Suomessa vuonna 1997 tehdyn kyselytutkimuksen (Usko, toivo, hakkaus) mukaan joka viidennessä parisuhteessa nainen oli joskus joutunut puolisonsa väkivallan kohteeksi. Tutkimuksen mukaan fyysinen ja seksuaalinen väkivalta kohdistui erityisesti nuoriin, avoliitossa oleviin naisiin ja pienten lasten äiteihin. Tyypillisesti väkivalta oli muodoltaan lievää, kuten liikkumisen estämistä, kiinnipitämistä tai läimäyttelyä ja väkivallalla uhkaamista. Väkivallasta aiheutuu vammoja noin puolelle parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneista. Vakavat väkivallan muodot, kuten kuristaminen tai aseellinen väkivalta ovat verrattain harvinaisia.

Kyselytutkimuksen tuottama kuva parisuhdeväkivallasta poikkeaa jonkin verran siitä kuvasta, jonka olemme saaneet sanomalehtien välityksellä tai toisen tyyppisistä, kvalitatiivisin menetelmin tehdyistä haastattelututkimuksista. Näissä kertomuksissa kuvataan usein pitkään jatkunutta, toistuvaa parisuhdeväkivaltaa, joka on muuttunut ajan myötä vakavammaksi. Myös poliisi on toisinaan hälytetty kotiin tai vaimo on paennut lasten kanssa turvakotiin. Tarinoille on tyypillistä, että mies käyttää runsaasti alkoholia ja tuhlaa perheen rahat juomiseensa. Mies käyttää systemaattisesti ja harkiten erilaisia kontrollin ja vallan keinoja terrorisoiden vaimonsa elämää ja vahvistaen samalla omaa maskuliinisuuttaan.

Tämän artikkelin tarkoituksena on pohtia, löytyykö kyselyaineiston yleisten kuvausten takaa myös muissa tutkimuksissa esiin tullutta pitkään jatkunutta parisuhdeväkivaltaa. Käytän aineistona edellä mainittua kyselyä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Aineisto kerättiin postikyselyllä vuonna 1997. Suomalaisista 18–74 vuotiaista naisista poimittiin 7000 naisen systemaattinen otos Väestön keskusrekisteristä. Kyselyyn vastasi lähes 5000 naista (70 %), joista noin 3500 oli naimisissa tai avoliitossa. Rajasin analyyseihini ne 18–64-vuotiaat naiset (n=456), jotka ovat kokeneet väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Valitsemani analyysin kannalta oli tärkeää poistaa sellaiset tapaukset, joilla oli puuttuvia tietoja analyysin kannalta keskeisissä muuttujissa. Tästä syystä tässä esitetyt keskimääräiset tulokset poikkeavat hieman Usko, toivo, hakkaus -raportissa esitetyistä.

Väkivallan piirteet

Erottelin ryhmittelyanalyysin avulla kyselyaineistosta neljä tapaa, joilla väkivallan muodot ja sen seuraukset ilmenevät parisuhteissa. Ne perustuivat väkivallan vakavuutta, sen fyysisiä ja henkisiä seurauksia ja kestoa kuvaaviin ulottuvuuksiin.

Naisista kymmenesosa (n=49) oli kokenut luonteeltaan vakavaa, pitkään jatkunutta parisuhdeväkivaltaa, joka jatkui edelleen. Väkivalta oli yleensä alkanut keskimäärin 5–10 vuotta sitten ja puoliso oli ollut väkivaltainen myös viimeisen vuoden sisällä. Väkivalta oli yleensä lyömistä ja potkimista, joskus puoliso oli myös seksuaalisesti väkivaltainen ja väkivallalla oli ollut vakavia fyysisiä seurauksia, kuten haavoja ja luunmurtumia. Tämä vastaa noin kolmea prosenttia kaikista parisuhteessa olevista, mutta todellisuudessa ryhmä on todennäköisesti suurempi, sillä sen kohteeksi joutuneita naisia ei tavoiteta kyselytutkimuksella riittävän hyvin. He voivat olla väliaikaisesti turvakodissa, väkivaltainen mies voi estää heidän osallistumisensa tutkimukseen tai kokemukset ovat niin sekasortoisina heidän mielessään, etteivät he pysty siirtämään niitä kyselylomakkeelle.

