Riikka Hiitelä & Arja Konttila

Henkirikoksen käsittely voi antaa omaiselle vastauksia

Vuodesta 2013 alkaen järjestö- ja viranomaisyhteistyönä toteutettu SAUMA-hanke keskittyy henkirikosten ja niiden yritysten käsittelyyn restoratiivisin menetelmin. Artikkelissa kerrotaan henkirikosten uhrien omaisten kokemuksista nk. Jälkikäsittelystä.

Hankkeen taustalla on Euroopan neuvoston suositus (CM/Rec(2018)8), jonka mukaan restoratiivisen oikeuden palveluiden tulisi olla rikoksen osapuolten saatavilla missä tahansa rikosprosessin vaiheessa rikoksen vakavuudesta riippumatta.

Restoratiiviseen oikeuteen perustuvaa dialogia vakavan rikoksen uhrin tai henkirikoksen uhrin omaisten ja rikoksen tekijän välillä kutsutaan hankkeessa Jälkikäsittelyksi. Se voidaan määritellä "vakavan rikoksen välittömässä vaikutuspiirissä olevien välillä järjestettäväksi restoratiiviseksi vuoropuheluksi, jossa heille tarjotaan mahdollisuus oikeusprosessin jälkeen keskustella keskenään rikoksen aiheuttamista haitoista inhimillisten kärsimysten vähentämiseksi". Jälkikäsittelyssä vakavan rikoksen uhrilla tai henkirikoksen uhrin omaisella on mahdollisuus kohdata rikoksesta tuomittu, keskustella rikoksesta aiheutuneista haitoista sekä saada vastauksia kysymyksiinsä.

Uhridirektiivi (2012/29/EU) edellyttää, että restoratiivisen oikeuden palvelun tulee aina olla uhrin edun mukaista. Myös jälkikäsittelyprosessin aloittaminen edellyttää sitä, että uhri tai omainen hyötyy kohtaamisesta. Riskiarviointiin vaikuttaa merkittävästi rikoksentekijän katumus. Jollei tekijä kadu tekoaan, kohtaamisen edellytykset eivät täyty. Vuoropuhelu voi tapahtua kasvokkain tai välillisesti, tukihenkilöiden läsnä ollessa taikka ilman. Kaikkien prosessiin osallistuvien motiivit, tarpeet, odotukset ja voimavarat selvitetään huolellisesti.

Päätavoitteita ovat uhrin tai omaisen traumaoireiden lievittäminen sekä rikoksesta aiheutuvien inhimillisten kärsimysten vähentäminen. Nämä on saavutettu jokaisessa vuoropuhelussa, joita on hankkeen aikana järjestetty noin 60. Jälkikäsittelyprosessin alussa henkirikosten uhrien omaiset ovat kertoneet kärsineensä koston, vihan, häpeän ja syyllisyyden tunteista, joita tapahtunut rikos on aiheuttanut. Traumaattinen tapahtuma ja siitä seuranneet oireet ovat vaikeuttaneet arkielämää: opiskelua, työssäkäyntiä ja ihmissuhteita. Väsymys kuormittaviin tunteisiin, epätietoisuus tapahtuneen syistä tai motiivista, voimattomuus, surutyön lukkiutuminen tai merkityksellisyyden löytyminen tapahtuneelle ovat olleet monelle syitä osallistua jälkikäsittelymenettelyyn.

Usein omaisten puheissa toistunut tarve tekijän kohtaamiselle on liittynyt pelkoon tekijän vapautumisesta: omaiset ovat toivoneet kohtaamista turvallisessa ympäristössä, jotta ajatus tekijän mahdollisesta satunnaisesta kohtaamisesta kadulla ei olisi niin sietämätön. Eräs lapsensa henkirikoksen uhrina menettänyt vanhempi halusi kohtaamisesta varmistusta siitä, että "voi elää samassa maailmassa tekijän kanssa".

Teon motiivi ja omaisen itsensä kokema syyllisyys askarruttivat useita. Omaiset halusivat tietää, miksi rikoksen piti tapahtua ja olisivatko he itse voineet estää tapahtuneen. Hankkeen aikana osapuolille tehdyistä kyselyistä ilmeni, että kaksi tunnetta yhdistivät henkirikoksen uhrin omaista ja rikoksesta tuomittua: syyllisyys ja häpeä. Näihin tunteisiin osapuolet tavoittelivat helpotusta keskustelemalla rikokseen johtaneista syistä sekä sen aiheuttamista seurauksista.

Restoratiivinen dialogi ja resilienssi

Jälkikäsittelyprosessi on nelivaiheinen. Aloitevaiheen, valmisteluvaiheen ja kohtaamisen jälkeen tulee seurantavaihe. Seurantavaiheen aikana prosessiin osallistuneisiin osapuoliin ollaan yhteydessä ensimmäisen kerran kaksi viikkoa kohtaamisen jälkeen. Tällöin muun muassa kartoitetaan ensimmäisiä, lyhyen aikavälin vaikutuksia. Henkirikoksen uhrin omaiset ovat poikkeuksetta kertoneet kohtaamisen olleen hyvä, helpottava ja positiivinen kokemus. Osa on saanut kohtaamisesta toivon tunnetta paitsi omaan elämäänsä myös siihen, että tekijä ei uusisi tekoa vaan aloittaisi puhtaalta pöydältä rangaistuksen kärsittyään. Toiset ovat tunteneet helpottavana sen, että aiemmin heidän elämässään kummitellut suurin pelko on saanut inhimillisyyden viitan. Eräs omainen totesi, että "se on oikeesti ihminen, joka ansaitsee mahdollisuuden".

