Lokakuussa 1997 voimaan tullut laki oikeudenkäynnistä rikosasiassa on osoittautunut toimivaksi. Voidaan jopa sanoa, että saatujen kokemusten perusteella keskitetty, välitön pääkäsittely on ainoa tapa ratkaista rikosasiat kunnolla. Vanhaa prosessia kaipaa vain ani harva: vieläkin joillakin asianajajilla näyttää olevan halua tuoda oikeudenkäynnin lopussa jotain yllättävää jutun aineistoon tai jotkut käräjätuomarit viittailevat tuomiossa sujuvasti esitutkintakertomuksiin jopa syytetyn vahingoksi. Mutta yleisesti uudet menettelytavat on omaksuttu, pääkaupunkiseudulla tosin parin vuoden viiveellä. Tässä kuitenkin käsitellään rikosprosessin kipukohtia.

Epäillyn tunnistaminen

Jos esitutkintavaiheessa on menetelty epäasianmukaisesti, on sitä ehkä mahdoton korjata vaikkapa hovioikeusvaiheessa. Esimerkiksi rikoksesta epäillyn tunnistaminen voidaan tehdä vain kerran ja virhettä on mahdoton korjata; siitä Olof Palmen murhaoikeudenkäynti on hyvä osoitus. Jos asianomistajalle tai silminnäkijälle on jo näytetty yhtä epäiltyä käsiraudoissa tai lehdet ovat kertoneet, minkä näköisen epäillyn poliisi on pidättänyt, on turha yrittää luotettavaa tunnistusmenettelyä asettamalla ko. epäilty asianmukaiseen tunnistusriviin.

Tunnistus esitutkinnassa näyttääkin olevan prosessuaaliselta merkitykseltään osa käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Tunnistajan ainutkertaiset reaktiot epäiltyä näytettäessä olisi dokumentoitava mahdollisimman hyvin tuomioistuinten käyttöön, koska tunnistamista ei ole mahdollista toteuttaa ensimmäistä kertaa vasta pääkäsittelyssä, kuten kaiken muun näytön vastaanottamisessa tapahtuu. Tosin parannus on luvassa tänä vuonna, kun esitutkintalain muutokset tulevat voimaan. Suomen Asianajajaliiton vuonna 1994 tekemä aloite tunnistamista koskevista säädöksistä on siten vihdoinkin toteutettu.

Uudet tutkintakeinot

Poliisin valeostoihin ja peitetoimintaan liittyy lähtökohtaisesti salailu. Yhä useammin on käräjäsalissa jouduttu tilanteeseen, jossa poliisi todistajana vetoaa vaitiolo-oikeuteensa ja salaa rikoksen keskeiset teko-olosuhteet. Tuomioistuimelta ja puolustukselta jää siten olennaista tietoa saamatta esimerkiksi siitä, kuinka poliisi on osannut tehdä pidätyksen välittömästi, kun laiton aine on siirtynyt henkilöltä toiselle, tai olisiko ketjun viimeinen rikos ollut estettävissä poliisin niin halutessa. Yleensä on kyse törkeäksi väitetystä huumausainerikoksesta, mutta millä eväillä tuomioistuin ratkaisee näissä tilanteissa kysymyksen siitä, onko teko kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Esitutkintavaiheen tapahtumat saattavat siis sabotoida koko lopun prosessia. Näin katsoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tapahtuneen jutussa Teixeira de Castro v. Portugal, jossa kyse oli valeostosta.

Avustajan saaminen

Esitutkintavaiheen pitkävaikutteinen epäkohta on myös poliisin haluttomuus edesauttaa siinä, että kiinniotetut ja pidätetyt saavat heti alkuvaiheessa avustajan itselleen. Lisäksi poliisilla näyttää olevan joskus vain muutaman tai jopa yhden nimen avustajalistoja, jos omaa ei ole etukäteen tiedossa. Näissä tapauksissa avustaja vaihtuu herkästi prosessin myöhemmässä vaiheessa, koska luottamusta ei ole syntynyt eikä avustajalla ole löytynyt aikaa osallistua kuulusteluihin yms. Ehkä poliisi suosii joitakin avustajia juuri tästä syystä.

Kuulustelun videointi

Usein oikeudenkäynnissä todistelu ei keskity siihen, mitä rikospaikalla tapahtui vaan siihen mitä esitutkinnassa on tapahtunut. Tällöin kuulustelukertomuksia väitetään virheellisiksi tai johdatelluiksi. Rikosasianajajana toivoisi, että tällä tekniikan aikakaudella voisimme lopettaa puheet poliisin tekaisemista tunnustuksista. Törkeän rikoksen tunnustuksen sisältävä esitutkintakertomus olisi aina videoitava ja avustaja kutsuttava paikalle. Käytäntö ei liene muutettavissa muutoin kuin tuomioistuinten ohjauksella. Poliisi aloittaa videoinnin heti, kun hovioikeus hylkää syytteen näyttönä olleen tunnustuksen (tai kanssasyytetyn kertomuksen) puutteellisen dokumentoinnin johdosta.

Eräässä tappojutussa tarjoutui mielenkiintoinen tilanne vertailuun, kun yllättäen kävi ilmi, että tunnustus kuulustelussa olikin videoitu. Katsoimme videon käräjillä ja yllätys oli melkoinen, kun pöytäkirjatussa kertomuksessa olikin paljon ylimääräisiä ilmaisuja ja virheitä tapahtumien järjestyksessä. Myöhemmissä kuulusteluissa nämä virheelliset ja täydennetyt kertomukset olivat uusien kysymysten pohjana ja kuulusteltavalta tivattiin tarkennuksia asioihin, joita ei löytynyt videoidusta kertomuksesta.

