, miltä läheisen ihmisen tekemä väkivalta tuntuu, millaisia seurauksia sillä on, miten väkivallalta voi suojautua ja miten sen saa loppumaan. Digitaalinen väkivalta ja vaino tarkoittavat monissa tapauksissa laajamittaisia yksityisyyden loukkauksia, jotka murentavat ihmisen turvallisuuden ja elämänhallinnan tunteen. Teknologiavälitteiseen väkivaltaan liittyy usein kokemus siitä, että on jatkuvan tarkkailun alaisena eikä minnekään pääse karkuun. Teknologian avulla väkivallan tekijä luo tunteen omnipotenssista ja omnipresenssistä eli siitä, että hän on läsnä aina ja kaikkialla.

Teknologiavälitteiseen väkivaltaan liittyy leimallisesti epätietoisuus. Koska yksityisyydenloukkaukset ja vakoilu ovat pitkälti näkymätöntä toimintaa, väkivallan uhri ei tiedä milloin hän on tarkkailun alla, mitä kautta häntä tarkkaillaan, koska vakoilu on alkanut, miten siitä pääsee eroon ja onko vakoilu todella päättynyt erilaisten turvatoimien aktivoimisen jälkeen. Nykypäivänä maantieteellinen etäisyys tekijästä ei merkitse sitä, että väkivallan kohde tuntisi olevansa turvassa.

Teknologiaa ja digitaalisuutta ajatellaan usein tilallisin käsittein (“mennään nettiin") sekä online-offline-jaottelun kautta, jotka rakentavat jyrkkää kahtiajakoa netin ja “tosielämän" välille. Käsitteellistämisen johdosta helposti ajatellaan, ettei verkossa tai teknologian välityksellä tapahtuva väkivalta ole yhtä vakavaa tai “todellista" kuin kasvokkain tapahtuvat vahingonteot. Usein tilanne on kuitenkin juuri päinvastainen. Digitaalisuutta on syytä ajatella syvällisesti ihmisten arkeen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen sulautuneena, ei muusta elämästä ja maailmasta erillisenä saarekkeena. Online ja offline ovat yhtä totta. Tilannetta vaikeuttaa lisäksi pelko siitä, etteivät viranomaiset usko väkivallan kokijan kertomusta tapahtumista todeksi. Monet digitaalisen väkivallan teot saattavat kuulostaa ulkopuolisen korviin käsittämättömiltä ja mahdottomilta.

Parisuhdeväkivallan ytimessä on kontrolli

Jotta ymmärtäisimme teknologian käyttöä parisuhdeväkivallan välineenä, on korjattava edelleen vallalla oleva väärinymmärrys: parisuhdeväkivallassa ei ole perimmältään kysymys fyysisestä väkivallasta vaan kontrollista – pakonomaisesta tarpeesta hallita toista ihmistä. Fyysinen väkivalta on yksi keino muiden joukossa parisuhteessa tapahtuvan vallan väärinkäytön konstellaatiossa. Muita parisuhdeväkivallan taktiikoita ovat esimerkiksi eristäminen, pelottelu, uhkailu, taloudellisten resurssien rajaaminen, auton, puhelimen, tietokoneen tai nettiyhteyden evääminen tai lasten ja lemmikkien kaltoinkohtelu. Parisuhdeväkivallan tavoitteena on murentaa niitä voimavaroja ja resursseja, jotka mahdollistaisivat suhteesta lähtemisen (esimerkiksi varallisuus, läheiset ihmissuhteet, usko omiin kykyihin ja selviämiseen).

Nykypäivänä teknologialla on tärkeä rooli kumppanin toiminnan valvomisessa ja toimijuuden rajoittamisessa. Pakottavan kontrollin käsite (engl. coercive control) viittaa niihin erilaisiin taktiikoihin, joita väkivaltainen ihminen hyödyntää alistaessaan kumppaniaan. Käsitteen tarkoitus on siirtää huomio yksittäisistä teoista väkivaltaisen käyttäytymisen kokonaisuuteen ja sen jatkuvuuteen. Pakottava kontrolli koostuu lukemattomista painostavista, alistavista ja kontrolloivista teoista, joiden avulla pyritään taivuttamaan toinen ihminen oman tahdon alle.