Osapuoliin ollaan yhteydessä lisäksi noin kahden kuukauden kuluttua kohtaamisesta. Hankkeessa on todettu, että positiiviset vaikutukset ovat usein korostuneet ja konkretisoituneet pitkällä aikavälillä. Omaiset raportoivat vapautuneensa koston ja vihan tunteista ja saaneensa energiaa muuhun, itselleen ja läheisilleen tärkeisiin asioihin. Moni omaisista kertoi surutyön voineen alkaa vasta tunnelukkojen avauduttua kohtaamisen myötä. Häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat vähentyneet rikokseen liittyvien tapahtumien selkiydyttyä.

Restoratiivisella dialogilla on voitu edistää traumaattisesta tapahtumasta ja siitä seuranneesta menetyksestä toipumista, joka on yksi resilienssin avaintekijöistä. Jälkikäsittelytoiminta on lisännyt omaisten ja heidän läheistensä kykyä kohdata ja sietää paremmin myös tulevia vastoinkäymisiä.



Käsittelemätön menetys – omaisen tarina

Isänsä 15-vuotiaana menettänyt 35-vuotias perheenisä otti yhteyttä hankkeeseen kärsittyään surullisuudesta ja masentuneisuudesta vuodesta toiseen aina syksyn tullen. Kaksi vuotta sitten hän ymmärsi, että kyse oli käsittelemättömästä vihasta liittyen isänsä väkivaltaiseen kuolemaan. Oman lapsensa syntymän jälkeen hän päätti, ettei halua lapsensa kärsivän takiaan ja haki itselleen terapia-apua. Hänelle tarjottiin lääkkeitä syysmasennukseen, mutta niitä hän ei halunnut syödä, sillä ne eivät poistaneet masennuksen aiheuttajaa: käsittelemätöntä isän kuolemaa ja siihen liittyvää voimakasta vihan tunnetta.

Omainen otti yhteyttä SAUMA-hankkeeseen ja kohtaamisen valmistelu alkoi. Kohtaaminen pelotti. Hän koki ensiarvoisen tärkeänä, että tilanne on turvallinen ja hänen kanssaan käytiin useita keskusteluja. Myös tekijää tavattiin ja valmisteltiin kohtaamiseen.

Tekijän tapaaminen: "Kohtasin peloista pahimman"

Kotoa lähtiessä omaisella oli hyvä mieli, mutta vankilan lähetessä kädet alkoivat hiota. Vankilassa juuri ennen kohtaamista tehtiin haastattelu, jossa hänellä ilmeni voimakkaat vihan ja raivon tunteet tekijää kohtaan. Tapaamishuoneessa hän valitsi tukihenkilönsä kanssa istumapaikat itselleen ja rikoksentekijälle, joka tuotiin paikalle viimeisenä. Mukana tapaamisessa olivat hankkeen työntekijät sekä vankilan pastori.

Omaista olivat vaivanneet tietyt tärkeät kysymykset jo kaksikymmentä vuotta. Nyt hän sai niihin vastaukset. Se helpotti. Lisäksi hän sai kertoa, miten paljon pahaa rikos oli aiheuttanut hänelle itselleen ja hänen läheisilleen. Omainen kertoi katsoneensa tekijää silmiin ja uskovansa mitä hän sanoi. Tekijä oli selvästi pahoillaan, nöyrä ja häpeissään. Keskustelu antoi rauhan. Tapaamisen seurauksena myös tekijä sai ihmisarvon.

Tapaamisen jälkeen omaiselle tuli tyhjä olo – hän vertasi tunnetilaansa siihen kuin olisi ensimmäistä kertaa rakastunut tai siihen kun on saanut vastasyntyneen lapsen syliinsä. Merkittävää oli, että tapaamisen jälkeen hän näki isästään unia ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen. Unet ovat olleet positiivisia, isä hymyili unessa ja keskusteli isänsä menettäneen poikansa kanssa. Tämän omainen koki yllättävänä, sillä hän ei enää tarkkaan muistanut miltä isä näytti. Omainen oli myös saanut arkeensa valtavasti energiaa eikä hän hermostunut yhtä helposti kuin ennen kohtaamista. Omainen koki, ettei hänellä nuorempana ollut aikaa ja mahdollisuutta suruprosessille, koska joutui ottamaan vastuuta perheestä isän kuoltua. Aikuisena hän ei puolestaan ole osannut antaa aikaa suremiselle, vaan trauma on purkautunut ahdistuksena.

– Mulle tää projekti on antanut tosi paljon. On tosi pitkään ollut sellainen olo kuin ois saanut elämän takaisin, ei sellaista kiukkua ja vihaa ole tuntunut enää kuin aikaisemmin. Vuosiin en ole tuntenut sellaista kiitollisuutta mitä tunnen nyt tällä hetkellä.

Vaimon kertoman mukaan kotityötkin sujuvat nykyään.

Voidaan sanoa, että vaikka isänsä surmaajan kohdanneen omaisen toipumisprosessi on vielä kesken, jälkikäsittelymenettely vei sitä hurjasti eteenpäin.


Riikka Hiitelä on ollut SAUMA-hankkeessa projektityöntekijä ja työskentelee nyt Länsi-Uudenmaan sovittelutoimistossa sovitteluohjaajana. Arja Konttila koordinoi Vakavien Rikosten Jälkikäsittelyä Vuolle Setlementin ja työskentelee Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksessa.

 
Julkaistu 27.3.2020
Sivun alkuun |