Laura Hyppönen & Soili Martikainen

Miten läheisväkivaltarikoksen uhria suojellaan?

Millaisia kehittämisideoita poliisilla on uhriturvallisuuden parantamiseksi? Entä millaisia kokemuksia poliisipäällystöllä on väliaikaisten lähestymiskieltojen käytettävyydestä ja tehokkuudesta? Esimerkiksi näihin kysymyksiin haettiin vastausta tuoreessa opinnäytetyössä. Artikkelissa tarkastellaan myös, miten lainsäädäntö suojaa läheisväkivallan uhria.

Läheisväkivaltarikoksella tarkoitetaan sellaisia lähisuhteissa tapahtuvia väkivallan tekomuotoja, jotka täyttävät rikoslaissa määriteltyjen ja yksilöityjen rikosten tunnusmerkistöjä. Teot on kriminalisoitu. Lähisuhdeväkivaltarikokset voivat olla joko virallisen syytteen alaisia tai asianomistajarikoksia. Molemmissa tapauksissa syyttäjä voi nostaa syytteen riippumatta siitä, vaatiiko asianomistaja tekijälle rangaistusta vai ei. Läheisväkivaltarikos on yleisimmin pahoinpitely. Se ilmenee myös vapaudenriistona, vainoamisena, laittomana uhkauksena, pakottamisena, kotirauhan tai viestintärauhan rikkomisena, kunnianloukkauksena, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä sekä lapsen omavaltaisena huostaanottona.

Vuonna 2018 viranomaisten tietoon tulleiden pari- ja lähisuhdeväkivallan rikosuhrien määrä oli 9900, mikä on 3,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Aikuisiin kohdistuneista tapauksista puolet oli avio- tai avopuolisoiden välisiä. Täysi-ikäisistä uhreista 76,5 prosenttia oli naisia ja kaikista uhreista 24,4 prosenttia oli alle 18-vuotiaita.

Keinot läheisväkivallan uhrin suojelemiseksi

Läheisväkivaltaa ja sen uhkaa kokevia henkilöitä autetaan ja tuetaan Suomessa monin tavoin. Rikoksia sekä niistä aiheutuvia haittoja pyritään ehkäisemään ja vähentämään. Riskiä joutua rikoksen uhriksi pyritään minimoimaan. Rikoksen pelkoa vähentämällä voidaan myös vaikuttaa turvallisuuden ja sen tunteen lisääntymiseen.

Poliisi-, sosiaali- ja terveysviranomaiset sekä useat järjestöt tekevät yhteistyötä läheisväkivallan vähentämiseksi. Poliisilla on käytettävissään neljä keinoa läheisväkivallan uhrin suojelemiseksi: asiakasneuvonta ja rikosten ennalta estäminen, pakkokeinovalikoiman käyttö, rikostapahtuman jälkeinen uhrin turvallisuutta parantava verkostoyhteistyö ja palveluihin ohjaaminen sekä muut poliisin toiminnalliset keinot. Pakkokeinolainsäädännöllä on suuri vaikutus uhriturvallisuuden lisääntymiseen, koska sen avulla osaltaan turvataan poliisi kyky suoriutua akuuteista esitutkintatehtävistä.

Lainsäädäntöä tehostettu

Poliisin toimintaa ohjaavat useat lait, erityisesti esitutkinta-, poliisi- ja pakkokeinolait. Kaksi yleisintä pakkokeinoa läheisväkivallan uhrin suojelemiseksi ovat rikosperusteinen kiinniotto ja pidättäminen; ensimmäinen mahdollistaa epäillyn henkilön vapauden rajoittamisen 24 tunnin ajan ja jälkimmäinen enintään kolmen vuorokauden ajan. Harvemmin käytettynä kolmantena pakkokeinona on vangitseminen, jonka käräjäoikeus voi määrätä päällystöön kuuluvan poliisin vangitsemisesityksen pohjalta.

Läheisväkivallan lainsäädännöllinen tehostaminen rikoslaissa on tapahtunut asteittain vuodesta 1995 lähtien. Silloin muun muassa pahoinpitely yksityisellä paikalla tuli virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Vuoden 1995 jälkeen kyseisiin väkivallantekoihin on suhtauduttu samalla vakavuudella muiden väkivaltarikosten kanssa. Vuonna 2011 syyttäjän velvollisuudeksi tuli nostaa syyte, kun teko on kohdistunut alaikäiseen henkilöön tai tekijän kanssa avioliitossa olleeseen henkilöön. Sama koskee biologisia sukulaisia, yhteistaloudessa asuvia tai muussa henkilökohtaisessa lähisuhteessa olevia henkilöitä. Viimeisimpänä muutoksena rikoslakiin vuonna 2014 tuli vainoamisen kriminalisointi.

Lähestymiskielto uhrin turvana

Laki lähestymiskiellosta tuli voimaan vuonna 1999 ja käyttökokemuksia lähestymiskiellon toimivuudesta ja vaikuttavuudesta uhriturvallisuuden parantajana on kertynyt jo 20 vuoden ajalta. Lähestymiskielto vastaa lainkäyttöasiana oikeudelliselta luonteeltaan lähinnä pakkokeinoa tai turvaamistointa. Sen pääasiallisin tarkoitus on suojata mahdollisilta tulevilta oikeudenloukkauksilta ja ennalta ehkäistä rikoksia. Käräjäoikeus voi määrätä lähestymiskiellon joko perusmuotoisena tai perheen sisäisenä. Perusmuotoisena määrättävä lähestymiskielto edellyttää, että suojattavan henki, terveys, vapaus tai rauha ovat rikoksen tai sen uhan alaisina. Vakavan häirinnän kohteeksi joutunutta henkilöä voidaan myös suojata lähestymiskiellolla. Perheen sisäinen lähestymiskielto voi tulla kyseeseen silloin kun lähestymiskiellon edellytykset täyttyvät ja osallisten pysyvä asuinpaikka on sama.

Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastojen tietojen mukaan vuonna 2019 määrättyjen lähestymiskieltojen määrä on ollut 1100, kun edellisvuonna niitä oli 1300. Vuodessa laskua on tapahtunut 13 prosenttia. Vuoteen 2017 verrattuna laskua on tapahtunut 26 prosenttia.

Poliisi on velvollinen lähestymiskiellon määräämisen jälkeen arvioimaan sen hetkistä uhriin kohdistuvaa uhkaa ja antamaan uhrille apua ja ohjausta turvakoti- sekä sosiaalipalveluiden löytämiseksi ja saamiseksi. Poliisi on oikeutettu käyttämään pakkokeinoja, mikäli lähestymiskieltoa ei noudateta. Lähestymiskiellon rikkomisesta seuraa yleisimmin sakkoa ja harvemmin ehdollinen tai ehdoton vankeus.

Suomen lainsäädäntö ei tunne lähestymiskiellon sähköistä valvontaa, joka on käytössä Ruotsissa ja Norjassa.

Ruotsissa yksi tehokkaista sähköisen valvonnan keinoista on väkivallan tekijälle asennettava nilkkapanta. Sen avulla suojellut uhrit ovat kokeneet tulleensa turvatuiksi ja vain harvoissa tapauksissa on ilmennyt pieniä rikkomuksia. Sähköiset valvontalaitteet eivät ole kaikilta osin toimineet moitteettomasti, mutta niiden käytettävyyttä ollaan parantamassa uusitun teknologian avulla. Joskus myös käyttäjä on poistanut nilkkapantansa omavaltaisesti.

Norjassa lähestymiskiellon sähköisen valvonnan kehittämistyötä on tehty vuosina 2006–2013 ja valvonta on toteutettu käytännössä GPS-paikannukseen perustuvan EM-valvontajärjestelmän avulla, joka on kytketty poliisin rekisteröinti- ja karttajärjestelmiin. Norjassa sähköinen valvonta on käytössä vakavissa läheisväkivaltatapauksissa.

Poliisikysely tuotti kehittämisehdotuksia

Laurea-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö sisälsi Suomen 11 poliisilaitokseen suunnatun kyselyn, joka kohdistettiin lähisuhdeväkivallan parissa työskenteleville päällystöön kuuluville lähisuhdeväkivallan tutkintaa johtaville poliiseille. Kyselystä saatujen tulosten perusteella tunnistetut keinot läheisväkivaltauhrien turvallisuuden parantamiseksi ovat lainsäädännön kehittäminen, rikosprosessin sujuvoittaminen, auttavien tahojen ja läheisväkivallan osallisten välinen yhteistyö, poliisin ja muiden viranomaisten toiminta sekä varhainen puuttuminen ja uhrin turvallisuutta parantavat järjestelyt.

Poliisilaitoksiin suunnatun kyselyn tulokset vahvistivat näkemystä, jonka mukaan Suomen valtion kyky suojata läheisväkivallan uhria edellyttää ajantasaista ja riittävää lainsäädäntöä suhteessa läheisväkivaltarikollisuudesta kumpuaviin haasteisiin. Pakkokeinoja ehdotetaan tehostettavaksi ja niiden käyttöä, kuten esimerkiksi lähestymiskieltojen määräämistä, lisättäväksi. Lähestymiskiellon rikkojien rangaistuksia tulisi koventaa ja ottaa käyttöön lähestymiskiellon sähköinen valvonta. Uhridirektiivin mukaisten uhrien suojelutarpeiden huomioiminen sekä matkustuskieltopäätösten käyttäminen lisäisivät läheisväkivallan uhrin turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Läheisväkivaltarikosilmiön parissa työskentelevät toimijat, poliisi yhtenä heistä, tarvitsevat erityisosaamista kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä. Sekä poliisin hälytysnopeutta että esitutkintaa tulee nopeuttaa, mikä edellyttää lisäresursseja.

Kiinnostava kysymys on, kuinka sähköinen valvonta voisi toimia lähestymiskieltotapauksissa ja millaista lisäarvoa se toisi nykyiselle lainsäädännölle ja uhriturvallisuudelle. Lainsäädäntömuutostarpeita silmällä pitäen on kerättävä lisää tutkimustietoa sekä kartoitettava lähestymiskieltomenettelyn ja sen sähköisen valvonnan käyttöön liittyviä ongelmia jatkokehittämistarpeineen. Mikäli yhteiskunnallinen tarve lähestymiskiellon sähköisen valvonnan käyttöönotolle arvioidaan merkittäväksi, on perustuslaillisen yksilön vapauspiiriä koskevan oikeuden rajoittamiskysymystä tarkasteltava perinpohjaisesti. Taloudelliset resursointikysymykset on luonnollisesti selvitettävä niin lainsäädäntö-, viranomais- kuin teknisten kustannusten osalta. Opinnäytetyössä syntynyt tieto on tarkoitettu sekä kansallisen lainsäädäntötyön että läheisväkivallan parissa työskentelevien viranomaisten hyödynnettäväksi.

Laura Hyppönen on turvallisuusalan tradenomi ja TkT Soili Martikainen Laurea-ammattikorkeakoulun lehtori.

Laura Hyppönen (2019) Suomen valtion velvollisuus suojella läheisväkivaltarikoksen uhria. Opinnäyte. Laurea-ammattikorkeakoulu.

 
Julkaistu 27.3.2020
Sivun alkuun |