Rikoksentorjunta ympäristönsuunnittelun avulla, nk. CPTED (Crime Prevention Through Environmental Design) on yksi rikoksentorjunnan muotiteemoja (ks. Ulla-Kirsikka Ekman Haaste 1/2001). Siitä julkaistaan suunnitteluoppaita. Tarkistuslistoja laaditaan seikoista, joihin maankäytön ja rakennussuunnittelussa pitäisi rikollisuuden ehkäisemiseksi kiinnittää huomiota. Moni uusi asuinalue pyritään alusta lähtien suunnittelemaan mahdollisimman turvalliseksi.

Tanska on uranuurtajia turvallisten asuinalueiden suunnitteluperiaatteiden kehittämisessä. Tanskan rikoksentorjuntaneuvosto kehitteli jo 1980-luvun alusta periaatteet, kuinka rikollisuuden ehkäisy otetaan huomioon asuinalueiden suunnittelussa. Maassa on useita näiden periaatteitten mukaisesti rakennettuja "kokeilualueita". Mutta onko todellakin saatu asuinalueita, joilla on vähemmän rikoksia.

Taustaksi on syytä todeta, että ympäristönsuunnittelun periaatteisiin on voimakkaasti vaikuttanut Oscar Newmanin teoria "puolustettavasta tilasta". Hän perusti sen vankkaan empiiriseen, mutta amerikkalaiseen aineistoon. Teoria ei saanut tukea, kun Klaus Rolinski tutki asuinalueiden fyysisiä ominaisuuksia ja rikostiheyttä Saksassa. Kysymys on siis asioista, joista on tarjolla ristiriitaista tutkimusnäyttöä.

Tanskan kokeilualueilla rikollisuus alhaista

Tanskan rakennustutkimuslaitos (Statens Byggeforskningsinstitut) on arvioinut turvallisten asuinalueiden suunnitteluperiaatteiden toimivuutta vertaamalla kahta Kööpenhaminan lähistön "koealuetta" neljään asuinalueeseen, joiden rakentamisessa ei ole noudatettu näitä suunnitteluperiaatteita. Koealueet ovat Sibeliusparkenin ja Egebjerggårdin asuinalueet, joissa mm. on pyritty erottelemaan selvästi toisistaan eriluonteiset tilat ja huolehtimaan yhteisten alueiden ja sisäänkäyntien nk. luonnollisesta valvonnasta.

Vertailu osoitti, että esim. Egebjergin rikollisuus on yleensä alhaisin ja erityisesti tämä koskee asuntomurtoja. Asuntoja kohden murtoja on vain noin kolmasosa koko kunnan murtotiheydestä. Erityisen suuri ero on kunnan toiseen alueeseen, jossa ei ole sovellettu vastaavia suunnitteluperiaatteita: siellä rikollisuus on noin seitsenkertaista Egebjergiin verrattuna. Kaiken kaikkiaan vertailu osoitti, että kun asuinalueet rakennetaan CPTED-periaatteiden mukaan – siten kuin periaatteita on sovellettu Tanskassa – niistä tulee turvallisempia kuin muista.

Silti jää epäilys: jospa tulos ei johdukaan näiden kokeilualueiden ominaisuuksista rakennettuina ympäristöinä vaan alueen asukkaista. Onhan mahdollista, että esim. Egebjergiin muutti erityisesti ihmisiä, joille asuinalueen turvallisuus on tärkeä ja jotka siksi helposti sitoutuvat erilaisiin rikollisuutta vähentäviin toimintatapoihin. Kysymys voi olla sellaisista väestön ominaisuuksista, joita normaalit sosio-ekonomiset vertailut eivät paljasta. Edes jälkimmäisten mahdollista vaikutusta tanskalaisarviointi ei pyri sulkemaan pois.

CPTED-periaatteista vakuuttavaa näyttöä

Ruotsalaisen Johnny Lindhin tutkimuksessa ei ole tätä ongelmaa. Se tuo lisänäyttöä CPTED-periaatteiden toimivuuteen.

Tutkimuksessa oli verrattavana kolme Tukholman lähistöllä sijaitsevaa 1990-luvun alussa rakennettua asuinaluetta Ärvinge, Ärvinge Gårdin ja Helsingör. Näistä Ärvinge rakennettiin siten, että poliisi osallistui suunnitteluun. Akallassa oli 1980-luvulla toteutettu tuloksekas projekti asuntoihin, niiden varastotiloihin ja autoihin kohdistuvien rikosten vähentämiseksi, ja tämän projektin kokemukset haluttiin hyödyntää jo Ärvingenin rakentamisessa. Esimerkiksi asuntoihin asennettiin turvaovet. Kellari- tai vinttitiloja ei rakennettu ollenkaan vaan varastotilat sijoitettiin asuntojen yhteyteen. Muutoinkin suunnittelussa seurattiin CPTED-periaatteita. Kysymys ei kuitenkaan ollut siten viritetystä hankkeesta, että sitä voitaisiin pitää tanskalaisesikuvien mukaisena väestökoostumukseen vaikuttavana kokeiluna.

Johnny Lindh tutki asuinalueita kehittelemällä 86 kysymyksen tarkistuslistan CPTED-periaatteista nousevista seikoista, jotka olivat kunnossa tai sitten eivät. Näiden perusteella hän pisteytti alueet. Ärvingessä oli kahta muuta selvästi paremmin noudatettu turvallisen asuinympäristön suunnitteluperiaatteita.

Lindh kokosi asuinalueiden rikollisuustiedot vuosilta 1996–1999. Kaikista rikoksista ei saada täsmällistä paikkatietoa poliisin rekistereistä, mutta kylläkin esimerkiksi asuntomurroista ja murroista kellari- tai vinttitiloihin tai väkivallasta sisä- ja ulkotiloissa. Ärvingessä oli noin kolminkertaisesti kotiväkivaltaa kahteen muuhun alueeseen verrattuna, mutta ulkotilojen väkivallassa Ärvinge ei ollut johdossa. Ärvingessä on vähemmän kuin kolmannes kahden muun alueen asuntomurroista, kun murrot suhteutetaan asuntojen määriin. Myös varastomurrot ovat harvinaisia Ärvingessä, Helsingörissä sen sijaan suhteellisen yleisiä, mutta Ärvinge Gårdissa niitä ei ollut lainkaan.

Väestön sosio-ekonomisen koostumuksen osalta Ärvinge oli selvästi heikoin asuinalue: tulotaso oli keskimäärin alhaisempi, autoja vähemmän, ja muuttoliike alueelle ja alueelta vilkkain. Tällä perusteella Ärvingessä olisi odotettavissa muita alueita enemmän rikoksia.

Tämä näkyykin kotiväkivallassa, joka oli siellä runsainta. Mutta vakuuttavaa näyttöä CPTED-periaatteiden toimivuudesta osoittaa se, että ulkotilojen väkivalta on suhteessa kotiväkivaltaan Ärvingessä alhaista ja erityisesti asuntomurrot olennaisesti harvinaisempia kuin kahdella muulla alueella väestön sosiaalisesta taustasta huolimatta.

Rikoksia voidaan ehkäistä fyysisen ympäristön suunnittelulla.

Kirjoittaja on rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri.

HAASTE 3-4/2001