Minna Viuhko

Ihmiskaupan uhreihin kohdistuu monenlaista vallankäyttöä

Ymmärrys ihmiskaupasta on muuttunut 2000-luvun alkuvuosista

Takavuosina tuli ilmi laajamittaisia paritusoperaatioita, jotka liittyivät pääasiassa Suomen lähialueilta tulleiden naisten parittamiseen ja seksin myyntiin. Tapaukset koskivat prostituutiota ja paritusta muun muassa eri puolilla Suomea toimivissa hotelleissa, motelleissa, lomakylissä ja leirintäalueilla. Silloin ei juurikaan puhuttu ihmiskaupasta, mutta nykytiedon valossa osa näistä paritetuista naisista saattoi kuitenkin olla ihmiskaupan uhreja. Ymmärrys ihmiskaupasta on 2000-luvun kuluessa pikkuhiljaa lisääntynyt. Lähialueilta saapuvien enemmän tai vähemmän ammattimaisten rikollisten pyörittämien paritusrinkien sijaan nykyisin tunnistetaan aiempaa enemmän ihmiskauppaa, joka ei liity prostituutioon vaan erilaiseen työssä tapahtuvaan hyväksikäyttöön.

Ihmiskauppatapauksia on tullut ilmi muun muassa ravintoloissa, kauneudenhoitoalalla, pienteollisuudessa ja siivousalalla. Lisäksi Suomessa on tunnistettu tapauksia, jotka liittyvät eri tavoin seksuaaliseen hyväksikäyttöön, myös prostituutiokontekstin ulkopuolella. Myös pakkoavioliitot ja toiminta, jossa henkilöä hyväksikäytetään rikollisessa toiminnassa, esimerkiksi pakotetaan tekemään rikoksia, voivat liittyä ihmiskauppaan.

Rikoksentekijöiden uhreihin kohdistama kontrolli ja vallankäyttö eivät välttämättä aina liity taloudellisen hyödyn tavoitteluun, kuten prostituutiossa tai työelämän eri sektoreilla, vaan kyse voi olla myös muunlaisesta valtasuhteesta. Hyväksikäyttöä tapahtuu myös yksityiselämän piirissä ja lähisuhteissa. Rikoksentekijät voivat olla uhrin sukulaisia tai tuttavia. Joissain tapauksissa kyse on puolisosta. Usein kyse on työntekijän ja työnantajan välisestä suhteesta. Erityisesti silloin, kun tekijä on uhrin ennestään tuntema ihminen, hän voi käyttää uhrin häntä kohtaan tuntemaa luottamusta ja lojaaliutta hyväkseen.

Tutkin vastikään valmistuneessa sosiologian väitöskirjassani sitä, miten hyväksikäyttö ja kontrolli ilmenevät ihmiskaupassa 2000-luvun Suomessa ja minkälaista kontrollia ja väkivaltaa rikoksentekijät kohdistavat uhreihin. Tutkin myös ihmiskaupan uhrien toimijuutta sekä uhrien ja rikoksentekijöiden välisiä suhteita. Aineistoni koostui asiantuntija- ja uhrihaastatteluista sekä viranomaisaineistoista – pääosin tuomioista.

Suomen ihmiskauppatilanne on muuttunut jossain määrin 2000-luvun vaihteesta 2010-luvun puoliväliin – ajanjaksolla, jota tutkimusaineistoni koskee – ja edelleen muutaman viime vuoden aikana. Tunnistetut ihmiskaupparikokset liittyvät nykyään moninaisiin hyväksikäytön ja vallankäytön muotoihin ja ihmiskauppaa ja sen eri muotoja tunnistetaan nyt paremmin kuin vuosituhannen vaihteessa. Ihmiskauppatutkintojen ja tuomioiden määrä on vähitellen noussut, joskin luvut ovat edelleen kohtuullisen matalia. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakasmäärät ovat nousseet hurjasti. Ihmiskaupan vastaista työtä tehdään aiempaa laajemmin ja keskustelu ihmiskaupasta on monipuolistunut. Tällä hallituskaudella ihmiskaupan vastainen työ on saanut aiempaa enemmän huomiota ja myös resursseja on lisätty.

