Luvut perustuvat kuolinsyytilastoihin. Tahallisten täytettyjen henkirikosten poliisin tilastoimiin määriin perustuvat suhdeluvut eivät olennaisesti muuta asetelmaa. Poliisi tilastoi Irlannissa 1992–1996 vuosittain keskimäärin 41 henkirikosta, joissa kuolleita keskimäärin 43. Vuosituhannen vaihteessa henkirikollisuus on Irlannissa hieman kasvanut.

Enda Dooley on analysoinut henkirikollisuutta Irlannissa 1992–1996. Koska henkirikosten vuosilukumäärät ovat pieniä ja satunnaisvaihtelut suuria, Irlannissa on käytettävä useamman vuoden keskiarvoja. Dooleyn aineisto perustuu poliisin tiedostoihin, joista tiedot on koottu erityisellä lomakkeella. Perustiedot näyttävät olevan samat kuin Suomessa käytettävässä henkirikosten seurantajärjestelmässä, jonka käyttöönoton ensimmäisen seitsemän kuukauden tiedot Martti Lehti on analysoinut. Tapausmäärinä tämä vastaa Irlannin kahden vuoden henkirikollisuutta.

Aineistoissa on pieniä eroja, jotka johtuvat rikosmääritelmistä ja tilastointikäytännöistä. Lisäksi oletetaan, että suomalainen kuolinsyyn tutkintajärjestelmä paljastaa poikkeuksellisen hyvin kuolemantapaukset, joissa on aihetta epäillä väkivaltaa, ja siten käynnistää rikostutkimuksia enemmän kuin muualla. Mainitut seikat saattaisivat jonkin verran tasoittaa maiden huomattavaa eroa henkirikostiheydessä, mutta eivät selitä sitä pois. Ne eivät liioin häiritse vertailua, jossa kiinnitetään huomiota vain kummankin maan henkirikosten ominaispiirteiden silmiinpistäviin eroihin.

Henkirikosten piirteiden selvimpiä eroja

Tällaisia on ensiksikin henkirikosten uhrien ikä. Suhteessa saman ikäryhmän väestöön Irlannissa ikäpiikki on nuorissa aikuisissa, 20–29-vuotiaissa. Suomessa henkirikoskuolleisuuden huippu on ikäryhmässä 40–49-vuotiaat. Irlannissa tekijät ovat keskimäärin 30-vuotiaita, Suomessa kymmenen vuotta vanhempia. Suomessa siis henkirikoksissa kuolleet ja henkirikosten tekijät ovat olennaisesti vanhempia kuin Irlannissa.

Naisten osuus niin rikosten tekijöistä kuin uhreistakin on kummassakin maassa suunnilleen sama: yksi kymmenestä tekijästä on nainen, uhreista runsas neljännes. Suomen vuoden 2002 aineistossa naisuhrien osuus oli poikkeuksellisen korkea, mistä syystä myös miesten tekemien naisiin kohdistuneiden tappojen osuus oli Irlantia korkeampi. Näidenkin tapausten osuus useamman vuoden keskiarvona on samaa tasoa kummassakin maassa. Naisten tekemien henkirikosten uhrit ovat kummassakin maassa lähes poikkeuksetta puolisoita ja perheen jäseniä. Miesten tekemät henkirikokset kohdistuvat Irlannissa hieman useammin tuntemattomiin (27 %) kuin Suomessa (23 %). Toisin sanoen: niin naisiin kohdistuneessa kuin naisten tekemässä henkirikollisuudessa ja sen luonteessa näkyy oikeastaan vain yleisen henkirikollisuuden tasoero.

Rikosten tapahtumapaikoissa on hyvin selvä ero: Irlannissa puolet henkirikoksista tehdään ulkotiloissa, erityisesti julkisissa ulkotiloissa, kun taas Suomessa yksityisten ja julkisten ulkotilojen tekopaikkojen yhteenlaskettu osuus ei ole edes viidennestä. Asia on yhteydessä ikäjakautumaan; Suomessakin nuorten väkivalta on julkisinta.

Irlannissakin on katsottu rikosten maantieteellistä jakautumaa poliisipiirijaon pohjalta. Rikostiheys vaihtelee huomattavasti alueittain. Korkein se on Limerickissä, seuraavina tulevat Dublin ja Tipperary. Dooley esittää ainakin osaselitykseksi kurjistumisen urbaaneilla alueilla. Lehden tulokset niin ikään osoittavat henkirikollisuudessa suuria alueellisia eroja, jotka lisäksi ovat jyrkentyneet (esimerkiksi Uudenmaan henkirikostiheys nykyisellään alittaa Irlannin keskimääräisen tason). Suomessa henkirikollisuus ei kuitenkaan ole yhteydessä urbaaniin kurjistumiseen vaan aluepoliittiseen resurssien uusjakoon, jossa heikoille jäänyt osa maasta on väkivaltaistunut entisestään. Väkivaltaan yhteydessä olevat kurjistumisongelmat paikantuvat Irlannissa suuriin kaupunkeihin ja niiden liepeille, Suomessa pohjoisen ja idän muuttotappiokuntiin.

Kummassakin maassa rikokset tehdään illalla tai yöllä. Irlantilaisraportti käyttää karkeampaa vuorokaudenaikajakoa kuin suomalainen, jolloin mahdollisia vähäisempiä eroja ei näe.