Tämän luonteista väkivaltaa kokeneet naiset olivat usein työelämän ulkopuolella (työttömiä, eläkkeellä tai kotona hoitamassa lapsia), ansaitsivat vähän tai he saivat toimeentulonsa erilaisista sosiaalituista ja olivat muun luonteista väkivaltaa kokeneita naisia useammin miehestään taloudellisesti riippuvaisempia. Taloudellinen riippuvaisuus miehestä tarkoittaa sitä, että näiden naisten on vaikeampi lähteä väkivaltaisista parisuhteistaan, koska heillä on vähän vaihtoehtoja elämänsä hallintaan. Vaikka miesten ominaisuudet yleensä vaihtelivat hyvin vähän erityyppisten väkivallan muotojen välillä, nämä miehet olivat muita yleisemmin alityöllistettyjä. Naisista 44 prosenttia oli 30–44-vuotiaita ja 41 prosenttia 45 vuotta täyttäneitä.

Pitkään kestänyttä, jatkuvaa väkivaltaa kokeneiden ryhmässä oli keskimääräistä useammin naisia, jotka käyttivät runsaasti alkoholia. Runsaasti alkoholia (alkoholin humalakäyttö vähintään kerran tai kaksi kertaa viikossa) käyttävien naisten osuus oli kuitenkin kaikista parisuhteessa olevista pieni (2 %). Marja Holmilan tutkimuksen mukaan naisen runsaalla alkoholin käytöllä on vahva yhteys puolison juomiseen. Runsaasti alkoholia käyttävän naisen puoliso on myös todennäköisemmin runsaasti juova kuin raitis. Intiimiväkivalta oli myös Holmilan haastattelemien naisten elämänkokemuksissa usein läsnä. Väkivallalla oli merkittävä rooli ajamaan nämä naiset runsaaseen juomiseen.

Runsaasti alkoholia käyttävien naisten oli Riitta Granfeltin naisten kodittomuutta käsitelleen tutkimuksen mukaan vaikea hakea apua perheväkivaltaan. He pelkäsivät leimautumista ja häpesivät ja syyttivät itseään väkivallasta ja siitä vaikenemisestaan. Väkivallalla ja runsaalla alkoholin käytöllä on muitakin vaikutuksia naisten huono-osaisuuteen. Kodittomuuden pelon takia naiset pysyivät väkivaltaisissa parisuhteissaan.

Miehen kontrolli ja naisen elintilan rajoittaminen olivat silmiinpistäviä pitkään jatkuneessa parisuhdeväkivallassa. Mies käytti myös muunlaisia kontrollin keinoja, kuten nimittelyä, nöyryyttämistä (41 %), sosiaalisen elämän rajoittamista esimerkiksi estämällä naista tapaamasta ystäviään tai sukulaisiaan (30 %) ja oli mustasukkainen (28 %). Näille miehille muista väkivaltaisista miehistä poiketen oli tyypillistä myös se, että he tuhosivat perheen yhteistä omaisuutta (26 %), rajoittivat naisen taloudellista määräämisoikeutta (26 %) ja uhkasivat vahingoittaa itseään, jos nainen jättäisi miehen (24 %).

Väkivallalla on naisten elämässä ollut monenlaisia psyykkisiä seurauksia. Kahdeksan kymmenestä parisuhteessaan pitkään kestänyttä jatkuvaa väkivaltaa kokeneista naisista koki pelkoa tai vihaa ja neljä viidestä masennusta, kun muun tyyppistä väkivaltaa kokeneista naisista pelkoa koki keskimäärin 47 prosenttia, vihaa 61 prosenttia ja masennusta 48 prosenttia. Myös univaikeudet (50 %) ja itsetunnon aleneminen (50 %) olivat yleisempiä kuin väkivaltaa kokeneilla naisilla keskimäärin (univaikeudet 25 %, itsetunnon aleneminen 35 %).

Amerikkalainen sosiologi Michael P. Johnson nimesi tämän tyyppisen parisuhdeväkivallan muodon omassa artikkelissaan patriarkaaliseksi terrorismiksi. Sillä Johnson tarkoittaa miehen harjoittamaa terrorinomaista kontrollia vaimosta. Kontrolli sisältää systemaattista vallankäyttöä, ei vain fyysistä väkivaltaa vaan taloudellista alistamista, uhkailua, eristämistä ja muita kontrollin keinoja. Väkivaltaa mies käyttää patriarkaalisen kontrollin välineenä.

