Etusivu » Juttuarkisto aihealueittain » Huumeet, huumausainerikollisuus

Huumeet, huumausainerikollisuus

Artikkelissa kerrotaan ikääntyvistä ihmisistä, jotka ovat aloittaneet kovien huumeiden käytön nuoruudessaan ja jatkavat sitä edelleen, ja yhteiskunnan suhtautumisesta heihin.

Portugali dekriminalisoi huumeidenkäytön vuonna 2001 ja lähti hoidon tielle. Huumeidenkäyttö on kuitenkin yhä kiellettyä ja siitä seuraa sanktioita, muttei rikosoikeudellisia. Portugalin malli muodostuu ns. ehkäisevästä puuttumisesta, ennaltaehkäisystä, haittojen vähentämisestä sekä huumeidenkäyttäjien kuntoutuksesta ja hoidosta.

Kuntodopingiin liittyneet toimet olivat esimerkki onnistuneesta yhteiskunnallisesta interventiosta.

Huumeidenkäytön laajuuden arviointi edustavasti väestötasolla on tutkimuksellinen haaste. Yksi lupaavimmista uusista keinoista huumetilanteen seuraamiseksi on huumejäämien mittaaminen yhteiskunnan jätevesistä. Menetelmällä saadaan riippumatonta tietoa jätevesiverkoston alueella tapahtuvasta huumeiden käytöstä lähes reaaliaikaisesti.

Keskusrikospoliisin Rikostekninen laboratorio saa tutkittavaksi jatkuvasti uusia yhdisteitä.

Lainmuutos parantaa mahdollisuuksia ennakoivaan valvontaan

Uruguayssa ja muutamassa Yhdysvaltain osavaltiossa on päädytty kannabiksen laillistamiseen ja jonkin verran kokemuksia on jo kertynyt. Näiden maiden kokemusten perusteella ei voi vielä vetää johtopäätöksiä vaikutuksista Suomessa.

Vuosina 2009–2011 toteutetussa ennakointitutkimuksessa valtaosa suomalaisista huumausainealan asiantuntijoista oli sitä mieltä, että lääkkeiden päihdekäyttö tulee vuonna 2020 olemaan yleisempää kuin laittomien aineiden käyttö. Tuoreet analyysit viittaavat siihen, että ennustus on toteutunut jo etuajassa: lääkkeet ovat jo nyt keskeinen osa huumeongelmaa.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä eläköitynyt sosiaalineuvos Tapani Sarvanti näkee, että Suomessa on pystytty toteuttamaan maltillista huumausainepolitiikkaa siksi, ettei huumekysymys ole koskaan vahvasti politisoitunut. EU:n tuki on ollut merkittävä maltillisen, myös haittojen vähentämiseen tähtäävän politiikan kehittämisessä. Huumeidenkäyttäjiin kohdistuvaa kontrollia hän haluaisi keventää muutamien Euroopan maiden mallin mukaan.

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana tutkimusprofessori ja ylilääkäri Hannu Lauerma. Hän muistuttaa, että psyykenlääkkeiden ryhmän sisällä on keskenään hyvin eri tavoin vaikuttavia lääkkeitä, minkä vuoksi ne pitäisi eritellä keskustelussa. Yleensä oikeassa käyttötarkoituksessa ja asianmukaisessa hoidossa mielialalääkkeet eivät suinkaan lisää riskiä väkivaltaiseen käyttäytymiseen vaan nimenomaan pienentävät sitä. Tutkimusta lääkkeiden käytön yhteydestä väkivaltaan tarvitaan silti enemmän.

Huumeet Suomessa 2020 -ennakointitutkimuksen mukaan huumausaineiden käyttö yleistyy ja niiden markkinat keskittyvät järjestäytyneen rikollisuuden hallintaan. Asiantuntijoiden mukaan erityisesti lääkkeiden päihdekäyttö lisääntyy. Myös muuntohuumeiden, kokaiinin ja kannabiksen käyttö lisääntyy. Kannabiksen kotikasvatus on vuonna 2020 todennäköisesti huomattavasti nykyistä yleisempää ja sen käytön ja hallussapidon rangaistuskäytäntöjä saatetaan lieventää.

Dopingrikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin syksyllä 2002. Uudistuksen ensisijaisena tarkoituksena oli puuttua dopingaineiden levittämiseen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että rikosoikeudellinen kontrolli on keskittynyt dopingaineen käyttäjien ympärille.

Huumeiden ongelmakäytön ja muun rikollisen toiminnan välillä on vahva yhteys. Huumeita käyttävien taparikollisten toiminta ei keskity pelkästään aineen ja rahan hankintaan, vaan heidän rikoshistoriansa koostuvat lukuisista eri rikosnimikkeistä.

Tuoreessa oikeustieteellisessä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan huumeiden käyttäjien rikosoikeudellista kontrollia. Huumausainekontrolli eroaa merkittävällä tavalla muiden päihdyttävien aineiden kontrolloinnista, koska huumeisiin käytetään rikosoikeudellista sääntelyä. Suomessa kaikki huumeisiin liittyvä toiminta, myös käyttö ja vähäisen määrän hallussapito omaa käyttöä varten, on säädetty rangaistavaksi.

