| Järjestäytynyt rikollisuus, paritus, ihmiskauppa, terrorismi | Tekstiversio |
| Ihmiskaupan vastainen työ etenee hitaasti Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on huolissaan siitä, että ihmiskauppatapauksia on toistaiseksi tunnistettu vasta muutamia, useammin sekä tutkinta että tuomiot ovat koskeneet vähäisempiä rikoksia, jotka eivät anna turvaa ja oikeuksia uhrille. Laittoman maahantulon torjuntaan keskittyminen vaikeuttaa uhrin näkemistä. |
| Ulkomaiset liikkuvat rikollisryhmät jalkautuneet Suomeen Rikollisuuden kansainvälistyminen näkyy myös tavanomaisessa rikollisuudessa. Viime vuosina ulkomailta, erityisesti Baltian maista tai Baltian maiden kautta, tulevat liikkuvat rikollisryhmät ovat tehneet hyvin suunniteltuja omaisuusrikoksia. Tekijät ja saalis poistuvat maasta välittömästi teon jälkeen. Viranomaiset ovat kehittäneet yhteisen toimintamallin kyseiseen ns. "Hit and run" -tyyppisen rikollisuuden torjuntaan. |
| Järjestäytynyt rikollisuus kasvussa EU:n alueella |
| Työperäisen ihmiskaupan piirteitä esiintyy Suomessa Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapausten määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Työperäisestä ihmiskaupasta ei ole kuitenkaan toistaiseksi annettu tuomioita, vaikka eri toimijoiden tietoon tulee kymmeniä epäilyttäviä tapauksia vuosittain. Tämä on vain jäävuoren huippu, sillä tunnistamisessa on ongelmia. Tutkimus osoittaa, että ulkomaalaiset työntekijät ovat Suomessa kohdanneet monenlaisia hyväksikäytön muotoja. Pahimmillaan hyväksikäyttö on työperäistä ihmiskauppaa. |
| Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta strategioissa Artikkelissa tarkastellaan EU:n ja Suomen oikeus- ja sisäasioiden strategioita rajat ylittävän järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan kannalta. Strategiat kertovat siitä, mihin suuntaan kehitystä halutaan ohjata ja millaisiin uhkakuviin viranomaistasoilla varaudutaan. |
| Terrorismin torjunta ennalta ehkäisevää yhteistyötä Valtioneuvosto hyväksyi maaliskuussa 2010 ensimmäisen kansallisen terrorismin torjunnan strategian. Suomessa terrorismin torjunnan painopiste on ennalta estävässä toiminnassa. Strategia ohjaa viranomaisten varautumista ja yhteistyötä terrorismin torjunnassa. |
| Ammattimainen rikollisuus tietoverkossa Tietoverkossa toimivan ammattimaisen rikollisuuden tavoitteena ei ole hurvitella sivullisten koneilla hakkeroinnin riemusta. Kyse on rikollisesta liiketoiminnasta. Tavoitteena on taloudellinen hyöty mahdollisimman pienellä riskillä ja kevyellä kulurakenteella. |
| Ihmiskauppa tunnistettava rikosprosessissa paremmin Kansallinen ihmiskaupparaportoija pitää epätodennäköisenä, että ihmiskauppa olisi maassamme niin marginaalinen ilmiö kuin mitä esitutkintojen ja tuomioistuinratkaisujen lukumäärä antaisi olettaa. Kynnys ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten soveltamiseen on noussut korkealle, eikä ihmiskauppaa tunnisteta. |
| Järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisyn kustannukset "Järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan käytävän sodan" kustannuksia on arvioitu vain harvoin, ja laskelmia sen hyödyistä on vieläkin vähemmän. On hämmentävää, että tiedämme vain vähän järjestäytyneen rikollisuuden sääntelyyn kohdistettujen toimien vaikutuksista, koska toimet ovat usein dramaattisia ja laajakantoisia sekä kustannuksiltaan kalliita. |
| Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta Artikkelissa etsitään tietoon perustuvia lähestymistapoja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. |
| Terrorismi – tutkimus, myytit ja torjuntatoimet Terrorismin uhan ainakin näennäinen kasvu on saanut poliitikot ja viranomaiset kiinnostumaan terrorismia koskevasta tutkimuksesta. Tutkimustiedon hyödyntämisessä poliittisessa päätöksenteossa on kuitenkin ongelmia käytännön tasolla |