Väkivallan muodot voivat vaihdella

Aineistossa esiintyi myös kolmen muun tyyppistä väkivaltaa. Yleisin oli väkivalta, joka oli ollut episodi menneisyydessä (39 %). Väkivalta oli tässä ryhmässä useimmiten ollut lievää, siitä ei juurikaan aiheutunut vammoja ja henkiset seuraukset olivat vähäisiä.

Toiseksi yleisintä aineistossani oli lyhyt väkivallan historia (33 %). Tämä oli erityisesti nuorten naisten, 18–29-vuotiaiden, kokemaa väkivaltaa, kun taas muut väkivallan luonnehdinnat olivat tyypillisempiä vanhemmille. Väkivalta oli alkanut verrattain äskettäin, useimmiten vasta muutama vuosi sitten. Näyttäisi myös siltä, että väkivalta jatkuisi näissä suhteissa edelleen. Väkivalta oli luonteeltaan vakavaa, ja sen tyypillisiä muotoja olivat lyöminen, potkiminen, kuristaminen ja seksuaalinen väkivalta. Kuitenkaan väkivallasta ei ollut aiheutunut vakavia fyysisiä vammoja. Miehen kontrollilla ei ollut niin suurta osuutta kuin muissa väkivaltaisissa suhteissa.

Kolmas, edellisiä harvinaisempi väkivallan luonnehdinta oli väkivalta, jossa väkivalta oli alkanut vuosia sitten kuten pitkään jatkuneessa väkivallassakin ja oli saanut rajujakin muotoja sekä aiheuttanut vakavia vammoja. Tässä väkivallan luonnehdinnassa miesten harjoittama kontrolli ja alistaminen olivat vuosien kuluessa ottaneet yhä suuremman roolin fyysisen väkivallan jäädessä vähäisemmäksi. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että fyysinen väkivalta olisi täysin loppunut. Tämän tyyppistä väkivaltaa koki 18 prosenttia parisuhteessaan väkivaltaa kokeneista naisista.

Pitkään väkivaltaa kestäneet naiset hakevat apua

Kolme neljästä pitkään kestänyttä, jatkuvaa väkivaltaa kokeneista naisista oli hakenut apua viranomaisilta jossain suhteen vaiheessa, tyypillisimmin terveyskeskuksesta, poliisilta, mielenterveystoimistosta tai A-klinikalta. Viidesosa heidän kokemistaan vakavimmista väkivaltatapauksista oli tullut poliisin tietoon joko heidän itsensä tai muiden ilmoittamina. Tämä oli selvästi yli keskiarvon, sillä vain vajaa kymmenesosa kaikista vakavimmista parisuhdeväkivaltatapauksista tuli poliisin tietoon. Tutkimus ei kuitenkaan kerro, millaista apua naiset ovat saaneet viranomaisilta ja kuinka tyytyväisiä he ovat saamaansa apuun.

Naisiin kohdistuvan väkivallan kustannuksia selvittäneen tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että yhtenä auttamisen esteenä on, että auttajat eivät aina tunnista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen aiheuttamia seurauksia osittain siksi, että se kietoutuu muihin ongelmiin. Pitkään jatkuneen parisuhdeväkivallan uhrien elämässä kohtaavat useat ongelmat ja he ovat tulleet tutuiksi auttajatahojen kanssa. Vaarana kuitenkin on, että väkivalta peittyy muiden ongelmien taakse eikä sen selvittämiseen kiinnitetä riittävästi huomiota.

Oma ongelmansa näiden naisten auttamisessa on sosiaalipalvelujen sektorimaisuus. Sektoriajattelu on johtanut siihen, että auttajat kiinnittävät huomiota vain oman erikoistumisalueensa ongelmiin eivätkä tunnista ongelmien taustalla olevaa väkivaltaa. Esimerkiksi päihdehuollossa tunnistetaan vain päihdeongelma ja lastensuojelussa lasten pahoinvointi. Sektoriajattelusta seuraa, että naiset ja heidän perheensä voivat käydä samanaikaisesti monilla auttajilla, mutta auttajatkaan eivät aina tiedä, että perheen kanssa työskennellään jo toisaalla eikä kukaan hoida perheen ongelmia kokonaisvaltaisesti. Auttajatahojen välistä yhteistyötä pitäisi kehittää ja keinotekoiset esteet poistaa.

Artikkelissa esitettyjä tuloksia on julkaistu aikaisemmin Violence Against Women -lehdessä 8:7(2002) ilmestyneestä artikkelista "Complexity of Patterns of Violence Against Women in Heterosexual Partnerships".

HAASTE 4/2004