Kasvanut vastuu suojautumisesta

Teknologisen kehityksen myötä väkivallalta suojautuminen on monimutkaisempaa kuin aikaisemmin, ja väkivaltaa kokevien naisten vastuu oman turvallisuutensa ja yksityisyytensä varmistamisesta on kasvanut entisestään. Vastuu “turvatyöstä" (engl. safety work) sysätään rikoksen uhrille. Ajatellaan, että on hänen tehtävänsä investoida aikaa ja energiaa itsensä suojaamiseen väkivallalta sen sijaan, että ryhdyttäisiin toimiin väkivallan poistamiseksi.

Vaikka yksityisyyden loukkaukset kuten vakoiluohjelmat tai tileille murtautuminen ovat usein hiljaista ja näkymätöntä kontrollointia, sosiaalinen media ja erilaisten sisältöjen jakamiseen suunnitellut alustat kuten YouTube ovat tehneet väkivallasta myös erityisen näkyvää ja performatiivista. Toisaalta digitaalinen väkivalta voi olla myös sitä, että teknologian käyttöä rajoitetaan ja sosiaalisen median tai netin käyttö estetään kokonaan.

Teknologia tekee väkivallan näkyväksi

Ei-toivottujen yhteydenottojen ja entisen kumppanin vainon kohteeksi joutuneiden naisten osaksi jää usein piilottelu digiyhteiskunnan varjoissa: profiileiden muuttaminen salaisiksi, aina vain uusien profiileiden luominen vanhojen tilalle, peitenimien käyttäminen sosiaalisessa mediassa, älypuhelimen käytön lopettaminen kokonaan niihin liittyvien riskien vuoksi. Yhteiskunnan keinottomuus sekä ympärillä olevien ihmisten ja instuutioiden parisuhdeväkivaltaa normalisoivat asenteet ja käytännöt toistavat väkivallan tekijän pyrkimyksiä eristää parisuhdeväkivallan kohteeksi joutunut ja rajoittaa hänen vapauttaan elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Väkivallan kohteeksi joutuneet kärsivät rangaistuksen, kun tekijä jatkaa elämäänsä liian usein vailla seurauksia.

Samaan aikaan kun teknologinen kehitys on tuonut mukanaan lukemattomia uusia välineitä nykyisen tai entisen kumppanin kontrollointiin ja satuttamiseen, positiivista on se, että teknologia tekee henkisen väkivallan uudella tavalla näkyväksi. Väkivaltaa kokeneet naiset ovat kautta aikain yrittäneet kertoa, miksi psykologinen piina on niin vahingollista. Monet ovat jopa todenneet, että fyysinen väkivalta oli pientä siihen tuhoon verrattuna, jonka henkinen väkivalta sai aikaan. Samalla digitaalinen todistusaineisto mahdollistaa näiden tekojen todistamisen ja tuomitsemisen oikeudessa – ainakin teoriassa.

Digitaalisesta väkivallasta parisuhteessa voi lukea lisää Naisten Linjan julkaisemasta oppaasta

Kirjoittaja työskentelee Naisten Linjan Turv@verkko-hankkeessa.


LÄHTEET:
Powell A & Henry N (2017) Sexual Violence in a Digital Age. Palgrave Studies in Cybercrime and Cybersecurity. London: Palgrave Macmillan.

Vickery J & Everbach T (toim) (2018) Mediating Misogyny: Gender Technology, and Harrasment. London: Palgrave Macmillan.

Stark E (2012) Looking Beyond Domestic Violence: Policing Coercive Control. Journal of Police Crisis Negotiations 12(2): 199–217.

Henry N & Powell A (2015) Embodied Harms: Gender, Shame, and Technology-Facilitated Sexual Violence. Violence Against Women 21(6): 758–779.

Dutton MA & Goodman LA (2005) Coercion in Intimate Partner Violence: Toward a New Conceptualization. Sex Roles 52(11/12): 743–757.

Maher JM, McCulloch J & Fitz- Gibbon K (2017) New Forms of gendered surveillance? Intersections of technology and family violence. Teoksessa: Segrave M & Vitis L (toim) Gender, Technology and Violence. Routledge Studies in Crime and Society. Oxon & New York: Routledge, 14–27.


 
Julkaistu 27.3.2020
Sivun alkuun |