Mirva Lohiniva-Kerkelä & Merja Laitinen

Eron jälkeinen vaino vaikuttaa myös lapsiin

Lasten erityisasemaa ei huomioida eron jälkeisissä vainotilanteissa. Lapsista tulee usein tilanteessa näkymättömiä sivullisia, joita ei tunnisteta teon uhreiksi sen enempää oikeudellisissa kuin sosiaalisissa tai terveydenhuollon auttamisprosesseissa. Vanhempaan kohdistuvalla vainolla on tutkimusten mukaan kuitenkin selkeä vaikutus lapseen.

Vainoaminen kriminalisoitiin Suomessa vuoden 2014 alusta voimaan tulleella rikoslain muutoksella (879/2013). Rikoslain 25 luvun 7 a §:n mukaan

"Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Kysymys on toistuvasta toiminnasta, joka voi toteutua useammassa muodossa. Olennaista on myös se, että toiminta on oikeudetonta ja se on omiaan aiheuttamaan kohteessa pelkoa tai ahdistusta. Vainoaminen on virallisen syytteen alainen rikos. Kriminalisoinnin taustana vaikuttivat sekä kansalliset tarpeet että kansainväliset velvoitteet.

Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisessa yleissopimuksessa eli Istanbulin sopimuksessa vaino on määritelty sukupuolittuneeksi väkivallaksi ja nostettu esiin erillisenä naisiin kohdistuvana väkivallan muotona. Vainon yleisin muoto onkin parisuhdevaino ja tutkimusten mukaan yleisin vainoon syyllistynyt on entinen kumppani.

Sopimuksen selitysmuistiossa todetaan, että vainon kohteena voivat olla myös varsinaisen uhrin perheenjäsenet tai muut kohteen lähipiiriin kuuluvat henkilöt. Sopimuksen mukainen kriminalisointivelvoite koskee kuitenkin vain varsinaiseen uhriin kohdistuvia tekoja. Vainoamisen kriminalisoinnin hallituksen esityksessä lasten erityisasema mainitaan toteamuksessa, että vainoaminen voi aiheuttaa vakavat psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset seuraukset sekä vainotulle että hänen mahdollisille lapsilleen sekä muille sukulaisilleen ja läheisilleen. Samoin perusteluissa todetaan, että arvioitaessa pelon ja ahdistuksen aiheuttamista vainon kohteessa on huomioon otettava vainotun henkilöön liittyvät olennaiset seikat, kuten hänen ikänsä tai erityinen haavoittuvuus. Eduskuntakäsittelyssä valiokuntamietinnöissä lapsen uhriasemaa ei tarkasteltu.

Vainon vaikutus lapsiin

Vainokäyttäytyminen voi sisältää väkivaltaisia tai ei-väkivaltaisia tekoja ja sen seuraukset voivat olla paljolti samanlaisia kuin muussa lasten kokemassa perhe- ja lähisuhdeväkivallassa. Lisäksi lapset joutuvat usein vainoajan työvälineiksi yhteydenpidon ylläpitämisessä entiseen kumppaniin. Lasten näkökulmasta katsottuna vaino näyttäytyy tavoitteellisena toimintana, jossa tekijä kontrolloi heidän arkeaan, rajoittaa sosiaalista liikkumatilaa ja arjen toimintoja, esimerkiksi koulunkäyntiä, opiskelua, ystävien tapaamista ja harrastuksia sekä aiheuttaa pelkoa ja turvattomuutta, vaikka vainon ensisijainen kohde on heidän äitinsä.

Lasten kanssa tehdyt haastattelut ja toiminnallisten, terapeuttisten ryhmien tuottama tieto kyseenalaistaa kuitenkin lasten roolin passiivisina sivustaseuraajina, katsojina tai todistajina vainotilanteissa. Lähisuhteissa tapahtuvalla vainolla on merkittäviä seurauksia lapsille, vaikka vaino ei ensisijaisesti heihin kohdistuisikaan.

Vaino vaatii lapsilta tiedon kokoamista, käyttöä ja siihen pohjautuvaa moniulotteista toimijuutta. Lapset keräävät lähisuhteissaan erilaisia vihjeitä vainosta, tulkitsevat tilanteita pyrkien tunnistamaan ja ennakoimaan vainoajan toimintaa. Lisäksi he pyrkivät turvaamaan perheenjäseniä, erityisesti äitiä ja pienempiä sisaruksia, ylläpitämään toimivia perhesuhteita ja vaikuttamaan vainoajan käyttäytymiseen. Vanhimmat lapset pyrkivät myös ajamaan omia ja uhriutuneiden perheenjäsenten oikeuksia.

Uhrin tunnistaminen

Eron jälkeisen vainon tilanteissa osalliseksi voi välillisesti tai välittömästi joutua myös lapsi. Tällöin olennaista lapsen kannalta aseman ja oikeuksien kannalta on se, tunnistetaanko hänet uhriksi. Mikäli vainoamisteko kohdistuu suoraan lapseen, lapsi uhrina on myös oikeudellisesti asianomistajan asemassa, jolloin hänen oikeutensa määrittyvät tällä perusteella. Kuten edellä on todettu eron jälkeisen vainon vaikutukset lapseen ovat kuitenkin moninaisemmat ja hän voi olla myös välillisen uhrin asemassa. Vainon teonkuvaus ei kuitenkaan tunnista suoraan tätä asemaa. Lapsen altistaminen väkivallalle tai vainolle ja niihin liittyvä turvaton kasvuympäristö eivät myöskään ole kriminalisoituja tekoja.