Kannabis on Suomessa yleisimmin käytetty laiton huumausaine. Koko väestöstä kannabista kertoo kokeilleensa 12 prosenttia, 450 000 suomalaista. Muihin laittomiin huumausaineisiin verrattuna kannabista kokeillaan ja käytetään moninkertaisesti. Kannabikseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua ei kuitenkaan käydä Suomessa juuri lainkaan. Miksi?

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa huumeiden käyttäjäkontrollin tulee perustua ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuollollisiin interventioihin. Rikosoikeuden tulee olla sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien sääntelyn viimeinen keino.

Suomen huumepoliittiset linjaukset tukeutuvat ennen muuta hyvinvointi- ja sosiaalipolitiikkaan. Se, että huumausaineisiin liittyvät teot ovat laissa pääosin määritelty rikoksiksi, ohjaa kuitenkin sääntelykeinoja rikoslain piiriin. Sosiaali- ja terveyspoliittisten sekä kriminaalipoliittisten keinojen yhdistämispyrkimyksestä huolimatta suomalainen huumepolitiikka on aina ollut perustaltaan kaksijakoista. Huumepolitiikka samanaikaisesti sekä työntää käyttäjiä ulos yhteiskunnasta (ekskluusio) että yrittää integroida heitä keskuuteensa (inkluusio).

Rikosoikeudelliset keinot ovat osoittautuneet kansainvälisesti ja kansallisesti varsin tehottomiksi ammattimaisen rahanpesun torjunnassa. Kansallisesti säännöksiä ei sovelleta kovin usein edes tavanomaiseen rikollisuuteen. Näin ollen kriminalisoinnin tavoitteet ja yhä laajenevat kansainväliset toimet rahanpesun torjumiseksi eivät vastaa niitä tuloksia, joita oikeuskäytäntö ilmentää. Tämän vuoksi myös keskustelu rahanpesun kriminalisoinnin perusteista olisi tarpeen.

Viranomaisten tietoon tulleiden törkeiden huumausainerikosten määrä kasvoi 1990 luvulla mutta on 2000-luvulla vähentynyt. Törkeistä huumausainerikoksista on tuomittu varsin pitkiä vankeusrangaistuksia. Kuitenkin vuosina 2002–2005 yli puolet käräjäoikeuksien tuomitsemista ehdottomista tuomioista oli pituudeltaan alle kolme vuotta.

Väittelin toukokuussa Suomen huumepolitiikassa 1990- ja 2000-luvuilla tapahtuneista muutoksista. Erityinen kiinnostuksen kohteeni oli niin kutsuttu haittojen vähentämisen politiikka. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjäni Harry Levine kysyi, mitä kertoisin Suomen nykyisestä huumepolitiikasta suomalaisen päihdetutkimuksen "Grand Old Manille" Kettil Bruunille (1924–1985), jos saisin mahdollisuuden. Vastaukseni Levinen kysymykseen oli niukka ja kysymys jäi pyörimään mieleeni. Mitä siis kertoisin...

Nuorten henkirikollisuus on Suomessa harvinaista sekä kansainvälisesti että historiallisesti. Henkirikollisuuden asukaslukuun suhteutettu kokonaistaso on meillä tunnetusti huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa tai läntisessä Euroopassa, mutta nuorten rikollisuudessa tätä eroa ei esiinny.

Innovatiivinen Tanskan hanke "Ringsted Forsøget" voitti Euroopan rikoksentorjuntapalkinnon 2006. Kokeilussa annettiin kouluikäisille tietoa kyselytutkimusten ja keskustelujen avulla tupakoinnin yleisyydestä. Nuorten käsitykset muiden nuorten riskikäyttäytymisen yleisyydestä muuttuivat totuudenmukaisemmaksi ja itse riskikäyttäytyminen, rikollisuus ja ilkivalta mukaan lukien, vähentyi selvästi.

Suomessa nuorten vankien huumausaineongelmat ratkaistaan pikemminkin ehdottomalla päihteettömyydellä kuin hyödyntämällä haittoja vähentäviä menetelmiä ja toisin kuin monissa muissa vankilajärjestelmissä terveydenhuolto on ensisijaisesti sairaanhoitajien eikä lääkäreiden käsissä. Nämä olivat päähavaintoni vierailuillani kahteen nuorisovankilaan.

Poliisin tietoon saamista huumausainerikoksista suurin osa on nykyisin käyttörikoksia. Vuonna 2005 poliisin tietoon tuli noin 14 400 huumausaine-rikosta, joista käyttörikoksia oli noin 9 200 (64 %). Huumeiden käyttäjien sakottaminen rangaistusmääräysmenettelyssä on yleistynyt, samalla kun käräjäoikeuksissa käsiteltävien huumausainerikosten määrä on vähentynyt.

Haaste 1/2002 Pääkirjoitus

 
Julkaistu 17.12.2013