| Syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, päihdehoito | Tekstiversio |
| Selvä kaista -toimintaohjelmalla saatu lupaavia tuloksia Naarajärven vankilassa kokeiluna olleella Selvä kaista -toimintaohjelmalla on saatu rohkaisevia tuloksia. Se on uusi interventiomalli rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeuteen tuomituille. |
| Taiteen tekeminen estää monella tapaa nuorta syrjäytymästä Myrsky-toiminnan arviointitutkimus osoittaa, että nuorten omista lähtökohdista lähtevä ja taiteilijoiden ohjaama taiteen tekeminen vahvistaa nuorten hyvinvointia. Tutkimuksen mukaan taide lisää nuorten tyytyväisyyttä, elämäniloa sekä yhteisöllisiä valmiuksia ja taitoja. Taide myös vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallisuutta. |
| Nuorten syrjäytymisestä uusi tutkimus |
| Tukeeko valvonta rikoksetonta elämää? Ehdonalaisvalvontaan määrätyt kokevat vankilan jälkeisen arjen vaikeaksi. Haastattelututkimuksessa nousi esiin vapautuvien köyhyys, työttömyys, vähäosaisuus, juominen ja asunnottomuus. Kasautuva huono-osaisuus näkyi haastatteluissa selvästi. |
| Sanojen takana – kriminaalipolitiikan muuttuva retoriikka Arikkelissa pohditaan käsitteille politiikassa annettuja merkityksiä – erityisesti sitä, mitä lause "sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa" nykyään merkitsee. |
| Aktiivisessa sosiaalipolitiikassa on myös riskejä Sanktioiden käyttö aktivoinnissa on arvelluttavaa sekä oikeudellisesti että sosiaalisesti. |
| Sosiaaliturvan väärinkäyttöön suhtaudutaan kaksijakoisesti |
| Koulupudokkuus ja työttömyys vahvasti yhteydessä rikollisuuteen Rekisteriaineistojen avulla saadaan tarkempaa tietoa vakavan syrjäytymisen ja rikollisuuden välisestä yhteydestä. Heikossa asemassa olevien joukosta löytyy enemmän rikoksiin syyllistyviä, mutta lisäksi heidän joukossaan on enemmän toistuvasti rikoksia tekeviä henkilöitä. |
| Nuorten syrjäytyminen – epäsuotuisia polkuja aikuisuuteen Suomessa suurimmalla osalla nuorista on koulutusta, toimeentuloa ja terveyttä ja erilaisia mahdollisuuksia ja kykyjä toteuttaa asioita sekä selviytyä ja osallistua yhteiskunnassa. Sitten on nuoria, joilla nämä ovat lähtökohtaisesti heikompia. On joukko, jolle monenlaiset ongelmat kasautuvat. Huono-osaisuuden kasautumiseen viittaavana käsitteenä syrjäytyminen on elämänkulussa etenevä moniulotteinen prosessi, joka liittyy kulttuurisiin, terveydellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Nuoren syrjäytymisen ymmärtämiseksi tulisi ottaa huomioon hänen nykyisen elämäntilanteensa hyvinvoinnin vajeet ja niiden kasautuminen, mutta myös aikaisempien elämänvaiheiden rooli: selviämistä tukeneet ja syrjäytymisen riskiä lisänneet piirteet ja tekijät. |
| Syrjäytymisen ehkäisy sisäisen turvallisuuden ohjelmassa |
| Rikoksentorjunta kannattaa Rikoksentorjunta-palstalla arvioidaan rikoksenehkäisyä sijoituskohteena. Sijoitus on pitkäaikainen ja kustannukset ja tuotot jakautuvat eri tahoille. |
| Sosiaalinen huono-osaisuus yleistä huumekuskeilla |
| SOSIAALIPOLITIIKAN TULEVAISUUS |
| Helsingin sosiaaliviraston lähityöhanke Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa |
| Vapautuvien vankien asemassa paljon parannettavaa |
| Rikostaustaisten nuorten oppimisvaikeudet hyvä selvittää |
| Vangeilla runsaasti ruumiillisia sairauksia ja mielenterveyden häiriöitä |
| HYVINVOINTI ULOS – RIKOLLISUUS SISÄÄN? |
| Vapautuville vangeille lisää tuettuja asumispalveluita Vaikeasti asutettavina on perinteisesti pidetty sellaisia vapautuvia vankeja, jotka kärsivät akuuteista päihde- ja mielenterveysongelmista ja ovat syrjäytyneitä yhteiskunnan palvelurakenteista. Joidenkin vapautuvien vankien asumisen ongelmat johtuvat kuitenkin pitkäaikaisesta vankeusrangaistuksesta, oletetusta korkeasta uusimisriskistä, tunnettavuudesta tai rikoksen laadusta johtuvasta ulkopuolisesta paineesta. |
| Nuorten syrjäytyminen hallituksen huolena |
| Taparikollisuus, huumeet ja rikoskierre Huumeiden ongelmakäytön ja muun rikollisen toiminnan välillä on vahva yhteys. Huumeita käyttävien taparikollisten toiminta ei keskity pelkästään aineen ja rahan hankintaan, vaan heidän rikoshistoriansa koostuvat lukuisista eri rikosnimikkeistä. |
| Voiko tutkintavankeus pysäyttää rattijuopon? Artikkelissa tarkastellaan, voidaanko tutkintavankeudella vaikuttaa tehokkaasti uusintarikollisuuteen, ja miten tuomioistuimen ja vankilan välinen yhteistyö tukee tätä tavoitetta. Vantaan vankila on kehittänyt yhteistyömallia tutkintavankien päihdekuntoutukseen. |