Ihmiskauppatilanteen muutoksiin vaikuttavat monenlaiset kansalliset ja globaalit tekijät, kuten sodat ja muut katastrofit, köyhyys ja eri maiden työllisyystilanteessa tapahtuvat muutokset, vähemmistöihin ja etnisiin ryhmiin kohdistuva syrjintä sekä sukupuolten välinen epätasa-arvo. Suomessa tunnistetaan yhä useammasta maasta kotoisin olevia ihmiskaupan uhreja, kuten myös rikoksentekijöitä. On kuitenkin erittäin tärkeää tiedostaa, ettei Suomessa tapahtuva ihmiskauppa liity ainoastaan ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin, vaan ihmiskaupparikollisuutta tapahtuu myös kantasuomalaisten keskuudessa ja heidän välillään.

Rikoksentekijöiden uhreihin kohdistama kontrolli

Kontrolli ja vallankäyttö olivat tutkimukseni keskeisiä teemoja. Tutkimukseni mukaan rikoksentekijöiden uhreihin kohdistamalla hyväksikäytöllä ja kontrollilla on mitä moninaisempia muotoja, eikä käytetyllä väkivallalla tunnu olevan juurikaan rajoja. Aina kyse ei kuitenkaan ole fyysisestä väkivallasta, vaan kontrollointi voi perustua esimerkiksi erilaisiin psykologisen vallankäytön ja uhkailun muotoihin. Uhria tai hänen läheisiään voidaan uhata väkivallalla tai sillä, että jotain pahaa tapahtuu, jos uhri ei tottele. Pelottelu on varsin voimakas väline toisen ihmisen kontrolloinnissa. Ulkomaalaistaustaiset uhrit voivat myös pelätä sitä, että he joutuvat lähtemään Suomesta, jolleivat tee kuten hyväksikäyttäjä käskee. Lisäksi uhrien liikkumisvapautta ja yhteydenpitoa omaisiin saatetaan rajoittaa, kuten myös kielen oppimista ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista.

Eräs keskeinen tapa kontrolloida uhreja on taloudellinen kontrolli. Uhri pidetään hyväksikäyttötilanteessa esimerkiksi erilaisten todellisten tai tekaistujen velkojen avulla. Hänen pitää esimerkiksi maksaa takaisin työnantajalle Suomeen tulostaan aiheutuneita matka- tai muita kuluja. Tällä verukkeella työntekijälle ei makseta ollenkaan palkkaa tai se on hyvin pieni. Työntekijä on siinä uskossa, ettei hän voi lopettaa työntekoa ennen kuin velka on maksettu.

Taloudellisen ja psykologisen kontrollin ohella uhrit joutuvat toisinaan kokemaan äärimmäisen raakaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Aineistossani oli esimerkkejä tapauksista, joissa uhreille aiheutui psyykkisiä ja fyysisiä vammoja esimerkiksi heihin kohdistuneen seksuaalisen väkivallan seurauksena. Kaiken kaikkiaan uhrien kontrolloinnissa olennaista on se, että rikoksentekijällä on enemmän valtaa ja mahdollisuuksia kuin uhrilla, ja valtasuhde uhrin ja tekijän välillä on hyvin epätasapainoinen.

Uhrien toimijuuden merkitys rikosoikeusjärjestelmässä ja auttamistyössä

Kontrollin ja vallankäytön lisäksi keskeinen teema väitöstutkimuksessani oli ihmiskaupan uhrien toimijuus ja se, miten hyväksikäyttö ja kontrolli rajoittavat uhrien toimijuutta. Toimijuudella tarkoitan tutkimuksessani muun muassa ihmisten kykyä toimia, tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä.