Vaikka suunnitelmallisuuden arviointi on vaikeaa ja varmastikaan aineistoissa ei ole käytetty aivan samoja kriteereitä, huomionarvoista on, että irlantilaisista henkirikoksista yli puolet arvioidaan suunnitelmallisiksi, kun Suomessa niiden osuus arvioidaan noin kolmanneksi. Rikosten motiivit on aineistoissa luokiteltu eri tavoin. Kuitenkin kummassakin maassa joka toinen henkirikos on luokiteltu jostakin riidasta seuranneeksi. Ryöstön tai raiskauksen toteuttamiseksi, kostoksi tai mustasukkaisuudesta tehtyjen henkirikosten osuudet ovat muutamia prosentteja. "Psykiatristen tapausten" osuus yltää Suomessa kymmeneen prosenttiin ja Irlannissakin se on merkittävä vaikka pienempi kuin Suomessa.

Henkirikosten tekovälineissä on selvä ero. Suomessa kolmannes henkirikoksista tehdään teräaseella ja vain 14 prosenttia ampuma-aseella (vuoden 2002 aineisto, aiemmin ampuma-aseella tehtyjä rikoksia ollut runsas viidennes). Irlannissakin teräase on yleinen henkirikoksen tekoväline, mutta ampuma-aseet ovat niitä yleisempiä (tekovälineenä 27 %:ssa).

Henkirikoksia, joissa tekijä ei tunne uhria, on Irlannissa olennaisesti enemmän kuin Suomessa, varsinkin verrattaessa Suomen vuosien 1998–2000 tietoihin (Vuoden 2002 aineistossa osuus oli mm. Myyrmannin pommi-iskun vuoksi poikkeuksellisen korkea). Kummassakin maassa rikokset tapahtuvat enimmäkseen tuttavien tai (muuten ryyppy-)seurueeseen kuuluneiden kesken.

Juomistilanteet Irlannissa kontrolloidumpia

Yksi selvimmistä eroista Irlannin ja Suomen henkirikoksissa on osapuolten päihtyneisyys. Irlannissa 45 prosentissa henkirikoksia sekä tekijä että uhri ovat selviä, Suomessa alle 20 prosentissa. Molemmat osapuolet ovat päihtyneitä Irlannissa harvemmassa kuin joka kolmannessa henkirikoksessa, Suomessa melkein kahdessa kolmesta. Päihtymystä ei aineistoissa ole todettu verimittauksin eivätkä tulokset ole aivan tarkkoja, mutta kuvannevat totuutta. Ero merkitsee, että runsaat puolet Suomen ja Irlannin henkirikollisuuden tasoerosta selittyy niiden henkirikosten runsaudella Suomessa, joissa ainakin toinen osapuoli on humalassa.

Suomen ja Irlannin alkoholinkulutuksessa on runsaasti yhtäläisyyksiä. Irlannin alkoholinkulutus runsaalla 12 litralla ylittää Suomen. Sielläkin harvat juovat päivittäin, mutta juotaessa juodaan runsaasti. Samoin kuin Suomessa, sellaisten rikosten osuus, joissa tekijä on päihtynyt, on korkea (poliisin tietoon tulleissa henkilöön kohdistuvista rikoksista puolet on tällaisia) ja vielä korkeampi on päihtyneiden osuus erilaisissa järjestyshäiriöissä.

Irlannissakin humallutaan alkoholista ja alkoholi tuottaa väkivaltaa ja rikoksia, mutta ei siinä määrin kuolemaan johtavaa väkivaltaa kuin Suomessa. Selitys lienee kahtaalla:

Ilmeisesti kuitenkin juomistilanteet ovat Irlannissa erilaisia, sosiaalisempia ja kontrolloidumpia siten, ettei voimakaskaan päihtymys tuota tappoja. Suomessa tyypillinen henkirikosnäyttämö on tolkuttomasti humaltunut pari tai pieni seurue ilman, että paikalla olisi ketään niin selvää, että voisi tavalla tai toisella puuttua kuolemaan johtavaan tapahtumankulkuun. Suomen ja Irlannin kulttuurissahan on perusero: Irlanti on katolinen maa.

Toiseksi alkoholin käyttö on raskaampaa Suomessa kuin Irlannissa. Se nähdään alkoholisairauksissa kuolinsyynä. WHO:n tilastojen mukaan Suomessa kuolee noin puolitoistakertainen määrä Irlantiin verrattuna niin miehiä kuin naisiakin kuolinsyihin, jotka edellyttävät sekä jatkuvaa suurkulutusta että huomattavan korkeita kerralla nautittuja viinamääriä.

Suomen ja Irlannin vertailu paikantaa Suomen henkirikollisuuden "extran" taloudellisesti taantuvan Suomen työelämän ulkopuoliseen ja muutenkin syrjäytyneeseen ja alkoholisoituneeseen väestöön ja tämän ryyppysakeissa (joka voi olla perhepiirikin) tapahtuvaan tolkuttomaan ryypiskelyyn. Näin Lehden pohjoismaisella vertailulla osoittama tulos vahvistuu Suomen ja Irlannin vertailusta. Tämä selittää suurimmaksi osaksi kaikki muutkin erot, jotka edellä on havaittu verrattaessa Suomen henkirikollisuutta maahan, jossa henkirikollisuuden taso on Euroopan alhaisin.

Kirjoittaja on rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri.

Lehti Martti (2004) Henkirikoskatsaus 2002. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 206.

HAASTE 4/2004