| Omaisuusrikollisuus, rikostilastot | Tekstiversio |
| Kauppa ja teollisuus rikosten kohteena Ensimmäisen Suomessa toteutetun yritysuhrikyselyn tulokset osoittavat, että vähittäiskaupan ja teollisuuden toimipaikkoihin kohdistuu monenlaista rikollisuutta, joka aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Kaupan toimipaikoista 69 prosenttia ja teollisuustoimipaikoista 26 prosenttia joutui vähintään yhden rikoksen kohteeksi vuoden aikana. |
| Rikostilastojen lukeminen Rikoksentorjunta-palstalla käsitellään loppukesällä syntynyttä keskustelua rikostilastoista. Keskustelu havainnollistaa hyvin tilastojen tulkinnan ongelmia. |
| Sakkovangit vähenivät, rikokset pysyivät ennallaan Sakon muuntorangaistusjärjestelmää uudistettiin vuosina 2007 ja 2008. Kohtuullisella varmuudella voidaan arvioida, että uudistuksilla ei ole ollut välittömiä vaikutuksia sakkorikosten tekemiseen. Kauppa ilmoittaa rikoksista herkemmin poliisille, mikä nostaa rikostilastoja. |
| Kauppakeskusten rikosriskit hallintaan Kaupallisten keskusten turvallisuus ja kilpailukyky -hankkeessa merkittävämmiksi rikosriskeiksi havaittiin uhkaavasti tai sekavasti käyttäytyvät asiakkaat ja ylipäänsä kaupan henkilökunnan uhkailu sekä myymälävarkaudet. Haastattelututkimusten perusteella vakavat turvallisuusuhkat ovat harvinaisia. Turvallisuuden hallinnan keinoista tärkeimmiksi osoittautuivat ennakointi, ohjeistus, vartiointi ja koulutus. |
| Virtuaalivarkaudet todellisuutta Virtuaalisesta omaisuudesta on tullut kauppatavaraa, jota ostetaan oikealla rahalla. Käyvän valuutan myötä virtuaaliomaisuus kiinnostaa myös rikollisia. Usein menetetyn omaisuuden arvo on muutamia kymppejä, joten läheskään kaikki rikokset eivät tule poliisin tietoon. |
| Vakuutuspetokset poliisin ja vakuutusalan näkökulmasta Vahinkovakuutuksesta on haettu 2000-luvulla korvauksia vuosittain yli miljoonaan vahinkoon. Vakuutusalalla työskentelevät vakuutustutkijat selvittelevät keskimäärin yli 2 000 epäselvää vahinkotapausta vuodessa. Poliisin tietoon tulee vuosittain sadasta kahteen sataan petosepäilyä, joissa vakuutusyhtiö tai -yhdistys on asianomistaja. Määrä on viime vuosina selvästi vähentynyt. Millaisia juttuja poliisille ilmoitetaan ja mistä niiden pieni määrä johtuu? |
| Varkaudet vähenevät Tuore tutkimus osoittaa, että varkausrikosten väheneminen on jatkunut. Varkauden kohteeksi joutumisen riski vaihtelee iän, tulojen, asuinalueen ja asumismuodon mukaan. Rikospelot ovat vähentyneet. |
| Rikollisuus luonnonkatastrofien yhteydessä Luonnonkatastrofin aikana ryöstely on pelättyä harvinaisempaa ja varastelu jopa vähenee. Sitä esiintyy yleensä vasta katastrofitilanteen mentyä ohitse. Tilanne tuo yleensä esille ihmisten epäitsekkäitä taipumuksia. |
| Taskuvaras metsästää Tallinnassa tarkkaamattomia Tallinnassa taskuvarkauksia yritetään ehkäistä yhteistyön avulla. Poliisi esimerkiksi kouluttaa ruokapaikkojen ja kauppojen henkilökuntaa sekä oppaita. Vanhassa kaupungissa on myös käynnistetty naapurivalvontaa muistuttava yhteistyöhanke poliisin, yritysten ja puhelinyhtiön kesken. |
| Matkapuhelinvarkauksia voi vähentää Matkapuhelimien anastaminen on Suomessakin laaja ongelma. Ongelmia voi vähentää sekä paikallisin toimin että kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa vähennetään anastetuista puhelimista saatua hyötyä. |
| Rikosten määrä laskenut hieman viime vuosina Rikosten kokonaismäärän kasvu on 1990-luvulla taittunut ja viime vuosina suunta on ollut lievästi laskuvoittoinen. Rikollisuuskuvaa ovat muuttaneet huumausaine- ja talousrikollisuus. |
| Turistit turvassa Helsingissä? Helsingissä poliisin tietoon tuli vuoden 2001 touko-syyskuussa noin 450 ulkomaan kansalaisiin kohdistunutta rikosta. Kaksi kolmannesta oli varkausrikoksia. Tyypillisen matkailijan riski joutua Helsingissä väkivallan kohteeksi on pieni. |
| Kokkolan Näppis-projekti arvioitiin Kokkolan perusturvakeskuksen ja poliisin käynnistämä Näppis-projekti kohdistui ensisijaisesti alle 15-vuotiaisiin, jotka jäivät kiinni omaisuusrikoksesta. Enemmistö teoista oli näpistyksiä. Keskeisin tavoite vuosina 1999 ja 2000 toteutetussa projektissa oli lapsen rikollisen käyttäymisen pysäyttäyttäminen. |