• suomeksi
Pääkirjoitus 4/2002Tekstiversio
Artikkelit 4/2002
  • Laillisuusvalvonnalle tarvetta kriminaalipolitiikan alalla
    Kriminaalipoltiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Hän näkee eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvojaksi, ei toimijaksi kriminaalipolitiikassa. Alan viranomaisten toimintaan kohdistuu kuitenkin paljon kanteluita.
  • Vapautuvat tarvitsevat monenlaista tukea
    Vapautuvat vangit tarvitsevat rikoksettomaan elämään mm. päihdehoitoa, asunnon, työtä, perhetukea, velkaneuvontaa ja uuden yhteisön. Järjestöt tuottavat osaltaan näitä palveluja, mutta julkiselta sektorilta toivotaan enemmän panostusta vankien jälkihuoltoon. Helsingin Diakonissalaitos on yksi näiden palvelujen tuottajista.
  • Uusi yhteisö ja mielekästä tekemistä
  • Valtiolle enemmän vastuuta jälkihuollosta
  • Suurin osa ensikertaisista ei joudu vankilaan uudelleen
    Vankilaan uudelleen joutuneet ovat pieni, mutta merkittävä osa rikoksen uusijoista. Vuosina 1993–1998 vankeusrangaistuksen uusijoiden suhteellinen määrä on pysynyt suhteellisen vakaasti noin 55–58 prosentissa. Ensikertaisista vangeista joutui samana aikana uudelleen vankilaan 38 prosenttia.
  • Vankien määrä kasvaa yhä
    Vankiluku on kolmen viime vuoden aikana kasvanut noin 25 prosenttia. Tänä vuonna keskimääräinen vankiluku tulee olemaan noin 3450, ja vankiluvun kasvu on vain kiihtynyt.
  • Euroopassakin vankiluvut nousussa
    Euroopan Neuvosto on julkaissut tuoreet vankiluvut jäsenmaistaan. Ne koskevat vuotta 2001. Viiden viime vuoden aikana vankiluvut ovat nousseet useimmissa maissa: Eurooppa elää nousevien vankilukujen ja huonontuvien vankilaolojen aikakautta.
  • Helsingissä kuntoutetaan vankeja työkykyisiksi
    Kuntouttava vankityö Kuva on Helsingin sosiaaliviraston ja Rikosseuraamusviraston yhteistyöhanke. Päihdeongelman hoitoon motivoituneita helsinkiläisvankeja tehdään avovankilakelpoisiksi ja työllistetään sosiaaliviraston työtoimiston töissä. Sosiaalivirasto ja työsiirtola sitoutuvat tekemään tehostettua sosiaalityötä heidän kanssaan ja varmistamaan heille kohtuullisen asunnon.
  • Painetun lehden sisällysluettelo 4/2002
    16.12.2002

Kansi4/02

Teemana vankila