Työni keskeinen käsite on rajoitettu toimijuus. Tällä viittaan siihen, etteivät uhrit ole vain passiivisia toiminnan kohteita, joilla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa oman elämänsä suhteen, mutta eivät myöskään vapaita toimimaan tai lähtemään hyväksikäyttötilanteesta. Toimijuutta rajoittavat rikoksentekijät, heidän käyttämänsä kontrolli sekä erilaiset tilanteiset ja rakenteelliset tekijät. Hyväksikäytön dynamiikan ymmärtämisessä olennaista on ymmärtää se, että hyväksikäyttö rakentuu uhrin ja tekijän välisessä suhteessa. Jotta ihmiskaupparikoksia voidaan tunnistaa ja uhreja auttaa, on tärkeää ymmärtää ilmiön monimuotoisuus, uhrien ja rikoksentekijöiden välisten suhteiden dynamiikka sekä hyväksikäyttöön ja uhrien kontrollointiin liittyvän vallankäytön luonne.

Tutkimuksessani halusin kyseenalaistaa joustamattomia ja jäykkiä uhriuteen liittyviä kategorioita ja osoittaa, etteivät vakavaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneet ihmiset sovi yhden, tietynlaisen uhri-kategorian alle. Pyrin kyseenalaistamaan stereotypioita ja varsin pinttyneitä käsityksiä ihmiskaupasta, koska mielikuvat vaikuttavat ymmärrykseemme ilmiöistä ja ihmisistä. Mikäli nämä mielikuvat ovat hyvin kapeita tai harhaanjohtavia, on hankalaa tunnistaa muita kuin näiden mielikuvien kaltaisia tapauksia. Ja mikäli emme tunnista hyväksikäyttöä, uhrien oikeudet eivät toteudu, eivätkä uhrit saa tarvitsemaansa apua. Kapea-alainen ymmärrys ihmiskaupan uhreista voi myös johtaa siihen, ettei heidän toimijuuttaan ja kykyään tehdä päätöksiä tunnisteta. Myös sen tiedostaminen on tärkeää, etteivät rikoksentekijät ihmiskaupassa ole välttämättä ammattirikollisia.

Väitän, että toimijuuden tunnistaminen ja tunnustaminen eivät tarkoita sitä, että toimijan pitäisi nähdä olevan itse vastuussa kokemastaan hyväksikäytöstä. Vaikka ihmiskaupan uhrit olisivat tehneet tietoisia valintoja esimerkiksi sen suhteen, että he ovat päättäneet lähteä kotimaastaan tai esimerkiksi myydä seksiä, ei se tarkoita, että he olisivat vastuussa tai syyllisiä siihen, että joku toinen on päättänyt hyväksikäyttää heitä. Tämä on tärkeää huomioida myös arvioitaessa, täyttääkö rikos ihmiskaupan tunnusmerkistön.

Vaikka toimijuus on melko teoreettinen, sosiologinen käsite, sillä on linkkinsä myös käytännön työhön, jota tehdään rikosten uhrien parissa. Väkivallan uhrien auttamistyössä ja rikosoikeusjärjestelmän toiminnassa tulee huomioida sekä ihmisten toimijuus että kunkin yksilöllinen tilanne. Vaikka rajua hyväksikäyttöä ja väkivaltaa kokeneille ihmisille olisi tarjolla minkälaisia tukipalveluita ja muita rakenteita, joiden avulla heidän avunsaantinsa ja oikeuksiin pääsynsä pyrittäisiin takaamaan, he eivät sujahda mutkattomasti näihin järjestelmiin, koska jokainen tapaus, jokainen ihminen ja hänen kokemuksensa ovat erilaisia. Tämän vuoksi järjestelmien pitää olla joustavia. Niissä pitää olla riittävästi liikkumavaraa, jotta ihmisten erilaiset tilanteet, kokemukset ja avuntarpeet voidaan huomioida.

Kirjoittaja väitteli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa helmikuussa 2020.

Minna Viuhko (2020) Restricted agency, control and exploitation – Understanding the agency of trafficked persons in the 21st-century Finland HEUNI Report Series 90.

 
Julkaistu 27.3.2020
Sivun alkuun |