Tilanne on samantyyppinen myös Ruotsissa, jossa esillä on ollut ehdotus lisätä rikoslakiin kriminalisointia (barnafridsbrott) koskien tilanteita, joissa lapsi todistaa lähisuhdeväkivaltatilannetta ja tämä on omiaan vahingoittamaan lapsen turvallisuutta ja luottamussuhdetta läheisiin. Lapset ovat erityisen haavoittuvana ryhmänä erityisen suojan tarpeessa ja olennaista on tunnistaa, että väkivalta vaikuttaa lapseen myös välillisesti (SOU 2019:32). Muutosten taustalla on tutkimustietoa siitä, että lapset jäävät näkymättömiksi niin oikeudellisessa kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tai järjestelmässä. Kun lapsella ei ole oikeudellista rikoksen uhrin asemaa, jää hän usein sivuun myös uhrien auttamisjärjestelmän toiminnassa.

Eron jälkeinen vaino on uhrien tunnistamisen ja auttamisen kannalta yksi haastavimmista lähisuhdeväkivallan muodoista ja lasten tilanne ja turvallisuus vaativat erityistä huomiota. Ilmiöstä tarvitaan myös lisää tutkimustietoa. Lapin yliopiston toteuttama ja Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti pureutuu tähän kansainvälisestikin vähän tutkittuun ilmiökenttään. Tutkimusta tehdään sosiaalityön, oikeus- ja kasvatustieteiden vuoropuhelussa sekä tiiviissä yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton ja erityisesti Varjo-tukikeskuksen kanssa.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa empiiristä tietoa sekä teoreettista ja käsitteellistä ymmärrystä lasten tiedon ja toimijuuden dynamiikasta vainossa ja vainon vaikutuksista lasten arkeen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi tavoitteena on edelleenkehittää lasten kanssa tehtävän tutkimuksen metodisia ja eettisiä ratkaisuja. Tutkimusprojektissa on kerätty erilaisia aineistoja. Näistä merkittävimmät ovat lasten ja nuorten kanssa kerätyt laadulliset haastattelu ja ryhmäaineistot sekä oikeustapausaineisto, jossa on kerätty kaikki vuosina 2014–2017 annetut käräjäoikeustuomiot, joiden nimekkeenä on vainoaminen.

Julkaisujen osatutkimusten pohjalta voidaan todeta, että lasten tieto ja kokemukset tulisi ottaa perusteellisemmin huomioon ammatillisissa käytännöissä ja viranomaisten monialaisessa yhteistyössä.

---

Tarkempaa tietoa hankkeesta Lasten tietävä toimijuus yksityisissä, moniammatillisissa ja yhteiskunnallisissa prosesseissa – Tapauksena vanhempien eron jälkeinen vaino (n:o 308470) ja sen julkaisuista hankkeen verkkosivulla

Kirjoittajat työskentelevät Lapin yliopistossa. Sosiaalityön professori Merja Laitinen toimii hankkeen vastuullisena johtajana ja hyvinvointioikeuden apulaisprofessori Mirva Lohiniva-Kerkelä oikeustieteen tutkijana.


LÄHTEET:
Eskonen, Inkeri (2005) Perheväkivalta lasten kertomana. Miten ja mitä lapset kertovat terapeuttisissa ryhmissä perheväkivallasta? Acta Universitatis Tamperensis 1107. Tampere University Press, Tampere.

HE 19/2013: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n ja poliisilain 5 luvun 9 §:n muuttamisesta

Katz, Emma & Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja (2020) When coercive control continues to harm children: Post-separation fathering, stalking, and domestic violence. Child Abuse Review. In press.

Laitinen, Merja & Nikupeteri, Anna (2020) Ex-partner Stalking in Finland: Children as Knowing Agents in Parental Stalking. In Lorraine Sheridan & Oliver Chan (eds.) “Psycho-criminological Approaches to Stalking Behavior: An International Perspective," In “Wiley Series in the Psychology of Crime, Policing and Law" (edited by Graham Davies and Ray Bull). In Press.

Laitinen, Merja, Jaana Kinnunen & Riitta Hannus (toim.) (2017) Varjosta valoon. Eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liitto, Helsinki.

Mechanic, Mindy B. (2002) Stalking victimization: Clinical implications for assessment and intervention. Teoksessa Keith E. Davis, Irene H. Frieze & Roland D. Maiuro (toim.) Stalking: Perspectives on victims and perpetrators. Springer Publishing, New York, 31–61.

Nikupeteri, Anna (2016) Vainottuna. Eron jälkeisen vainon tunnistaminen ja uhrien kohtaaminen. Acta Universitatis Lapponiensis 336. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Nikupeteri, Anna & Merja Laitinen (2015) Children’s Everyday Lives Shadowed by Stalking: Postseparation Stalking Narratives of Finnish Children and Women. Violence and Victims 30:5, 830–845.

Nikupeteri, Anna, Harriet Tervonen & Merja Laitinen (2015) Eroded, Lost or Reconstructed? Security in Finnish Children's Experiences of Post-Separation Stalking. Child Abuse Review 24:4, 285–296.

Spitzberg, Brian H. & William R. Cupach (2014) The dark side of relationship pursuit. From attraction to obsession and stalking. 2nd ed. Routledge, New York.

SOU 2019:32. Straffrättsligt skydd för barn som bevittnar brott mellan närstående samt mot uppmaning och annan psykisk påverkan att begå självmord. Betänkande av Utredningen om skydd för barn som bevittnar våld eller andra brottsliga handlingar och ansvar för uppmaning att begå självmord. Stockholm 2019.


 
Julkaistu 27.3.2020
Sivun alkuun |