| Monin keinoin radikalisoitumista vastaan Työtä oikeudenmukaisen ja terrorismista vapaan maailman eteen tulee tehdä sekä paikallisissa kortteleissa että kansainvälisen politiikan kamareissa. Toiminnan tulisi olla johdonmukaista kaikkialla. Poliittisten tahojen lisäksi uskonnollisten yhteisöjen tulee kantaa vastuunsa. Maltillisen ja vuorovaikutukseen sekä luottamukseen perustuvan yhteiskuntapolitiikan tuottaminen ei ole helppoa; päinvastoin se vaatii ponnisteluja. |
| Ihmiskauppa ja järjestäytynyt paritus Suomessa Ihmiskaupan uhrit ja paritetut naiset rekrytoidaan Suomeen pääasiassa Virosta ja Venäjältä. Ihmiskauppa- ja paritusorganisaatioissa voi olla mukana monenlaisia toimijoita, kuten ylätason johtajia, välitason parittajia ja erilaisia ”kenttämiehiä” ja avustajia. Taloudellinen kontrolli, sääntöjen asettaminen ja liikkumisvapauden rajoittaminen sekä väkivalta ja uhkailu ovat tyypillisiä naisten kontrolloinnin muotoja. |
| Tutkimus prostituutiosta Pohjoismaissa |
| Miten terrorismikampanjat loppuvat? Terrorismin torjunnan kehittämisessä on hyödyllistä tutkia terrorikampanjoiden elinkaarta, myös niiden loppuvaiheita. Yleensä yksittäiset terrorikampanjat eivät ole kovin pitkäikäisiä. Tutkimus on löytänyt toiminnan hiipumiseen monia syitä. |
| Nuorallakävelyä – terrorismin vastaisen toiminnan ihmisoikeusongelmat Terrorismin vastaisia toimia on vaikea arvostella. Tämä johtuu siitä, että terrorismi on eräänlainen inhimillisen pahan äärimuoto. Jokaisen kriittisen terrorismitutkijan on aloitettava esitelmänsä ja artikkelinsa vakuuttamalla, ettei hänen sanomaansa saa tulkita missään määrin terrorismin puolustamiseksi. |
| Ihmiskauppaa vai paritusta? Tunnusmerkistöjen välisellä rajanvedolla on merkitystä ihmiskaupan uhrien kannalta. Toisaalta tulkinta vaikuttaa myös ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen. |
| JÄRJESTÄYTYNEEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTA |
| Ihmiskaupan vastaisen toiminnan saavutuksia ja haasteita Tähän mennessä kymmenisen tapausta on alustavasti tutkittu ihmiskauppana, mutta vain yksi on edennyt sellaisena tuomioistuimeen asti. Ensimmäinen ihmiskauppatuomio annettiin maaliskuussa 2007. |
| IHMISKAUPPA JATKUU |
| IHMISKAUPPA JA IHMISTEN SALAKULJETUS |
| Suomen laittomat maahantulijat Kolmen maan yhteistutkimuksen Suomen osuudessa kyseltiin PTR-viranomaisten (poliisi, tulli ja rajavartiosto) näkemyksiä Venäjän kautta Suomeen tulevista laittomista maahantulijoista. Laittomat tulijat voidaan jakaa maksettuihin tai pakotettuihin ihmisalakuljetuksen uhreihin, poliittisiin pakolaisiin ja paremman elintason perässä kulkeviin siirtolaisiin. |
| Ihmisten laiton kuljettaminen rajojen yli Euroopassa Artikkelissa esitetään joitakin tuloksia kolmen EU-maan tutkimushankkeesta, joka koskee laitonta maahanmuuttoa. Tähän Euroopan Unionin AGIS-ohjelman rahoittamaan hankkeeseen osallistuvat Viro, Suomi ja Iso-Britannia. |
| Suomalainen järjestäytynyt rikollisuus – myytti vai fakta? Suomalaisten ammattirikollisryhmiä voidaan kuvata enimmäkseen puolijärjestäytyneiksi. Ryhmillä on tiettyjä järjestäytyneen rikollisryhmän ominaisuuksia ja piirteitä, mutta toiminta on usein amatöörimäistä ja kausiluonteista – ainakin verrattuna kansainvälisiin tunnettuihin järjestäytyneisiin rikollisryhmiin. |
| Suomen asema kansainvälisessä ihmiskaupassa Olisi selvitettävä, kuinka laajaa Suomeen suuntautuva ihmiskauppa todellisuudessa on. |
| Naiskauppa ja Suomi Tietämys ulkomaalaisten Suomessa harjoittamasta prostituutiosta, erityisesti siihen liittyvästä paritustoiminnasta, on edelleen vähäistä. Tämä johtuu paitsi seurannan niukoista resursseista myös nykylainsäädännön aukoista ja prostituutioon liittyvän rikollisuuden ominaispiirteistä. |