Vangitseminen

Oikeusministeriö asetti kiireesti työryhmän pohtimaan tutkintavankien kohtelua, kun kuuli Euroopan neuvoston kidutuksen ja muun huonon kohtelun vastaisen komitean (CPT) kolmannesta tarkastuskäynnistä Suomeen. Olisihan se noloa, jos CPT huomauttaisi samoista asioita jo kolmannen kerran eikä edistystä olisi näkyvissä.

Kolkot vankilaolot ovat keskeinen painostuskeino, jolla epäiltyjä yritetään saada tunnustamaan tekonsa - ja kertomaan myös kavereiden teot. Tässä suhteessa pakkokeinolaki ilmentää täydellistä kaksinaismoraalia. Vangitsemiselle edellytetään erityisiä syitä kuten sotkemisen, jatkamisen tai paon vaaraa, mutta todellisuudessa valtaosa vangitsemisista on tarpeen vain sen takia, että epäilty ei vielä ole tunnustanut tai kertonut rikoskumppaneitaan. Vapaudenriistoa täytyy voida käyttää, jotta tunnustus voitaisiin palkita vapauden muodossa.

Pakkokeinoista päättäminen

Pakkokeinot siirrettiin suurelta osin tuomioistuinten päätösvaltaan vuonna 1988. Sen jälkeen on saatu uusia pakkokeinoja ja tällä hetkellä näyttää siltä, että mm. kansainvälisistä paineista johtuen yhä suurempi osa pakkokeinopäätöksistä tulee siirtää tuomarin ratkaistavaksi. Tässä suhteessa tilanne on surkea.

Viime vuonna tuomioistuimet eivät hylänneet yhtään puhelinkuunteluhakemusta. Eduskunnan oikeusasiamies on arvostellut tuomareita, jotka ovat myöntäneet televalvontalupia täysin lain vastaisesti ja pelkkänä kirjeenvaihtoasiana.

Tein kantelun eräässä televalvonta-asiassa oikeusasiamiehelle, kun mielestäni tuomarille tarjottu aineisto ei mitenkään voinut osoittaa valvonnan edellytysten täyttyvän. Tuomari vastasi rehellisesti, ettei muista tapausta lainkaan. Todellisuudessa poliisi päättää edelleen pakkokeinoista ja käräjäoikeudet toimivat kumileimasimena. Esimerkiksi eräässä paritusjutussa näyttö saatiin telekuuntelulla ja -valvonnalla, kun tuomioistuimelle väitettiin, että henkilöitä epäilläänkin törkeästä huumausainerikoksesta. Luvat tulivat, mutta tutkinta ei tuolta osin edennyt. Poliisi jopa jatkoi erään tutkinnan aikana kuolleen epäillyn puhelimen kuuntelua pari viikkoa kuoleman jälkeenkin, kun ilmeni, että puhelin oli siirtynyt poliisin kannalta mielenkiintoisen henkilön käyttöön.

Lehdistö riemastui, kun erään julkkispariskunnan julkkispoika jäi kiinni huumeiden käytöstä. Lehdet julkaisivat syyttäjän näytöksi tarjoamia puhelinkuuntelun tuloksia. Saadessaan näin antoisaa materiaalia ei yksikään toimittaja viitsinyt kiinnittää huomiota siihen, että julkkispoika oli syytteessä vain tavallisesta huumausainerikoksesta, jonka osalta puhelinkuuntelu ei lainkaan ole mahdollista. Syyttäjä ei siten olisi saanut käyttää näyttönä puhelinkuuntelua, johon oli saatu lupa väittämällä hakemuksessa tutkittavana olevan törkeän huumausainerikoksen.

Pitkä kesto

Rikosprosessin pitkä kesto tulee jatkossa muodostumaan yhä suuremmaksi ongelmaksi. Varsinkin talousrikoksissa tutkinta-ajat ja niiden jälkeen syyteharkinta-ajat ovat tuskastuttavan pitkiä. Oma asiakkaani oli vangittuna talousrikosepäilyn takia keväällä 2000. Sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään ja jutun kaikki tutkijat näyttävät siirtyneen muihin tehtäviin. Tässä suhteessa julkisuudessa ollut Suojelupoliisin tutkinta-aika eräässä vakoilujutussa ei ole mitenkään poikkeuksellisen pitkä. Mutta yleensä rikosprosessi kehittyykin nopeimmin silloin, kun joku ns. isokenkäinen pääsee nauttimaan rikosprosessimme hienouksista.

Väärät tuomiot

Rikosprosesseissa tapahtuu aika ajoin oikeusmurhia. Käsitykseni mukaan Suomessakin istuu vankiloissa useita syyttömiä. Korkein oikeus purki erään törkeää ryöstöä koskevan tuomion marraskuussa 2002. Tapaus herätti ajatuksen soveltaa onnettomuustutkinnan menetelmiä sen selvittämiseen, miksi syytön on joutunut tuomituksi. Tarkoitus on koota vapaaehtoisvoimin toimiva erittäin ammattitaitoinen ja asiantunteva joukko analysoimaan esille tulevia tapauksia. Tarkoitus ei ole kaivaa esille syyllistä väärään tuomioon, vaan selvittää missä kohdin ovat ne heikoimmat lenkit, jotka ovat mahdollistaneet väärän tuomion. Vika voi olla lainsäädännössä tai puutteellisessa koulutuksessa, jossa ei tuoda riittävästi esiin näytönarvioinnin mahdollisia virhelähteitä. Projektin on tarkoitus käynnistyä syksyllä.

Markku Fredman on helsinkiläinen asianajaja.

HAASTE 2/2003