| Väkivallan vähentämiseen osaamista muttei resursseja Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen. Hän pitää hyvänä, että väkivaltatyöhön on jo kehitetty paljon hyviä toimintatapoja. Silti hyvien mallien vakiinnuttaminen projekteista kunnan pysyväksi toiminnaksi tahtoo olla vaikeaa, samoin niiden levittäminen muualle maahan. |
| Rikoksentorjuntaa alkoholipolitiikalla Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän arvioi, että jos alkoholipolitiikka saataisiin tehokkaaksi, myös rikollisuus alenisi huomattavasti. Ministeriön ensisijainen tavoite alkoholipolitiikan ja muiden asioiden suhteen kuitenkin on kansanterveyden parantaminen. |
| Huumeriippuvaiset rikosseuraamusjärjestelmässä Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa huumeiden käyttäjäkontrollin tulee perustua ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuollollisiin interventioihin. Rikosoikeuden tulee olla sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien sääntelyn viimeinen keino. |
| EKSKLUUSIO JA INKLUUSIO |
| Alkoholipoliittiset ratkaisut 2004 ja väkivaltarikollisuus Vuoden 2004 alkoholipoliittiset ratkaisut ja alkoholin kulutuksen kasvu eivät vaikuttaneet mm. väkivaltarikollisuuteen aivan kuten ennustettiin. |
| Yksinäisten syrjäytyneiden miesten asialla Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana kansanedustaja Ilkka Taipale (sd.). Hän on seurannut kriminaalipolitiikkaa pitkään. Viimeaikaista kehitystä – vankiluvun kääntymistä kasvuun 2000-luvun vaihteessa ja jatkuvasti hieman kovenevia tuomioita – hän on katsellut murheellisena. Vankiluvun alentamisen tärkeimpiä keinoja olisivat köyhyyden ja asunnottomuuden puolittaminen sekä eläkkeen myöntäminen työkyvyttömille. |
| Mielenterveysongelmaisille rikoksentekijöille tukea Yhdysvalloissa kokeillaan parhaillaan erilaisia ongelmakeskeisiä tuomioistuimia. Brooklyn Mental Health Court valitsee asiakkaansa syytteen ja mielenterveysongelman perusteella. Kysymyksessä on vaihtoehtoinen seuraamus vähintään vuoden pituiselle ehdottomalle vankeusrangaistukselle. |
| Päihdeongelman hoidossa tarvitaan monenlaista tukea Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, professori Lasse Murto. Hänet tunnetaan syrjäytyneiden puolestapuhujana. Kriminaalipolitiikkaakin Murto katselee niiden ongelmiin ajautuneiden ihmisten näkökulmasta, joilla on taustalla rikosten lisäksi usein päihdeongelmaa, työttömyyttä ja asunnottomuutta. |
| Vankien psykiatrisessa hoidossa riittää haasteita Vankimielisairaalassa törmätään vankien yleisen terveydentilan huonontumiseen ja siihen, että vangit ovat yhä moniongelmaisempia ja syrjäytyneempiä. Päihdeongelman kasvun ja kunnallisten psykiatristen hoitopaikkojen alasajon seuraukset alkavat näkyä. |
| Vapautuvat tarvitsevat monenlaista tukea Vapautuvat vangit tarvitsevat rikoksettomaan elämään mm. päihdehoitoa, asunnon, työtä, perhetukea, velkaneuvontaa ja uuden yhteisön. Järjestöt tuottavat osaltaan näitä palveluja, mutta julkiselta sektorilta toivotaan enemmän panostusta vankien jälkihuoltoon. Helsingin Diakonissalaitos on yksi näiden palvelujen tuottajista. |
| Uusi yhteisö ja mielekästä tekemistä |
| Helsingissä kuntoutetaan vankeja työkykyisiksi Kuntouttava vankityö Kuva on Helsingin sosiaaliviraston ja Rikosseuraamusviraston yhteistyöhanke. Päihdeongelman hoitoon motivoituneita helsinkiläisvankeja tehdään avovankilakelpoisiksi ja työllistetään sosiaaliviraston työtoimiston töissä. Sosiaalivirasto ja työsiirtola sitoutuvat tekemään tehostettua sosiaalityötä heidän kanssaan ja varmistamaan heille kohtuullisen asunnon. |
| Sopimushoidon ongelmakohtia Sopimushoidon toteutukseen sisältyy monia ongelmallisia kysymyksiä, jotka on ratkaistava ennen kuin kokeilu voidaan onnistuneesti toteuttaa. Sopimushoitotoimikunta suhtautui luottavaisesti siihen, että nekin pystytään ratkaisemaan. |
| Päihdekuntoutus vakiintunut osaksi vankeinhoitoa Vankeinhoidosta tullut lyhyessä ajassa päihdekuntoutuksen merkittävä tuottaja ja kehitys näyttää jatkuvan. |
| Korvaushoito on myös kriminaalipoliittinen kysymys |
| Kollektiivinen hoitovirhe |
| Huumeriippuvaisten hoidossa monia näkökohtia |
| Huumeriippuvaisten hoito terveyskeskuksissa ongelmallista |
| Vantaan kokemuksia huumeriippuvaisten hoidosta |